Historiallisia Arvosteluja 23/2000: E. N. Setälä vaarallisilla vesillä

"Tiedettä" ja "mainetta"

laatinut Jari Hanski

Historiallisia Arvosteluja ISSN 1457–1412

Fred Karlsson: E. N. Setälä vaarallisilla vesillä. Tieteellisen vallankäytön, käyttäytymisen ja perinteen analyysi. SKS: Helsinki, 2000. 325 sivua.

Fred Karlsson tarttuu tutkimuksessaan arkaan aiheeseen, tieteelliseen plagiointiin. E. N. Setälä oli aikanaan kiistelty hahmo, jonka tutkijanetiikka oli toisinaan hyvinkin horjuva. Tästä kärsivät paitsi hänen tutkijatoverinsa myös hänen oppilaansa, joiden tutkimustuloksia hän esitteli ominaan.

Karlssonin teoksen peruskysymyksenä on hänen aiemman tutkimuksensa yhteydessä löytämä Setälän ja Adolf Waldemar Jahnssonin välinen kiista. Jahnsson oli julkaissut vuonna 1871 ruotsinkielisen suomen kielen kieliopin, joka oli lisäksi hänen virkaväitöskirjansa. Setälä sen sijaan julkaisi oman suomenkielisen kielioppinsa vuonna 1880, jolloin hän oli 16-vuotias koululainen. Työtä on pidetty osoituksena hänen kyvykkyydestään ja varhaiskypsyydestään, mutta se oli muutakin: Karlsson osoittaa kieliopin olleen varhainen esimerkki Setälän välinpitämättömyydestä muiden tekemää työtä kohtaan.

Jahnsson ei ollut suinkaan ainoa, jonka merkitystä omiin julkaisuihinsa Setälä vähätteli: kielioppinsa ensimmäisissä painoksissa hän vielä kertoi opettajansa Arvid Genetzin antamasta avusta, mutta kirjan viimeisistä painoksista tämä kiitos puuttui. Lisäksi Karlsson luettelee kymmenen muuta vastaavanlaista syytöstä: näiden joukossa on Setälän virkaväitöskirja vuodelta 1890, jossa ei ole lainkaan viittauksia Kööpenhaminan yliopiston vertailevan kielitieteen professori Vilhelm Thomsenin töihin. Setälän vastaväittäjä Otto Donner kiinnitti erityistä huomiota Setälän puutteellisen lähdeapparaattiin: tähän Setälä laati 16-sivuisen vastineen, jossa hän yksiselitteisesti kiisti Donnerin esittämät syytökset. Vaikuttaakin siltä, että kun tilanne kiristyi, Setälä useimmiten noudatti "hyökkäys on paras puolustus" -strategiaa.

Samoin Setälä menetteli vuonna 1892, jolloin hän oli suomen kielen ja kirjallisuuden professorin viran ainoa hakija. Setälän vanha opettaja Arvid Genetz oli hoitanut kyseistä virkaa ja peitonnut Setälän aikaisemmassa haussa. Virka jaettiin kahtia niin, että perustettiin uusi suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professuuri, jota Genetz ryhtyi hoitamaan aiemman toivomuksensa mukaisesti. Kun virka näin oli jaettu kahtia, ja hakuprosessi aloitettu uudelleen, Genetz huomautti konsistorin kokouksessa, että Setälä oli ilmoittanut itsensä vuonna 1881 ilmestyneen Georg Ebersin Homo Sum -teoksen ainoaksi kääntäjäksi. Setälä kirjoitti Genetzille ja huomautti, ettei ollut suinkaan merkinnyt itseään ainoaksi vaan "suurimman osan" kääntäjäksi.

Työn oli Setälä tehnyt yhdessä viiden koulutoverinsa kanssa. Setälä sai lisäksi tuekseen erään kääntäjätoverinsa, joka kertoi Setälän verranneen ruotsinkielisestä käännöksestä tehtyä suomennosta saksankieliseen alkuperäisteokseen. Kansallisarkistossa säilytettävästä Setälän kokoelmasta löytyy kuitenkin kyseinen julkaisuluettelo ja siinä hän todella on merkinnyt itsensä teoksen ainoaksi kääntäjäksi.

Karlssonin kirjoitustyyli on miellyttävää, joskin laaja lainausten käyttö tuntuu välillä raskaalta. Lainaukset tietenkin todentavat Karlssonin esittämät väitteet, mutta liika on kuitenkin liikaa. Karlsson tutkii tarkasti Setälään kohdistuneita plagiointisyytöksiä. Hän osoittaa, etteivät syytteet olleet tuulesta temmattuja vaan niillä oli vankka todellisuuspohja. Karlssonin teoksesta puuttuu kuitenkin "se jokin", mikä saisi lukemaan teoksen yhdeltä istumalta: liekö tähän syynä lainausten runsas viljely vai kielen raskaus, en tiedä. Tutkimus luo Setälästä kuvan häikäilemättömänä roistona, joka keinoja kaihtamatta halusi saada itselleen mainetta ja kunniaa. Onko tämä kuva lopullinen ja oikea, jää nähtäväksi ja muiden tutkijoiden tarkastettavaksi.

Kirjoittaja Jari Hanski on helsikiläinen filosofian maisteri ja historiantutkija.

Takaisin edelliselle tasolle