Historiallisia Arvosteluja 24/2000: Ristin ja Olavin kansaa

Keskiajan paikallishistoriaa Hämeestä ja Euroopasta

laatinut Ossi Kokkonen

Historiallisia Arvosteluja ISSN 1457–1412

Ristin ja Olavin kansaa. Keskiajan usko ja kirkko Hämeessä ja Satakunnassa. Toimittaneet Marja-Liisa Linder, Marjo-Riitta Saloniemi ja Christian Krötzl. Tampereen museoiden julkaisuja 55. Tampereen museot: Tampere, 2000. 301 sivua.

Viime vuosina Suomessa on voinut havaita voimakkaan ja monipuolisen keskiaikarenessanssin. Akateemisesta kiinnostuksesta kielii Helsingin yliopistossa nykyisin tarjottava keskiajan tutkimuksen opintokokonaisuus ja alan tutkijoiden ja opiskelijoiden järjestäytyminen omaksi kansalliseksi yhteisökseen. Samaan aikaan myös yleinen mielenkiinto aikakautta kohtaan on lisääntynyt. Erilaisia keskiaikaisia markkinoita ja juhlia on järjestetty useilla paikkakunnilla, ja latinalainen kirkkomusiikki on käynyt eurooppalaisten musiikkilistojen ja hittiradioiden soittolistojen kärjessä.

Ristin ja Olavin kansaa -projekti pyrkii yhdistämään tieteellisen keskiajan tutkimuksen yleiseen mielenkiintoon. Sen satoa on Tampereen museokeskus Vapriikissa 16. kesäkuuta 2000 – 1. tammikuuta 2001 järjestetty laaja keskiajan uskoa ja kirkkoa Hämeessä ja Satakunnassa esittelevä näyttely ja samanniminen kirja. Teos on kiistatta vuoden kauneimpia historiakirjoja. Suurikokoinen kirja on taitettu tyylikkäästi, ja tekstiä elävöittää runsas kuvitus. Erityisen upea on noin 80 sivun kuvaliite, johon on koottu näyttelyesineistöä, muun muassa alttarikaappeja, käsikirjoituksia, messukasukoita ja kirkkoveistoksia. Upeat värikuvat ja niiden asiantuntevat kuvatekstit muodostavat sillan Ristin ja Olavin kansaa -teoksen artikkelien ja itse näyttelyn välille.

Teoksen artikkelit jakaantuvat neljään temaattiseen osioon. Aluksi käsitellään kristinuskon tuloa Hämeeseen ja uuden uskon vakiintumista, ja toisen osion artikkelit kuvaavat uskon välittämisen muotoja. Kolmannessa tarkastellaan pyhimyksiä, ja heidän kulttejaan ja viimeisessä keskiaikaa keskuudessamme. Teoksessa esiteltävien näyttelyesineiden perusteella vaikuttaa siltä, että toinen ja kolmas osio ovat muodostaneet näyttelyn keskeisen annin, kun taas ensimmäisen ja viimeisen osion tarkoituksena on ilmeisesti asettaa hämäläinen keskiajan usko laajempaan kronologiseen kehikkoon.

Ensimmäisen osion artikkelit luovat kuvaa hämäläisestä yhteiskunnasta pakanuuden ajan lopulta kristinuskon vakiintumiseen. Erityisesti Jussi-Pekka Taavitsaisen "Häme ja Satakunta pakanuuden ajan lopulla" ja Jukka Korpelan "Häme Bysantin ja Rooman välissä ennen Pähkinäsaaren rauhaa" -artikkelit kiistävät vanhoja, kansallisen historiankirjoituksen vaalimia näkemyksiä esihistoriallisista maakunnista, muinaislinnojen yhteisestä puolustuslinjasta ja Hämeen asemasta lännen etuvartiona. Nämä kirjoitukset muodostavat tiiviin johdannon hämäläiseen keskiajan yhteiskuntaan, jonka kirkolliseen organisaatioon ja oikeudenhoitoon osion jälkimmäisissä artikkeleissa pureudutaan. Osiota leimaa yhteiskuntahistoriallinen näkökulma.

Toisessa osiossa kuvataan kristinuskon välittämisen muotoja: muun muassa kirkkorakennuksia, kirkkotaiteen asemaa ja käyttöä uskon välittämisen propagandavälineenä ja saarnaamista. Avaimena koko osioon voi pitää Helena Edgrenin artikkelia "Taiteen merkitys keskiajan kirkossa", jossa kuvataan sitä vaikutusta, mikä keskiajan värikylläisellä kirkkotaiteella on aikalaisiin ollut. Uskon välittämisen muodot, niiden joukossa myös kirkkotaide, tekivät näkymättömän näkyväksi ja vaikeasti käsitettävän helpommaksi ymmärtää. Kirkkojen veistokset, seinämaalaukset ja muu koristelu välittivät uskon pyhyyttä. Yhdessä kirkkorakennukset, musiikki, liturgia, uskonnollinen kuvasto, messukasukat, jne. muodostivat kokonaisuuden, jota yksittäiset tekijät palvelivat. Kuten Ilkka Taitto kirjoittaa: "-- keskiajalla kirkko oli enemmän tila paitsi Jumalan sanaa myös pyhää olemusta, pyhää henkeä ja pyhää kuvaa varten". Artikkeleissa kritisoidaan aikaisempaa tutkimusperinnettä siitä, että siinä yksittäisiä tekijöitä on tarkasteltu kokonaisuudesta irrallisina. Vasta viime aikoina ongelma on pyritty ratkaisemaan poikkitieteellisellä lähestymistavalla ja eri alojen asiantuntijoiden yhteistyöllä.

