Historiallisia Arvosteluja 21/2000: Pique-nique. Eväsretki Helsingin historiaan
Kahvilla Kaivopuistossa
laatinut Johanna Ilmakunnas
Historiallisia Arvosteluja ISSN 1457–1412
Pique-nique. Eväsretki Helsingin historiaan. Narinkka.
Helsingin kaupunginmuseo: Helsinki, 2000. 110 sivua, värikuvia.
Helsingin kaupunginmuseo on jo muutaman vuoden ajan julkaissut vuosikirjansa
Narinkan jonkun tietyn teeman ympäriltä. Tänä vuonna
teemana on ollut eväsretki, piknik ja ulkoilmassa syöminen. Kirja
liittyy kaupunginmuseon Kohtaamisia-Rendez-vous -projektiin, joka on
toteutettu vuoden 2000 kuluessa. Siinä kaupunkilaisilla on ollut mahdollisuus
kohdata menneisyyden helsinkiläisiä nykyajan kaupungissa. Vuosi 2000 on
ollut kahdella tavalla merkittävä Helsingille: kaupunki on
täyttänyt 450 vuotta ja ollut yksi eurooppalainen kulttuurikaupunki
yhdeksän muun kaupungin kanssa. Syytä huviretkeen on siis
moninkertaisesti.
Pique-niquessa Helsingin kaupunginmuseon tutkijat valottavat
ulkosalla syömisen historiaa aina keskiajalta lähtien, mutta
kirja painottuu Helsinkiin ja sen 450-vuotiseen historiaan. 1500- ja 1600-luvuista
on molemmista yksi luku ja 1700-luvusta kaksi lukua. 1800- ja 1900-lukuja
käsitellään huomattavasti tarkemmin. Hauskana yksityiskohtana on
lyhyt kuvaus piknikistä monikulttuurisessa Helsingissä vuonna 2000.
Kirjan painottuminen uusimpaan aikaan on järkevää, sillä
ulkoilmaelämä ja ulkona syöminen yleistyivät
säätyläisten keskuudessa vasta 1700-luvulla. Sitä aikaisemmin
raitista ulkoilmaa pidettiin lähinnä terveydelle vaarallisena.
Säätyläisten parista tapa käydä piknikillä levisi
muihinkin yhteiskuntakerroksiin, ja 1900-luvun alkupuolelle tultaessa Helsingin
työläiskaupunginosissa kesälauantait olivat rauhallisia kun
työväestö pakkasi eväskorinsa ja lähti viikonloppuretkelle
Helsingin saaristoon, Korkeasaareen, Seurasaareen, Lammassaareen ja Mustikkamaalle.
Oma luku on varattu myös jo klassikoksi muodostuneelle vappupiknikille
Ullanlinnanmäellä.
Kaupunginmuseon tutkijat kirjoittavat ruuan kulttuurihistoriasta ja Helsingin
historiasta. Aina Helsingin nopea kasvu, kaupungin historia ja piknikit eivät
liity yhteen, ja teksteissä on enimmäkseen kyse retkestä Helsingin
historiaan eikä kirjan nimen lupaamasta eväsretkestä. Kohdat,
joissa kerrotaan tapakulttuurista, erilaisten eksoottisten raaka-aineiden
käyttämisestä ruuanlaitossa ja Kaivopuiston kylpyläelämästä,
johon terveellinen ruokavalio kuului oleellisena osana, ovat persoonallisempina
kiinnostavampia kuin kronologinen selvitys Helsingin perustamisesta ja kasvamisesta
Suomen ainoaksi suurkaupungiksi.
Ruotsiin jo 1600-luvulla saapuneesta kahvista tuli 1800-luvun kuluessa kaikkien
yhteiskuntaluokkien suosima seurustelu- ja nautintojuoma. Kahvi oli oleellinen osa
piknikiä, eikä ilman kahvipannua ja priimuskeitintä lähdetty
yhdellekään retkelle 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Tämä
näkyy myös Pique-niqueen valituissa kuvissa, joissa kahvipannut
porisevat Seurasaaressa ja Korkeasaaressa, ja joissa valkoisiin pukeutuneet rouvat
ja neidit nauttivat kahvia posliinikupeista.
1700-luvulla eväskoreihin pakattiin rapupasteijoita, kananpoikaa ja
jälkiruuaksi klenettejä. 1800-luvun alkupuolella eväskoriin
saatettiin pakata maksalaatikkoa tai kylmää lintupaistia sekä
mansikoita. Tällaisiin herkkuihin oli kuitenkin varaa vain
säätyläisillä. Olisi ollut mielenkiintoista verrata 1900-luvun
alkupuolen säätyläisten piknik-korin sisältöä aikaisempaan.
Nyt Pique-niquen kirjoittajat tarjoavat vertailuksi lähinnä
työväestön mukaansa pakkaamia voileipiä ja keitettyjä
kananmunia. Muutenkin ruokakulttuurista olisi ollut kiintoisaa lukea enemmän.
Pique-nique tarjoaa kaksi oivallista tapaa tyydyttää
herättämänsä ruokahalun. Kirjassa on lyhyt bibliografia, jonka
pohjalta eväsretkeä ruuan kulttuurihistoriaan voi jatkaa. Lisäksi kirjassa
on eri vuosisatojen piknik-menujen ruokien reseptit. On erinomainen ajatus esittää
vanha resepti ensin ja sen rinnalla nykyaikaistettu ohje. Välillä vanhat reseptit
vaikuttavat kovin kummallisilta, ja niitä olisi ehkä voinut selittää
vieläkin enemmän. 1600-luvulla lihaa marinoitiin etikassa viikko, koska sitä
ei ollut riiputettu yhtä kauan kuin nykyään. Ennen 1900-luvun loppupuolta
taikinan kohottamiseen ei ollut olemassa leivinjauhetta, minkä vuoksi vaikkapa
1700-luvun puuterikakkuun käytettyjä munankeltuaisia todellakin vatkattiin
tunnin ajan.
Kokonaisuutena Pique-nique. Eväsretki Helsingin historiaan on joistakin
puutteistaan huolimatta kiintoisa ja mukava paketti pakattavaksi mukaan ensi kesän
piknik-koriin. Siitä voi nauttia (jos sää sallii) vaikkapa Suomenlinnassa
tai Herttoniemen kartanon puistossa samalla kun nauttii joko vanhojen tai uusien reseptien
mukaisia piknik-eväitä. Ja jos kirjaa ei ehdi lukea syömisen ja seurustelun
lomassa, voi ihailla sen kaunista ulkoasua: ruokakuvia, vanhoja valokuvia sekä
Helsingin vanhoissa kulttuurimaisemissa valokuvattuja, entisajan helsinkiläisiksi
pukeutuneita kaupunginmuseon työntekijöitä.
Kirjoittaja Johanna Ilmakunnas on filosofian maisteri ja Helsingin yliopiston historian laitoksen jatko-opiskelija.
|
