Historiallisia Arvosteluja 2/2001: Euroopan idea

Euroopan rajoja etsiessä

laatinut Holger Weiss

Historiallisia Arvosteluja ISSN 1457–1412

Heikki Mikkeli: Euroopan idea. Eurooppa-aatteen ja eurooppalaisuuden pitkä historia. 3. painos. Suomen Historiallinen Seura: Helsinki, 1999. 208 sivua.

Dosentti Heikki Mikkelin pieni teosjättiläinen, Euroopan idea, on jo ehtinyt kolmanteen painokseensa vuodesta 1994. Kun otin kirjan arvosteltavaksi, tiesin, että tehtäväni on melkein mahdoton – mitä uutta voisin kertoa kirjasta, joka jo moneen kertaan on esitelty ja arvioitu eri foorumeilla? Onko tehtäväni yhtä hankala kuin Mikkelin yritys hahmottaa Euroopan olemusta?

Mikkeli lähestyy Eurooppaa, "maanosaamme", sisältäpäin, etsien eurooppalaisuutta. Mitä on sen historia, mitkä ovat sen juuret ja sen mahdolliset ulottuvuudet? Mikkelin esitys on vankkaa työtä, sekä tiedonhaluinen etsiskelijä että valaistusta kaipaava harhailija löytävät siitä itselleen jotakin. Mutta silti, vaikka yhä uudestaan on korostettava, että muiden historian ymmärtäminen ja tunteminen alkaa oman historian tuntemisesta ja ymmärtämisestä – piilee juuri tässä Mikkelin teoksen heikko kohta, toki mielestäni ainoa sellainen. Kirjan otsikko, Euroopan idea, saattaisi nimittäin yhtä hyvin viitata Valentin Mudimben kriittiseen ja postkoloniaaliseen tuotantoon, jonka keskeiset teokset ovat The Invention of Africa (1988) ja The Idea of Africa (1993). Erityisesti teoksista jälkimmäinen olisi voinut ohjata Mikkelin esitystavan aivan uusiin uomiin: Euroopan ja sen idean kriittiseen tarkasteluun ulkopuolisten tarkastelijoiden näkökulmasta. Toisin sanoen, kun Mikkeli luvuissaan yhdestä kahdeksaan esittelee Eurooppa-aatteen historiaa kronologisesti antiikista aina Maastrichtin sopimukseen asti, olisi esityksen eurokeskeisyyttä voitu murtaa tai kommentoida kriittisesti esittämällä "muiden" ajatuksia Euroopasta ja eurooppalaisuudesta.

Tekisinkin kolme lisäystä tai ainakin huomiota Mikkelin esitykseen. Ensinnäkin, Bysantin asemasta Euroopassa: oliko Bysantti, joka kuitenkin oli Rooman imperiumin suora jatke ja jonka hallitsija oli Rooman keisarin suora perillinen, osa Eurooppaa? Kuten myös Mikkeli itse korostaa, Rooman imperiumi ei ollut eurooppalainen suurvalta vaan maailmanvalta, koska siihen, kuten myös Bysanttiin, kuului osia sekä Aasiasta että Afrikasta. Pikemminkin Rooma oli hellenistisen maailman jatke, osa maailmaa, joka jatkui Bysantin ja Sassanidien kautta arabialais-islamilaiseen kulttuuripiiriin, joka itse asiassa myös muokkasi osia Eurooppaa, erityisesti Andalusiaa, Sisiliaa ja myöhemmin ottomaanien kautta Balkanin niemimaata.

Islamin ja islamilaisen maailman suhde Eurooppaan ja eurooppalaisuuteen on toinen kysymys, josta olisin kaivannut Mikkeliltä lisäpohdiskelua. Toki vuoden 1994 Suomesta käsin kysymys islamin ja Euroopan suhteesta on vielä voinut näyttää toissijaiselta, mutta EU-ajan Euroopassa tätä ulottuvuutta ei voi enää sivuuttaa. Pyrkiihän EU voimakkaasti laajentumaan sekä etelään että itään.

Kolmantena seikkana korostaisin, että islamin ja Venäjän, siis kolmannen Rooman ja Bysantin perillisen, suhdetta Eurooppaan ja eurooppalaisuuteen olisi voinut pohtia enemmänkin. Vaikka Mikkeli käykin Venäjän suhteen pientä pohdiskelua (ss. 145–156), hän ei kerro lukijoilleen, mihin Venäjä loppujen lopuksi kuuluisi – Eurooppaan vai Aasiaan. Vastaushan voisi toki olla myös, että koko kysymys on irrelevantti, Venäjä kuluu molempiin, kuten kuuluu itse asiassa myös islamilainen maailma.

Myönnän auliisti, että islamilaisen maailman ja Euroopan välinen suhde voisi olla kokonaan toisen kirjan aihe, ja ettei lyhyessä pohdiskelussa voi esittää enempää kuin pinnallisia huomautuksia. Mikkelin kirja on, kuten jo alussa totesin, eurooppalaisuudesta ja Eurooppa-aatteesta kiinnostuneille tarkoitettu ansiokas perusteos. Sitä voisi kuvata kertomukseksi "suppean" eurooppalaisuuden historiasta. Kirjoittamatta on "laajemman" eurooppalaisuuden historia, mutta mitä tämä sitten voisi olla? Etsimmekö silloin jo maailmanvallan ja maailmanlaajuisuuden ideaa? Suppean eurooppalaisuuden rajat toki kulkevat jossain Välimeren ja Balkanin tienoilla, mutta mihin asti voisi ulottua "laajempi" eurooppalaisuus? Vai voidaanko silloin enää puhua eurooppalaisuudesta? Tai voidaanko ylipäätään? Maantieteellisestihän Eurooppaa ei ole olemassakaan – on vain Euraasia.

Kirjoittaja Holger Weiss on Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen laitoksen tutkija ja Afrikan historian dosentti Helsingin yliopiston Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurin laitoksessa.

Takaisin edelliselle tasolle