Historiallisia Arvosteluja 25/2000: Hopeamarkkojen evankeliumi
Näköaloja sydänkeskiajan kulttuuriin
laatinut Tuomas Heikkilä
Historiallisia Arvosteluja ISSN 1457–1412
Tuomas M.S. Lehtonen: Hopeamarkkojen evankeliumi. Kirjoituksia
sydänkeskiajan kulttuurihistoriasta. WSOY: Helsinki, 2000. 274 sivua.
Vuosituhannen loppu oli suomalaiselle keskiajantutkimukselle uuden heräämisen
aikaa. Viime vuosisadan alkupuolella Suomessa tehtiin hyvinkin kansainväliset mitat
täyttävää historiallista tutkimusta keskiajan tiimoilta, mutta
1900-luvun puolivälin jälkeen suuntaus vaihtui ja vastuu suomalaisesta
keskiajantutkimuksesta lepäsi paljolti vain harvojen tutkijoiden harteilla –
mainittakoon vaikkapa Jarl Gallén ja Kauko Pirinen.
1990-luvun alussa tilanne alkoi kuitenkin muuttua ja esiin astui joukko nuoria
tutkijoita. Yksi heistä oli Tuomas M. S. Lehtonen, jonka uusi kirja Hopeamarkkojen
evankeliumi on oiva näyte jälleen virinneestä tasokkaasta
keskiajantutkimuksesta Suomessa.
Hopeamarkkojen evankeliumi on artikkelikokoelma, joka käsittää
yhdeksän tekstiä. Niistä useimmat ovat ilmestyneet aiemmin kotimaisissa alan
julkaisuissa, osa on koostettu Lehtosen pitämistä esitelmistä ja vain yksi on
kirjoitettu varta vasten Hopeamarkkojen evankeliumia varten. Tekstit ovat syntyneet
vuosina 1990–1999; näin teos on vääjäämättä myös
tilitys Lehtosen oman tutkijanuran alusta ja hänen nousustaan yhdeksi Suomen eturivin
medievisteistä.
Teos perehtyy Lehtosen omimpaan alaan: sydänkeskiajan, lähinnä 1000–1200-luvun
kulttuurihistoriaan. Lisäksi kirjassa piipahdetaan kahdessa artikkelissa lyhyesti uuden ajan
puolella. Kokonaisuus jakautuu kolmeen laajaan, toisiinsa kietoutuvaan aihepiiriin. Aluksi
Lehtonen esittelee sydänkeskiaikaisia opillisia ideologioita, oppineisuutta ja
käsityksiä historiasta; seuraavaksi hän siirtyy pohtimaan sydänkeskiajan
oppineiston ja runouden suhdetta; viimeinen laaja teema liittyy puhetaitoon ja tulkintaoppeihin.
Kirjan kantavia ja läpikäyviä aiheita ovat kirkon opillinen kulttuuri,
valtahierarkiat, latinankielinen runous sekä retoriikka.
Artikkelikokoelmana Hopeamarkkojen evankeliumi joutuu vastaamaan myös
artikkelikokoelman haasteisiin, teemojen ja tekstin epätasaisuuteen. Huolimatta siitä,
että kyse on yhden tutkijan tuotannossaan käsittelemien, ei aina loogisin perustein
valikoitujen teemojen esittelystä, Tuomas M. S. Lehtonen on onnistunut takomaan teoksesta
varsin sujuvan kokonaisuuden, jossa lukijaa johdatellaan luontevasti aihepiiristä toiseen.
On kuitenkin todettava, että Lehtonen ei edes pyri kokonaiskuvan antamiseen, vaan hän
valottaa yleisölleen joitakin valitsemiaan mielenkiintoisia puolia keskiajan kulttuurin
moninaisuudesta.
Hopeamarkkojen evankeliumi on kaunis kirja, jonka ottaa mielellään
käteensä. Tyyliltään teos on elegantti ja miellyttävä lukea –
Lehtonen ei ole turhaan perehtynyt retoriikkaan. Helppolukuisuutta korostaa myös se,
että teoksen artikkelit muodostavat jokainen oman pienen kokonaisuutensa. Näin ne voi
lukea myös yksitellen. Hopeamarkkojen evankeliumi on pääosin
yleistajuinen ja helposti omaksuttava; vain paikoin Lehtosen tutkijaminä innostuu
teoretisointiin. Ylipäätään teoksesta paistaa läpi huolellisuus ja
harkittu viimeistely.
Omimmalla alueellaan Lehtonen liikkuu käsitellessään useammassa artikkelissa
suvereenisti hänelle jo tieteellisen uransa alusta tuttua Carmina Burana
-runokokoelmaa sekä sen kulttuuri- ja oppihistoriallisia yhteyksiä. Juuri Carmina
Buranaa käsittelevät osuudet ovatkin nähdäkseni teoksen parasta antia.
Kuitenkin myös muissa artikkeleissa Lehtonen tekee oivaltavia vertailuja ja nivoo erilaisia
teemoja onnistuneesti yhteen. Monin paikoin Lehtonen astuu historiantutkimuksen perinteisten
rajojen yli; erityisesti hän on kallellaan kirjallisuustieteeseen päin.
Käsitellessään sydänkeskiajan kolmea ordoa hän kuitenkin –
tosin Georges Dubyn teesejä seuraillen – vetää mutkia suoriksi, esimerkiksi
yleistäessään clunyläisen luostarilaitoksen lähes koko läntisen
Euroopan noudattamaksi malliksi. Tosin liika yksisilmäisyys suhteessa Clunyyn on yleinen
vitsaus hiukan vanhemmassa länsieurooppalaisessa keskiajantutkimuksessa. Samaten
perinteistä näkemystä edustaa sydänkeskiajan luostarilaitoksen leimaaminen
kaavoihin kangistuneeksi ja uudistuksia karttavaksi; jo aikakauden monet luostarireformit
puhuvat kuitenkin toista kieltä.
Hopeamarkkojen evankeliumissa ei ole kyse varsinaisesta tutkimuksesta, vaan
pikemminkin jo tehdyn tutkimuksen hedelmien esittelemisestä tiedeyhteisöä
laajemmalle yleisölle. Tästä Lehtosella on kokemusta aiemminkin; hänen
vuonna 1997 toimittamaansa Keskiajan kevättä voidaan pitää
yhtenä viime vuosina virinneen keskiaikainnostuksen merkkipaaluista. Myös
tällä kertaa hän on onnistunut mainiosti: Hopeamarkkojen evankeliumi
on innostava johdatus keskiajan kirkollisten oppineiden maailmaan.
Kirjoittaja Tuomas Heikkilä on filosofian lisensiaatti ja työskentelee Helsingin yliopiston
historian laitoksessa historian yliassistenttina.
|
