Historiallisia Arvosteluja 12/2000: Leviathan

Malmesburyn ateisti suomeksi

laatinut Kustaa Multamäki

Historiallisia Arvosteluja ISSN 1457–1412

Thomas Hobbes: Leviathan eli kirkollisen ja valtiollisen yhteiskunnan aines, muoto ja valta. Suomentanut Tuomo Aho. Vastapaino: Tampere, 1999. 592 sivua.

Liberaalin markkinatalousjärjestelmän syntyä ja olemusta koskevat pohdinnat ovat suomalaisessa keskustelussa viime aikoina lisääntyneet. Mikäli Englantia voidaan 1600-luvulta lähtien pitää modernin, porvarillisen Euroopan pioneerimaana suhteellisen joustavan sosiaalisen rakenteensa sekä poliittisen ja taloudellisen kehityksensä osalta, on englantilaisen poliittisen ajattelun klassikoiden suomentaminen erityisen ajankohtaista. Tuomo Ahon suomennos Thomas Hobbesin Leviathan-teoksesta on suuri kulttuuriteko vielä kolme ja puoli vuosisataa alkuteoksen ilmestymisen jälkeen jo siksi, että Hobbes ottaa kantaa ihmistä, ihmisyhteisöjä ja ylipäätään olemassaoloa koskeviin kysymyksiin tavalla, joka on yhtä ajankohtainen nykyihmiselle kuin se oli Hobbesin aikalaisille.

Yllä sanotusta huolimatta skeptikko saattaa kysyä miksi Leviathanin suomennustyöhön on ylipäätään ryhdytty. Ollakseen vakavasti otettavaa poliittista argumentointia siinä mielessä kuin Hobbes tahtoi Leviathanin olevan, suomennos ilmestyy pahasti myöhässä. Esipuhe taas lupaa teoksen olevan esimerkki Englannin barokkiproosasta, jota meillä ei juuri ole käännetty, mutta tässäkin mielessä suomennoksen merkitys lienee rajallinen. Tutkijat tarttuvat alkuperäistekstin lukuisiin ja tuoreisiinkin editioihin. Ei tarvitse olla kovin vihkiytynyt asianharrastaja ymmärtääkseen, että parhaan käsityksen nykykieltä varsin läheisesti muistuttavasta barokkienglannista saa, jos hankkii käsiinsä alkukielisen tekstin. Englanti ei liene nykysuomalaiselle niin eksoottinen kieli, että kääntämistä voisi vakavasti perustella alkukielisen tekstin vaikealla luettavuudella tai – ainakaan yhden länsimaisen poliittisen ajattelun kulmakiven ollessa kyseessä – edes sen vaikealla saatavuudella. Leviathanin tekee mielenkiintoiseksi nimenomaan se, että se on kirjoitettu 350 vuotta sitten. Suomennoksella on kulttuuriarvoa sinänsä, mutta sen suurin käytännöllinen arvo liittyy siihen, että satunnaisen lukijan mahdollisuudet saada selkoa Hobbesin propagoimasta poliittisesta järjestelmästä ja sen taustalla olevasta maailmankuvasta paranevat ratkaisevasti. Toisin sanoen suomennoksen luontevin tarkoitus lienee ollut tarjota mahdollisimman helposti omaksuttava versio Leviathanista lukijalle, jonka aika, mielenkiinto tai taidot eivät riitä kahlaamaan läpi niitä moderneja kriittisiä editioita, joihin kyseinen suomennos perustuu. Tämän kunnioitettavan tavoitteen lopputulos olisi voinut olla vieläkin parempi, mikäli Leviathanin historiallista viitekehystä olisi suomennoksen esittelyosassa selostettu hieman nykyistä laajemmin. Suppeahkon esittelyosan jotkin painotukset herättävät myös kysymyksiä.

