På Svenska
In English
Historiallinen Yhdistys 
			ry - Alkuun
Yhdistyksestä
Hallinto Julkaisut Seminaarit
Julkaisut
Historiallisia 
		Arvosteluja
Historiallisia 
		Papereita
Ennen ja nyt

.


 


Historiallisia Arvosteluja 26/2001:
"Täällä on oikea Suomenkansa"

Ilottomista hurmahengistä kansakunnan tukipilareiksi


laatinut Pekka Hirvonen
Historiallisia Arvosteluja ISSN 1457–1412

Ilkka Huhta: "Täällä on oikea Suomenkansa". Körttiläisyyden julkisuuskuva 1880–1918. Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia 186. SKHS: Helsinki, 2001. 287 sivua.

Mauno Rosendalin neliosainen teos Suomen herännäisyyden historia on ilmestymisestään saakka (1902–1915) muodostanut eräänlaisen kirkkohistoriallisen standarditulkinnan ehkä tutkituimman herätysliikkeemme vaiheista 1800-luvulla. Eikä ihme: Rosendalin teos on edelleen kattavin yleisesitys herännäisyydestä. Kuten historiankirjoitus yleensäkin, Suomen herännäisyyden historia on kuitenkin oman aikansa lapsi. Se on voimakkaasti sidoksissa kirjoittamisajankohtaansa, sen yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja poliittisiin intresseihin.

Kirkkohistorioitsija Ilkka Huhta tekee tuoreessa väitöskirjassaan herännäisyyttä koskevalle tutkimukselle palveluksen asettamalla Rosendalin teoksen sekä muut 1800- ja 1900-luvun taitteen körttilegendat omiin historiallisiin raameihinsa. Huhta analysoi niin herännäisyystutkimusta, lehtikirjoittelua kuin herännäisyyttä sivuavaa kaunokirjallisuuttakin ja valottaa varsin onnistuneesti sitä muutosta, joka körttiläisyyden julkisuuskuvassa vuosisadan vaihteen molemmin puolin tapahtui.

Vielä 1880-luvulla yleinen käsitys herännäisyydestä oli voimakkaan negatiivinen: sitä pidettiin ahdasmielisenä, elämänkielteisenä ja sivistykselle vihamielisenä uskonnollisena liikkeenä, joka oli hajonnut omiin sisäisiin ristiriitoihinsa. Samaan aikaan körttiläisyys oli kuitenkin kokoamassa rivejään. Se alkoi muokata julkisuuskuvaansa voimakkaasti oman lehden, kustantamoyhtiön ja yhtiön vuosikokouksista alkaneiden herättäjäjuhlien kautta. Herännäisjohtaja Wilhelmi Malmivaara omaksui jo varhaisessa vaiheessa vahvan fennomaanisen ideologian, joka suodattui hänen käsityksiinsä herännäisyyden luonteesta. Herännäisyyttä koskevissa tulkinnoissa korostuivat liikkeen (valtio)kirkollinen luonne sekä sen kotimainen, suomalaiskansallinen alkuperä. Kuvaan sopimattomat piirteet, kuten varhaisen herännäisyyden hurmoksellisuus, käytännössä täydellinen välirikko valtiokirkon johdon kanssa 1830- ja 1840-luvulla sekä ajattelun ulkomainen, pietistinen alkuperä pyrittiin aktiivisesti unohtamaan. Heränneet sovittivat historiaansa nousevan kansallisuusaatteen määrittämiin kehyksiin.

Toisaalta myös liikkeen ulkopuoliset fennomanian asianajajat alkoivat vähitellen liittää herännäisyyteen piirteitä, jotka sopivat kansallisen projektin edistämiseen. Juhani Aho näki teoksissaan varhaisen herännäisyyden ja kansallisen heräämisen välillä selvän analogian, vaikka pitikin uudempaa körttiläisyyttä uskonnollisen konservatismin tukipilarina. Kaunokirjallisuudella oli merkittävä osuus siinä, että yleinen käsitys herännäisyydestä alkoi muuttua positiivisemmaksi. Vaikka kaunokirjallisuutta oli heränneissä piireissä perinteisesti vieroksuttu, 1910-luvulla alkoi ilmestyä myös heränneiden, muiden muassa juuri Mauno Rosendalin kirjoittamia romaaneja, jotka omalta osaltaan muokkasivat körttiläisistä salonkikelpoisempia suuren yleisön silmissä.

Vähitellen heränneissä alettiin nähdä suomalaisen uskonnollisuuden esikuva, siveellinen, ryhdikäs ja "terve" kansa, joka vaikeinakin hetkinä seisoi lujasti puolustamassa arvojaan. Enää ei ollut pelkästään kyse siitä, että herännäisyys olisi ollut aidosti suomalaista, vaan myös toisinpäin: suomalaisuuteen kuului olennaisena osana herännäisyyden kaltainen uskonnollisuus. Vuosien 1917–18 myllerryksessä körteille tyypillisistä arvokonservatiivisuudesta ja lojaalisuudesta auktoriteetteja kohtaan tuli hyveitä. Heränneistä tuli valkoisen sotilaan ideaali, "pirua ja ryssää" vastaan taisteleva suoraselkäinen suomalainen.

"Täällä on oikea Suomenkansa" on oikeastaan kertomus siitä, miten herännäisyys alettiin vähitellen yhdistää kansallisuusaatteeseen, jonka kanssa sillä oli alun alkaen ollut kovin vähän tekemistä. Heränneet, Wilhelmi Malmivaara etunenässä, turvasivat liikkeen uudistustyössään kansalliseen projektiin, ja fennomaanit puolestaan havaitsivat herännäisyyden käyttökelpoiseksi raaka-aineeksi rakenteilla olevalle suomalaisuudelle.

Huhdan tutkimus avaa tuoreen näkökulman herännäisyyteen. Historiantutkimuksen näkökulmasta erityisen kiinnostava on sen historiografinen ulottuvuus. "Kirkkohistoriallinen historiografia" on tähän saakka ollut varsin vähän tutkittua maaperää. Etenkään tunnustuksellinen herännäisyyden tutkimus ei ole juuri vaivautunut pohdiskelemaan sitä, millä tavalla 1900-luvun alussa muotoutunut herätysliikkeen historiaa koskeva kaanon on sidoksissa omaan kirjoittamisaikaansa. Kirkkohistorian ulkopuolella tehty herännäisyystutkimus (Ylikangas, Siltala), on suhtautunut ehkä kriittisemmin körttiläisyyden historian myyttisiin aineksiin, mutta senkin tutkimuksellinen fokus on ollut muualla kuin herännäisyyden julkisuuskuvan sijoittamisessa aatehistorialliselle kartalle.

Väitöskirja ei kuitenkaan ole pelkkää herännäisyyden historiaa tai historiografiaa. