Historiallisia Arvosteluja 3/2000: Foucault/Nietzsche

Valta, tulkinta, historia

laatinut Markku Kekäläinen

Historiallisia Arvosteluja ISSN 1457–1412

Michel Foucault: Foucault/Nietzsche. Suomentaneet Turo-Kimmo Lehtonen ja Jussi Vähämäki, esipuhe Mika Ojakangas. Tutkijaliitto: Helsinki, 1998.

Michel Foucault (1926–1984) kutsui joskus tuotantoaan työkalupakiksi; sen tuli tarjota uudelleentulkintoja ja problematisointeja tulevien projektien käyttöön. Nietzschen tuotannon asemaa Foucault'n ajattelussa voidaan kuvata samoin termein. Foucault ei tahtonut jähmettää tämän ajattelua kommentaarin staattiseen muotoon, vaan hän saattoi Nietzschen tekstit liikkeeseen; ne toimivat aktiivisena ainesosana uusissa ajatuskonstruktioissa.

Foucault julkaisi ainoastaan kaksi suoranaisesti Nietzscheä käsittelevää tekstiä, nimittäin esseet Nietzsche, Freud, Marx ja Nietzsche, la généalogie, l'histoire. Nämä Tutkijaliitto on nyt julkaissut suomeksi laajalla esipuheella varustettuna. Joukkoon olisi ehkä vielä mahtunut kuuluisa virkaanastujaisesitelmä L'ordre du discours, vaikka se ei suoranaisesti Nietzschen tuotantoa kommentoikaan.

Tulkintojen jatkumo

Esseessä Nietzsche, Freud, Marx Foucault käsittelee 1800-luvulla syntyneitä tulkintajärjestelmiä otsikossa mainittujen ajattelijoiden kautta. Romantiikasta lähtevä teoria näki tulkinnan jonkin "pinnanalaisen" esiinnostamisena, tekstissä sanottua alkuperäisemmän olemuksen reproduktiona. Nietzscheläisistä lähtökohdista Foucault asettaa mainitunlaisen syvyyden metafysiikan kyseenalaiseksi. Sen enempää Freud, Marx kuin Nietzschekään eivät näet tulkintastrategioillaan nosta esiin "absoluuttista ensimmäistä", vaan he tulkitsevat jo tulkittua todellisuutta. Tämä ilmenee:

(...) Marxilla, joka ei tulkitse tuotantosuhteiden historiaa vaan joka tulkitsee itsensä jo tulkintana antavaa suhdetta, sillä tämä suhde esittää itsensä luontona. Samaten Freudkaan ei tulkitse merkkejä vaan tulkintoja. Mitä Freud itse asiassa löytää oireiden alta? Toisin kuin sanotaan, hän ei löydä "traumoja", hän tuo päivän valoon fantasmoja niitä rasittavine ahdistuksineen, toisin sanoen ytimen, joka jo itsessään on omassa olemisessaan tulkintaa.

Näin alkuperäistä todellisuutta, jonka tulkinta raaputtaisi esiin, ei olekaan; on vain kehämäinen tulkintojen jatkumo. Mutta mikä on tulkinnan luonne? Tässä Foucault näyttäytyy sanojensa mukaisesti "yksinkertaisesti nietzscheläisenä". Hän näkee tulkinnan merkityksen valtaamisena ja anastamisena, vallan aktina. Tulkittava todellisuus ja samalla itse tulkinta ovat jatkuvassa liikkeessä olevien valtasuhteiden peliä; satunnaista ja päämäärätöntä vaikutusten ja vastavaikutusten liikettä.

Historian perspektiivisyys

Mitä edellä luonnosteltu näkemys länsimaisesta hermeneutiikasta merkitsee historian kannalta? Esseessä Nietzsche, genealogia, historia Foucault tunnistaa Nietzscheltä kaksi alkuperää merkitsevää termiä.

Käsite Ursprung viittaa alkuperään sen metafyysisessä mielessä; alkuperä merkitsee asian pysyvän olemuksen ja autenttisen merkityksen paljastumista. Ursprungin tutkimus "(...) yrittää tavoittaa asian eksaktin olemuksen, sen puhtaimman mahdollisuuden, sen itseensä kietoutuneen identiteetin, sen pysyvän ja kaikkea ulkoista, satunnaista ja peräkkäistä edeltävän muodon." Kyseessä on ylihistoriallisen näkökulman olettava historiankirjoituksen muoto.

Genealogia historiankirjoittamisen strategiana viittaa toisaalle. Tässä yhteydessä Foucault ottaa esille Nietzschen käyttämän niin ikään alkuperää tarkoittavan termin Herkunft. Genealogi ei hae pysyviä ominaisuuksia tai puhtaita olemuksia, vaan hänellä on "hajottava katse"; asioiden alkuperä palautuu heterogeenisiin ja toisiinsa kuulumatomiin elementteihin, joista uudelleen tulkitseva vallantahdon toiminta on tuottanut historiattomina ja pysyvinä näyttäytyvät entiteetit – järjen, tietävän subjektin, jopa ruumiillisuuden eri muotoineen.

Genealogia eroaa eräistä perinteisistä menneisyyden tarkastelutavoista siinä, että "(...) se ei tukeudu yhteenkään vakioon: ei mikään ihmisessä – ei edes hänen ruumiinsa – ole riittävän muuttumatonta tehdäkseen mahdolliseksi toisten ihmisten ymmärtämisen tai itsensä tunnistamisen heissä." Näin historioitsijan on valittava perspektiivinsä tietoisena sen pohjimmaisesta mielivaltaisuudesta.

Foucault'n tapa tarkastella historiaa nietzscheläisen optiikan läpi näyttää menneisyyteen projisoidut ylihistorialliset koordinaatit historian merkitseminä ja muuttuvina. Hän on kyseenalaistanut vakiintuneita tapoja käsitteellistää menneisyyttä, tarjoamatta kuitenkaan tilalle uutta totalisoivaa tulkintajärjestelmää. Pikemminkin Foucault'n tuotanto muodostaa sarjan historiallisia ajatuskokeita, tarkkaan rajattuja interventioita länsimaisen tiedonmuodostuksen ja vallankäytön kerrostumiin. Nämä eivät muodosta ehjää kokonaisuutta vaan tarjoavat joukon perspektiivejä ja problematisointeja, joiden pyrkimyksenä on vakiintuneiden ajatusmuotojen järkyttäminen, historian saattaminen liikkeeseen.

Kirjoittaja Markku Kekäläinen on filosofian kandidaatti ja tutkija Helsingin yliopiston historian laitoksessa.

Takaisin edelliselle tasolle