Hobbesin tasoisen ajattelijan kohdalla olisi suorastaan merkillistä, ellei hänen teoksistaan löytyisi osia, jotka ovat nykymittapuunkin mukaan vakavasti otettavaa filosofiaa. On kuitenkin jonkin verran anakronistista pohtia, mitkä osat Leviathanista ovat vanhentuneita ja mitkä nykyfilosofian kannalta ajankohtaisia. Leviathan on tarkoitettu nimenomaan kokonaisuudeksi, ja kokonaisuutena sitä on nykylukijankin pystyttävä käsittelemään. Tällöin luontevin lähestymistapa on historiallinen: tekstiä on tarkasteltava oman aikakautensa tuotteena. Jos Hobbesin 1600-lukua ja nykyaikaa välttämättä tahdotaan verrata keskenään, esille nousee ainakin Hobbesin taustaoletuksenomainen pyrkimys ulottaa kartesiolainen maailmankuva ihmisen ja hänen yhteisöjensä toiminnan selittämiseen, mitä hermeneutiikan helmoissa kasvanut lukija vaistomaisesti kavahtaa. Joka tapauksessa kun Hobbes etenee ihmisen käyttäytymistä ja kielenkäyttöä koskevista päätelmistä ihmisten yhteiseloa koskeviin analyyseihin, hän tulee siihen johtopäätökseen, että poliittisen vallan keskittäminen yhteen pisteeseen on loppujen lopuksi paras ratkaisu. Jo siitä yksinkertaisesta syystä, etteivät ihmiset voi saada selkoa toistensa sinänsä oikeutetuista pyrkimyksistä, poliittinen valta oli hänen mukaansa parasta luovuttaa suvereenille hallitsijalle. Vaikka Hobbesin ensisijainen tavoite ei olisikaan ollut modernin maailman ennustaminen, ovat ainakin Leviathanin myöhemmät lukijat tajunneet teoksen sopivan hyvin porvariston taloudelliseen toimintaan suuntautuneen elämänasenteen oikeuttajaksi. Jos kerran ihmiset yhteisellä sopimuksella olivat luovuttaneet poliittisen vallan pois, jäi kunkin julkisen toiminnan alueeksi taloudellisen menestyksen tavoittelu. Leviathania voi lukea myös porvarillisena utopiana, jonka empiirisen taustan muodostavat Englannin sisällissota ja fronde-kapina Ranskassa.

Vaikka olisi Hobbesin kanssa eri mieltä ihmistä ja ihmisyhteisöjä koskevista perusolettamuksista, on hänen päättelyketjunsa yhä vaikuttava. Nykyajan lukija voi vain aavistella millaisia reaktioita Leviathan aikalaisissa herätti – vaikka kuningas olikin mestattu, oli Englannin sisäpoliittinen tilanne kaikkea muuta kuin vakaa ja kysymys vallanjaosta polttava ongelma. Toisaalta nimenomaan Hobbesin lähtökohdat saattavat nykylukijasta tuntua oudoilta. Lisäksi joidenkin Leviathanin keskeisten osien, kuten uskontoa koskevien kysymysten, ymmärtäminen voi olla suomalaiselle lukijalle ylivoimaista ilman perusteellista katsausta 1600-luvun Englannin valtapolitiikkaan ja uskonkiistoihin. Selitysosassa näitä kysymyksiä toki käsitellään, mutta etenkin Englannin sisällissodan luonnehdinta jää kovin yleiselle tasolle. Samoin Leviathanin ranskalainen viitekehys saa liian vähän huomiota. Historiallisen kontekstualisoinnin puutteita toki lieventää johdanto-osaan liittyvä bibliografia, jossa mainitaan joukko tunnetuimpia Hobbesia ja erityisesti Leviathania koskevia tutkimuksia.

Tekstinä suomennos on onnistunut juuri siinä mihin sen tekemisessä on luultavasti pyrittykin. Tehtävä ei varmaankaan ole ollut helppo, mutta Leviathan on kääntynyt nykyajan suomenkieliselle lukijalle tutuiksi sanoiksi ja lauserakenteiksi varsin luontevasti. Hobbesin ilmaisu on aina väkevää ja vivahteikasta sekä toisinaan myös ironista ja humoristista; kaikki nämä sävyt löytyvät myös Tuomo Ahon suomennoksesta. Ajoittain käännös on jopa liian rento, mikä tosin johtunee siitä, ettei monia Hobbesin käyttämiä poliittisia termejä voi yksiselitteisesti kääntää suomeksi. Tästäkin huolimatta jotkin sanavalinnat antavat aihetta kritiikkiin. Kenties ongelmallisin on päätös kääntää sana Common-Wealth "yhteiskunnaksi". Termi on aivan liian moderni, eikä ainakaan asiaan perehtymättömän lukijan opastamiseksi oikein riitä kääntäjän toteamus siitä, että "viimeistään jakso yhteiskunnan perustamisesta karsii kaikki asiaankuulumattomat assosiaatiot". Toisaalta historiallisesti oikeamman ilmaisun käyttäminen olisi edellyttänyt huomattavan laajaa etymologista viitekehystä esipuheessa, eikä lopputulos välttämättä sittenkään olisi ollut kovin luonteva.

Kaiken kaikkiaan Leviathanin suomennos on arvokas ja tervetullut lisä suhteellisen harvalukuiseen suomeksi käännettyjen poliittisten klassikkotekstien joukkoon. Paitsi että se vie Suomea taas piirun verran lähemmäksi todellisia kulttuurimaita, se kertoo myös suomenkielen joustavuudesta ja ilmaisuvoimasta. Toivottavasti Leviathan suomennettuna myös yltää perinteisen akateemisen lukijakunnan ulkopuolelle.

Kirjoittaja Kustaa Multamäki on filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston historian laitoksen yleisen historian vs. professori.

Takaisin edelliselle tasolle