Historiallisia Arvosteluja 2/1999: Äärimmäisyyksien aika
Hobsbawmin vuosisata
laatinut Niklas Jensen-Eriksen
Historiallisia Arvosteluja ISSN 1457–1412
Eric Hobsbawm: Äärimmäisyyksien aika. Lyhyt 1900-luku (1914–1991).
Osuuskunta Vastapaino: Tampere, 1999. 776 sivua.
Tunnetun brittiläisen emeritushistorioitsijan Eric Hobsbawmin
Äärimmäisyyksien aika (engl. Age of Extremes) on alaotsikkonsa
mukaisesti "lyhyen 1900-luvun" kokonaiskuvaus. Käsiteltävän ajanjakson rajaaminen
ensimmäisen maailmansodan alun ja Neuvostoliiton romahduksen välille tuntuu
perustellulta, samoin kun käsittelyn pilkkominen kolmeen kauteen, "katastrofin aikaan",
"kulta-aikaan" sekä vuosisadan lopun "maanvyörymään". Hobsbawm muodostaa
käsittelemiensä aihepiirien laajasta kirjosta huolimatta hyvin koossa pysyvän ja
selkeästi jäsentyneen kuvan suurten inhimillisten kärsimysten ja muutosten
vuosisadasta. Painopiste on poliittisessa historiassa, mutta tilaa löytyy myös
kulttuurin, talouden ja tieteen ilmiöille.
Äärimmäisyyksien aika muodostaa eräänlaisen jatko-osan Hobsbawmin
"pitkää 1800-lukua" (1789–1914) kuvanneelle teossarjalle (Age of Revolution,
Age of Capital ja Age of Empire), mutta se on tästä huolimatta
lähtökohdiltaan varsin erilainen teos. 1800-luku on Hobsbawmille ennen kaikkea
tutkimuskohde, 1900-luku taas omakohtaisesti koettua elämää.
Hobsbawmin tavoitteena ei ole ollut luoda tieteelliset kriteerit tiukasti
täyttävää teosta, vaan hän alleviivaa kirjoittavansa nimenomaan
ei-akateemiselle, mutta nykymaailman asioista kiinnostuneelle lukijalle. Teoksen
käsittämä ajanjakso osuu melko hyvin yhteen Hobsbawmin oman elinajan kanssa ja
hän korostaa käyttävänsä elämänsä aikana "osallistuvana
havainnoitsijana" keräämäänsä kokemusperintöä. Kirjoittajan
kokemukset, muistot ja mielipiteet heijastuvat voimakkaasti Äärimmäisyyksien
ajan sivuilta, mutta kirjan todellisen perustan muodostavat kuitenkin Hobsbawmin vaikuttava
lukeneisuus ja vuosikymmenien ajan jatkunut yhteiskunnallisten ilmiöiden pohdinta ja
analysointi. Tuloksena on avartava ja ajatuksia herättävä, mutta myös
erittäin sujuvasti kirjoitettu teos. Tämän ominaisuuden suomentaja on
kiitettävästi onnistunut välittämään suomenkieliseen laitokseen.
Hobsbawm kokee selvästi olevansa vapaa monista tieteellisen historiankirjoituksen
muotoseikoista, mikä ilmenee muun muassa suorasukaisissa sanavalinnoissa. Kirjoittajan
vapaudet eivät kuitenkaan vaikuta analyysin terävyyteen. Tekstiä leimaa
Hobsbawmille ominainen kyky sukeltaa tapahtumahistoriaan syvemmälle, nähdä
ilmiöiden pinnan alle ja löytää aikakausien oleelliset piirteet. Hän
onnistuu jäsentämään lukijan ajattelua silloinkin kun ei varsinaisesti
tarjoa tälle mitään uutta informaatiota, siten teos on arvokas myös
akateemiselle yleisölle varsinaisen kohdeyleisön lisäksi.
Hobsbawmin ammattitaitoista analyysia täydentää kyky valita laajempia
yhteiskunnallisia muutoksia tehokkaasti valaisevia yksittäisiä historiallisia
faktoja. On vaikea keksiä paremmin länsimaiden elinkeinorakenteen murrosta,
palveluelinkeinojen kasvun laajuutta tai ruokailutottumusten muutosta kuvaavaa seikkaa kuin
tieto, että 1900-luvun lähestyessä loppuaan McDonald´s -hampurilaisravintoloiden
palkkalistoilla Yhdysvalloissa on enemmän väkeä kuin koko maan
terästeollisuuden palveluksessa. Olihan teräksen tuotanto vielä muutama
vuosikymmen aikaisemmin ollut yksi USA:n maailmanlaajuisen teollisen johtoaseman
näkyvimpiä symboleja.
Äärimmäisyyksien ajassa on jäljellä paljon viitteitä
tekijänsä ajatusmaailmaa vuosikymmeniä leimanneesta marxilaisuudesta:
"neuvostososialismin epäonnistuminen ei kerro mitään muunlaisen sosialismin
mahdollisuuksista." "Sosialismin projekti" merkitsee talousjärjestelmää, joka
"perustuu ennen kaikkea siihen, että yhteiskunta omistaa tuotantovälineet ja suunnittelee
ja johtaa hyödykkeiden jakelua ja vaihtoa". Neuvostokokeilun epäonnistuminen on
heittänyt varjon tämän projektin ylle, mutta haudata sitä ei pidä,
olivathan taloustieteilijät "jo ennen ensimmäistä maailmansotaa hyväksyneet
sen, että mainitun kaltainen projekti on taloudellisesti järkevä."
Päämäärä oli oikea, mutta menetelmät vääriä.
Vaikka Hobsbawmilla on varsin selvä käsitys siitä, minkälaista sosialismia
hän ei halua, hänen omat konkreettiset käsityksensä oikeasta tiestä
sosialismiin jäävät varsin epämääräisiksi.
Jäljellä ovat myös sosialismin vastustajiin kohdistuneet ennakkoluulot.
Yhdysvallat on edelleen Hobsbawmille "luultavasti vaarallisempi" kahdesta supervallasta ja se
kantaa päävastuun kylmän sodan synnystä. Hobsbawmin tulilinjalla on
myös taloudellinen liberalismi. 1980-luvulta lähtien jatkunut vapaan markkinatalouden
merkityksen korostaminen ja valtiollisen sääntelyn purkaminen tulee kompastumaan
omaan mahdottomuuteensa, koska taloudellinen liberalismi on täysin kykenemätön
vastaamaan uuden vuosituhannen haasteisiin tai ratkaisemaan vanhalta vuosituhannelta
perityviä ongelmia. Pikemminkin globaali markkinatalous luo uusia ongelmia ja johtaa
maailmaa kohti uutta katastrofia. Vallitseva järjestelmä ei kuitenkaan voi uudistua,
koska siltä puuttuvat uskottavat haastajat, jotka aikaisemmin ovat pakottaneet kapitalismin
uudistumaan. Syytä optimismiin ei juuri ole, ja maailmaa uhkaa pimeys.
Kirjoittaja Niklas
Jensen-Eriksen on filosofian maisteri ja tutkija Helsingin yliopiston historian laitoksessa.
|