Teoksen kolmas osio jatkaa siitä mihin edellinen osio päättyi: se kertoo hämäläisten tavoista harjoittaa uskoaan. Tällöin esiin nousevat muun muassa Hämeessä tavatut pyhimyskultit ja suomalaisten pyhiinvaellukset. Hämeessä erityisen laajalle oli levinnyt pyhän Olavin kultti; tätä todistavat hänelle omistettujen kirkkojen runsaus, Olavia esittävien veistosten monilukuisuus ja vaikkapa se tosiasia, että Satakunnan sinetissä oli 1300-luvulla hänen kuvansa. Maallikkohartaudessa juuri pyhimyskultin saamat muodot olivat keskeisiä. Pyhimyskulteissa ja uskon harjoittamisessa keskiajalla yleensä pyhiinvaellukset muodostivat keskeisen osan: vaelluksia motivoi pyhimyksen välittävä rooli ihimisen ja Jumalan välillä ja se, että vierailu marttyyrin haudalla teki osalliseksi hänen henkisistä voimistaan. Cristian Krötzlin mukaan suomalaiset ja heidän joukossaan hämäläiset osallistuivat aktiivisesti keskiajan pyhiinvaelluksiin, vaikka tarkkoja lukuja ei voidakaan esittää. Hämäläiset kulkivat pyhiinvaeltajina niin kotimaassaan, Pohjoismaissa kuin kaukomaillakin.

Teoksen päättävä osio "Keskiaika keskellämme" on sikäli poikkeava, että sen kolme artikkelia jäävät muusta teoksesta ja toisistaan irrallisiksi. Siinä missä aiemmat osiot muodostavat tiiviin ja perustellusti rajatun kirjoituskokoelman Hämeen keskiaikaisesta kirkosta, uskosta ja hartaudesta, tarkastelee viimeinen osio sinänsä mielenkiintoista, mutta muusta aineistosta hieman poikkeavaa aihetta. Tällä perusteella voikin kyseenalaistaa osion tarpeellisuuden kokonaisuuteen nähden – ehkä oman aikamme keskiaikaisista piirteistä olisi voinut koota oman kirjan. En kuitenkaan kritisoi itse kirjoituksia, sillä ne vastaavat osion tarkoitusta. Hanna Pirinen osoittaa, että keskiaikaisen kirkkointeriöörin muuttuminen luterilaisen jumalanpalveluksen tarpeita vastaavaksi oli pitkällinen prosessi, jota voidaan seurata vaikkapa kuvataiteessa. Vielä 1700–1800-luvun vaihteessa Suomessa vierailleet ulkomaiset matkailijat pitivät luterilaisten kirkkojen sisätiloja hyvin roomalaiskatolisina. Anna-Maria Vilkunan kirjoituksessa keskiajan ruokataloudesta käy puolestaan ilmi, että agraarisuomen perinteiset ruuanvalmistustavat sekä monet nykyäänkin tarjottavat suomalaiset juhlaruuat, kuten mämmi ja lipeäkala, ovat peräisin keskiaikaisesta keittiöstä.

Teoksen läpikulkeva teema on keskiajan uskon välittämisen ja hartauden muotojen kansainvälisyys. Uskon välittämisessä Suomessa käytettiin universaalikirkollisia keinoja, ja myös uskonharjoittaminen, esimerkiksi pyhimysten palvominen ja pyhiinvaeltaminen, noudatti Hämeessä Euroopan sydänmailla omaksuttuja muotoja. Näin ollen Ristin ja Olavin kansaa kertoo Hämeen kirkkoa ja satakuntalaisten uskoa kuvatessaan Suomen tiivistyvistä suhteista latinalaiseen Eurooppaan. Kirkon opetuksen ja liturgian osuus tässä "Suomen ensimmäisessä eurooppalaistumiskehityksessä", kuten Christian Krötzl esipuheessaan kirjoittaa, oli merkittävä.

Kirjoittaja Ossi Kokkonen on filosofian maisteri, yleisen historian jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa, Glossa ry:n Glossae-lehden vastaava toimittaja ja työskentelee Suomen Historiallisen Seuran toiminnanjohtajana.

Takaisin edelliselle tasolle