Historiallisia Arvosteluja 3/1999: Suomi-neito ja suojelusikä
Suomen valtiollisen historian lapsenomaisuudesta
laatinut Ilkka Levä
Historiallisia Arvosteluja ISSN 1457–1412
Juha Ala: Suomi-neito ja suojelusikä. Sortovuosien psykohistoriaa.
Gaudeamus: Helsinki,1999. 270 sivua.
Tutkija Juha Alan kirja Suomi-neidosta ja suojelusiästä perustuu hänen Juha Siltalan
ohjauksessa tekemäänsä lisensiaattityöhön. Ei liene yleistä, että
lisensiaattitutkimuksia painetaan kirjaksi. Tässä tapauksessa asian ymmärtää,
niin harvinaisen kypsästi ja perusteellisella lähdetyöskentelyllä Ala
tutkimuskysymystään naisasianaisten lastensuojelutyön ja valtiollisen tilanteen
yhteenliittymisestä lähestyy. Mutta mitä tämä psykohistoria oikein on?
Lyhyesti sanoen se on lapsenomaisten kokemistapojen todesta ottamista historiaan vaikuttavina voimina.
Ala lähtee kirjassaan liikkeelle kytkemällä ryhmäfantasioiden tutkimuksen kriminologiseen
lähestymistapaan, eli ajatukseen rikoslain käytöstä symbolisen
politiikan välineenä. Tätä kautta hän lähtee etsimään laajasta
empiirisestä aineistostaan alaikäisiin kohdistuvien siveellisyysrikoksien ja
venäläistämispolitiikan yhteyksiä julkisessa keskustelussa syntyvällä
ryhmäfantasiatasolla. Ryhmäfantasiat ovat ihmisten yhdessä jakamia fantasioita, joiden avulla
he käsittelevät ryhmässä (objektiivisten tehtävien lisäksi) subjektiivisia
lapsuudesta kumpuavia toiveita ja haluja eli jonkinlaista heissä vaikuttavaa kokemiskaavaa. Ryhmän
jakaman fantasian synty ja ylläpito edellyttää jäsenten välistä
kanssakäymistä, ja siihen voi sisältyä sekä tietoinen että tiedostamaton osa.
Ryhmäfantasia kehittyy ja muuttuu dynaamisesti ryhmässä tapahtuvan tiedostamattoman
kommunikaation vaikutuksesta. Alan pyrkimyksenä on tutkia sortovuosien psykodynamiikkaa naisasianaisten
kautta tarkastelemalla erityisesti psyykkisen hajoamisen ja koossapysymisen välistä
jännitettä. Fantasia Suomen kansasta ja valtiosta omalaatuisena kansallisena kokonaisuutena toimi
Alan mukaan kansallismielisille piireille minäkehikkona, jonka avulla toimia järjesteltiin
mielekkäiksi pyrkimyksiksi.
Tutkimus jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa Ala luotaa tutkimusaikansa kollektiivista
fantasiamaailmaa. Alan empiirinen huolellisuus dokumentoinnissa avaa kansallisen ryhmäfantasian
kausaliteetin näkyville. Pääsääntöisesti kronologisesti etenevä teksti
kertoo kuinka siveellinen järjestys horjui Bobrikoffin venäläistämistoimenpiteiden
seurauksena, kuinka tästä seurasi "hirviöiden nousu" ja valtiollisen hermotaudin oireilu,
jonka aikana "kuiluja repeili Suomen valtiolaivaan". Seuraavaksi siveellisyys seksualisoitui, ja koska
myös politiikka oli siveellistä senkin kuvasto seksualisoitui. Seksualisoituminen näkyi
erityisen selvästi Voikkaan lakon yhteydessä ja valtiopäiville jätetyssä
esitysehdotuksessa rikoslain 20 luvun 7 pykälän muutosehdotuksesta, josta Ala tutkimuksensa
punaista lankaa lähtee kerimään auki. Kansallinen harmonia järkkyi uudelleen toisella
sortokaudella venäläistämisen jatkuttua. Tuntui kuin "Suomea" olisi "silvottu" ja "sonnit
palanneet laitumelle".
Toisessa osassa Ala siirtyy käsittelemään keskeisen naisasianaisen Alexandra Gripenbergin
biografiaa syventääkseen tulkintaansa sortovuosien psyykkisesti tukalista oloista. Ala osoittaa
miten Alexandran minäkehikkonaan pitämä "aattellinen illuusio" romahti. Helmikuun manifestin
aiheuttaman järkytyksen takia kansallinen ihanne siirrettiin kaiken arkipäiväisyyden
yläpuolelle. Tällöin siitä tuli tavoittamaton ja sitä kohdannut vääryys
otettiin vielä omille harteille, siihen kohdistettujen itsekkäiden pyrkimysten vuoksi.
Alexandran elämässä on Alan mukaan nähtävissä samantyyppisiä
psykologisia mekanismeja kuin sortovuosina vaikuttaneissa ryhmäfantasioissa. Viimeisessä osassa
Ala laajentaa tulkintakehystään ja pohtii miten hänen tutkimuksensa aineiston Suomi-neidossa
symboloituvat kyllääntymispisteet ovat Suomen historiassa kuluvan vuosisadan aikana ilmenneet.
Suomesta tuli Alan mukaan projektioiden kohde, johon sijoitettiin omia yksilöpsykologisia
ominaisuuksia. Näin ihmiset elelivät kuin heidän yksilölliset ominaisuutensa olisivat
olleet "Suomen" olemuksesta peräisin. Suomi nähtiin samanaikaisesti sekä äidiksi
että lapseksi. Ala ihmettelee miksi ja vastaa ihmisten yksilöllisyyden olleen kansallisen
yksilöllisyyden muovaamaa eli kollektiiviseen ryhmäsamastumiseen perustuvaa
yksilöllisyyttä. Lapsesta puhuminen Suomi-neidon yhteydessä kuvasti Alan mukaan
itsenäistymiseltä estävää lapsuuteen hakeutumista. Illusorisena minäihanteena
eli eteen projisoituna ihanteena pidetty idea Suomesta syrjäytti Alan mukaan realistisesti
ulkomaailmaan suuntautuvan minäkokemuksen, jolloin snellmanilaisessa
täysi-ikäistymisessä olisi ollut kysymys reaalimaailman ymppäämisestä
kuvitelmaan absoluuttisesta hengestä, jonka ilmauksena toimi Suomen kansa. Näin kansallinen
erottautuminen Venäjästä toimi Alan mukaan negatiivisena yksilöllistymisenä, eikä
positiivisena toisiin tukeutuvana kasvuna yksilöllisyyteen. Alan mukaan Suomen valtiollisessa
historiassa on ollut enemmänkin vastaavanlaisia tilanteita, joissa pintaan on noussut tietynlainen
kypsymättömyys ja lapsenomaisuus. Hän pitää hallitsevina piirteinä liiallista
idealisointia ja erottautumista tai liiallista samastumista ulkoiseen, kuten nykyään, kun
pitää olla polvillaan ylikansallisten markkinavoimien edessä.
Tutkimuksen parasta antia on mielestäni sen havaitseminen, miten lapsiin kohdistuvan materiaalin
tutkimisen avulla voidaan historiaa lähestyä aivan uudenlaisia yhteyksiä tuottavin ja tarkan
pureutumisen ajan yhteiskunnalliseen tilanteeseen mahdollistavin tutkimustavoin. Ala myös
näyttää miten tämä tapahtuu: ensin samastutaan lähteissä kuvailtuihin
tunteisiin ja sitten otetaan aineistosta etäisyyttä tunteita ja vastatunteita kuuntelemalla,
jolloin tulkinta mahdollistuu. Silloin lukijalle ei jää liian raskasta taakkaa keksiä itse
tutkijan lähteistä "löytämää" tulkintaa asiasta. Ala panee kirjassaan
myös pohtimaan onko nykyisten itsensätoteuttajien eetos yhtään sen arvokkaampaa kuin
sortovuosien itsensäuhraajienkaan? Mielekäs elämä kun ei aina tunnu vaativan
pelkkää saamista. Suosittelen kirjaa kaikille intohimoisesti historiaan suhtautuville, sillä
niin huimaavaa meno Alan kyydissä on. Kyllä puu hedelmistään tunnetaan.
Kirjoittaja Ilkka
Levä (s. 1967) on filosofian maisteri ja tutkija Helsingin yliopiston historian
laitoksessa.
|
