Historiallisia Arvosteluja 17/2000: Kristinuskon historia 2000, 1–3

Kristinuskon historia alusta nykypäivään

laatinut Mikko Ketola

Historiallisia Arvosteluja ISSN 1457–1412

Kristinuskon historia 2000. Osa 1: Alkukirkosta renessanssiin. Weilin+Göös: Porvoo, 1999. 213 sivua. Osa 2: Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan. Weilin+Göös: Porvoo, 1999. 256 sivua. Osa 3: Kristinusko Suomessa. Weilin+Göös: Porvoo, 2000. 272 sivua.

Suomesta on pitkään puuttunut ajan tasalla oleva yleisen kirkkohistorian esitys, mieluiten vielä suomalaisten asiantuntijoiden kirjoittama. Kristinuskon historia 2000, jonka pohjana on saksalaisen Bertelsmann-kustannusyhtiön 1997 julkaisema Chronik des Christentums on osittainen vastaus tähän puutteeseen. Kolmiosaisen teossarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat suoraa käännöstä alkuteoksesta, vaikkakin Weilin & Göös on katsonut parhaaksi tarkastuttaa asiasisällön suomalaisilla alan ammattilaisilla. Sarjan kolmas osa sen sijaan on täysin kotimaista tuotantoa.

Teossarja on jo useiden muiden samankaltaisten opusten myötä tutuksi tullutta kronikkatyyliä. Jokaisen pääjakson aloittaa lyhyt johdantoartikkeli (yleensä noin 3 sivua), jonka reunoille on sijoitettu kronologia jakson tärkeimmistä tapahtumista. Sen jälkeen seuraa lyhyitä uutistyyppisiä artikkeleita, joihin puolestaan liittyy erilaisia syventäviä tausta-, näköaloja-, katsaus-, henkilökuva-, avainsana- ja dokumenttitekstejä sekä aikajanoja. Kirjoissa on runsas ja tyylikäs kuvitus, mikä tekee toisaalta lukemisen kevyeksi, mutta toisaalta voi myös häiritä keskittymistä. Kronikkatyylisten kirjojen lukemisessa on yleensäkin sama vaara: ne ovat toisaalta viihdyttäviä ja helppolukuisia, mutta toisaalta niissä ei ole pitkäjänteisyyttä tai kunnollista tarinaa; artikkelit jäävät helposti pirstaletiedoksi.

Sarjan kaksi ensimmäistä osaa (eli alkuteos) on saksankielisten kirjoittajien työtä. Kirjoittajat (kaikkiaan 12) on esitelty toisen osan lopussa, mutta kovin tarkkoja tietoja heistä ei löydy. Ilmeisesti suurin osa heistä on teologeja; enemmistön ammatiksi on mainittu toimittaja tai vapaa kirjoittaja. Journalistinen ote näkyy teksteissä helppolukuisuutena. Kirjoittajissa on sekä katolisia että protestantteja. Tietyt painotukset tuntuivat ainakin aluksi luterilaisesta lukijasta hieman häiritseviltä. Sellaiselta tuntui erityisesti katolisen kirkon historian hallitsevuus 1900-luvun osuudessa, mutta on tietenkin muistettava, että suurin osa kristityistä on roomalaiskatolisia. Ortodoksisen kirkon osuus taas tuntui kohtuuttoman pieneltä; kahdessa ensimmäisessä osassa ortodokseista on puhetta alle kymmenellä sivulla. Ekumenian historia on myös varsin vähäisessä osassa "ekumenian vuosisadan", 1900-luvun osuudessa. Hädin tuskin selviää, että sellainen järjestö kuin Kirkkojen maailmanneuvosto on perustettu ja toimii; Luterilaisen maailmanliiton olemassaolo jää yhden lauseen varaan.

Kirjoilla on kuitenkin myös ansionsa. Ne eivät keskity ainoastaan kristinuskon sisäiseen kehitykseen, vaan pyrkivät ottamaan huomioon myös kristinuskon vuorovaikutuksen ympäröivän maailman, politiikan ja kulttuurin sekä muiden uskontojen kanssa. Uhmakkuuteen ja puolusteluun kirjoittajat eivät sorru jotakin häivähdystä lukuun ottamatta.

Sarjan kolmas osa, Kristinusko Suomessa, ansaitsee suurimmat kiitokset. Vaikka Suomen kirkkohistoriasta on viimeisen kymmenen vuoden kuluessa ilmestynyt parikin yleisesitystä (Kauko Pirinen & Pentti Laasonen & Eino Murtorinne, Suomen kirkon historia 1–4, 1991–1995; Simo Heininen & Markku Heikkilä, Suomen kirkkohistoria, 1996), on tämä ensimmäinen, joka tulee rohkeasti täydellä höyryllä nykypäivään asti ja sen lisäksi yhdistää kuvan ja sanan erinomaisesti. Kirjan hienosta kuvituksesta kuuluu kiitos kokeneille kuvatoimittajille Veikko ja Rakel Kalliolle. Pääkirjoittajina ovat toimineet prof. Kaarlo Arffman (n. 1060–1808), prof. Eino Murtorinne (1808–1885), dos. Hannu Mustakallio (1885–1944) ja dos. Mikko Malkavaara (1944–2000). Heidän lisäkseen erityisasiantuntemusta vaativissa jaksoissa on ollut joukko muita kirjoittajia, mm. Ari-Pekka Palola, Jussi Nuorteva ja Markus Hiekkanen.

Suomea koskeva osa on luonnollisesti huomattavasti yksityiskohtaisempi kuin sarjan kaksi ensimmäistä osaa. Niinpä siinä on pystytty kiinnittämään melko tasapainoisesti huomiota muihinkin Suomessa toimiviin kirkkokuntiin ja uskonnollisiin yhteisöihin kuin vain luterilaiseen kirkkoon. Myös suomenruotsalainen kirkollinen elämä ja naisten osuus kirkon historiassa saavat jonkin verran enemmän huomiota osakseen kuin aiemmissa esityksissä. Erityisen haastava tehtävä on ollut varmasti kirjoittaa aivan uusimmasta, toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta, mutta siitä on Mikko Malkavaara selviytynyt kunnialla. Tässäkin osassa on tietenkin pyritty journalistiseen otteeseen, mutta onneksi kirjoittajat, jotka kaikki ovat kirkkohistorian asiantuntijoita eivätkä journalisteja, ovat pikemminkin pysyneet tiukan asiallisessa, jos sitten ehkä hieman kuivemmassa tyylissä.

Kristinuskon historia 2000 on varsin käyttökelpoinen tietokirjasarja, joskin hieman epätasainen sikäli, että suomalaisten kirjoittama kolmas osa on tieteellisesti huomattavasti painavampi kuin kaksi ensimmäistä osaa. Koko sarjaa koskee yksi melko vakava puute: liitteenä ei ole minkäänlaista luetteloa käytetystä kirjallisuudesta, jonka avulla lisätietoja kaipaava pääsisi eteenpäin. Sellainen olisi mielestäni ehdottoman välttämätön tällaisessa teoksessa.

Kirjoittaja Mikko Ketola on teologian tohtori ja assistentti kirkkohistorian laitoksessa Helsingin yliopistossa.

Takaisin edelliselle tasolle