Historiallisia Arvosteluja 18/2000: Ikuisuuden odotus. Uskonto keskiajan kulttuurissa
Johdatus keskiajan hengellisyyteen
laatinut Katja Ritari
Historiallisia Arvosteluja ISSN 1457–1412
Meri Heinonen (toim.): Ikuisuuden odotus. Uskonto keskiajan kulttuurissa. Gaudeamus:
Helsinki, 2000. 262 sivua.
Ikuisuuden odotus on Turun yliopistossa keväällä 1998 järjestetyn keskiajan uskontohistoriaa
käsittelevän luentokurssin tulosta. Teoksessa monipuolinen kirjoittajajoukko esittelee keskiajan
uskonelämän eri puolia painottuen kuitenkin selvästi pyhimyksiin. Ikuisuuden odotus on
oppikirjamainen johdatus keskiajan uskontohistoriaan ja sellaisena se toimiikin melko hyvin.
Valitettavasti teos kuitenkin rajautuu ainoastaan sydän- ja myöhäiskeskiaikaan, jolloin
varhaiskeskiaika jää käsittelyn ulkopuolelle. Varhaiskeskiajan kattavalle suomenkieliselle teokselle
olisikin tarvetta, koska harmittavan usein keskiajasta kirjoitetut esitykset tuntuvat keskittyvän
pääosin juuri sydän- tai myöhäiskeskiaikaan.
Teoksen avaa Maiju Lehmijoki-Gardnerin johdanto, jossa esitellään keskiajan uskonnollisen
kulttuurin kehitystä ja sen monimuotoisuutta. Lehmijoki-Gardner pohtii kiinnostavasti ristiriitaa,
joka on keskiajan uskonnollisen elämän kirjavuuden ja toisaalta keskiajasta
yhtenäiskulttuurina usein annetun kuvan välillä. Kirjoitus on erinomainen esittely, joka antaa laajan
kuvan sydänkeskiajan hengellisyyden eri puolista.
Teos jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäisen otsikko on Luostarin puutarhassa. Sen aloittaa
Tuomas Heikkilän artikkeli, joka käsittelee pyhimyselämäkertojen käyttöä luostareiden ja
kaupunkien suojana sekä valtapolitiikan välineinä. Heikkilä käyttää esimerkkinään Trierin pyhän
Symeonin kulttia. Heikkilän artikkelissaan esittämä hagiografian käyttö valtapolitiikan välineenä oli
kuitenkin jo varhaiskeskiajalla yleistä ja ainakin paikoitellen hagiografian kirjoittamisen tärkein
motiivi. Päivi Salmesvuoren artikkelissa "Hildegard Bingeniläinen miesten maailmassa" seurataan
Hildegardin uraa ja sen kehittymistä kiinnittäen erityistä huomiota niihin strategioihin, joilla
Hildegradin kaltainen nainen saattoi nousta maineeseen ja saada vaikutusvaltaa miesten
hallitsemassa maailmassa. Tämän osion lopettaa Janne Tunturin artikkeli sisälukutaidon
leviämisestä ja merkityksestä. Tunturin artikkelissa pohditaan ääneen ja hiljaa lukemisen eroja sekä
sisälukutaidon leviämisen seurauksia. Aiheeltaan artikkeli eroaa kirja muusta annista hiukan, eikä
se ole yhtä tiukasti sidoksissa hengellisyyteen – aihe on sinänsä kuitenkin mielenkiintoinen ja
esittelyn arvoinen.
Kirjan toisen osion otsikkona on Kaupungin kaduilla. Sen aloittaa Meri Heinosen artikkeli
naismystikoista ja sukupuolen ongelmasta, joka aiheeltaan liittyy läheisesti Päivi Salmesvuoren jo
mainittuun artikkeliin, sekä Maiju Lehmijoki-Gardnerin myöhemmin kirjassa sijaitsevaan
artikkeliin maallikkonaisten uskonnollisen elämän strategioista. Kaikissa näissä kolmessa pohditaan
naisten keinoja paneutua uskonnolliseen elämään ja ylittää heidän sukupuolelleen asetetut
rajat. Nämä kolme naishistoriaan liittyvää artikkelia muodostavat kiinnostavan kokonaisuuden, joka
erottuu yhtenäisyydessään kirjan muusta, hiukan sekalaisesta, annista.
Heinosen artikkelia seuraa Pekka Tolosen kirjoitus valdolaisuuden synnystä ja siitä kertovan
kronikan tulkinnasta. Artikkeli on kirjan ainoa, jossa käsitellään harhaoppeja. Sellaisena sillä on
tärkeä osa sydänkeskiajan uskonnollisen elämän kirjoa kuvattaessa. Tätä seuraa Maiju
Lehmijoki-Gardnerin artikkeli naispenitenttien strategioista, joilla he pystyivät omistautumaan uskonnolle maallisen
elämän kiireiden ja melun keskellä omissa kodeissaan. Teoksen päättää Jussi Hanskan
hyvin kiinnostava artikkeli William Craghin hirttäjäisistä. Hanska analysoi artikkelissaan erästä
ihmettä, jolle nykylääketieteen tietämyksen mukaan löytyy aivan luonnollinenkin selitys.
Kokonaisuutena teos on melko pinnallisella tasolla liikkuva, mikä varmasti selittyy sen
luentokurssimaisella taustalla. Teoksen johdannossa Maiju Lehmijoki-Gardner esittelee keskiajan
uskonnollisuuden eri muotoja kerjäläisveljestöistä luostarien hengellisyyteen ja harhaopeista
erakkoaatteeseen. Teosta olisikin voinut laajentaa, niin että se olisi käsitellyt hiukan
perusteellisemmin kaikkia näitä uskonnollisuuden eri muotoja. Nyt sen painotus on selvästi
pyhimyksissä, vaikka aihetta käsitelläänkin monesta eri näkökulmasta. Teoksen rajaus
käsittelemään 1000–1400-lukuja on mielestäni aivan perusteltu jo aiheen laajuudenkin vuoksi,
mutta muutama sana hengellisyydestä ennen vuotta 1000 olisi johdatukseksi aiheeseen voinut olla
paikallaan.
Ikuisuuden odotus on hyvä johdatus keskiajan hengellisyyteen ja sitä voikin suositella oppikirjaksi
yliopistojen perusopintoihin, sekä aiheesta kiinnostuneille harrastajille. Teos on melko
helppolukuinen ja selkeästi kirjoitettu. Teoksen lopussa on hakemisto ja melko laaja
kirjallisuusluettelo, joka tarjoaa vinkkejä sille, joka haluaa perehtyä keskiajan uskonnollisuuteen ja
sen eri muotoihin syvemmin. Teos myös esittelee hyvin tällä hetkellä tekeillä olevan suomalaisen
keskiajan uskontohistorian tutkimuksen kenttää ja aihevalikoiman laajuutta. Keskiaikaa käsittelevää
suomenkielistä tutkimuskirjallisuutta on kokonaisuudessaan julkaistu melko rajoitetusti ja siksi
Ikuisuuden odotus onkin tervetullut lisä joukkoon.
Kirjoittaja Katja Ritari on filosofian maisteri ja harjoittaa jatko-opintojaan Irlannissa, University College Corkin muinaisiirin laitoksessa.
|
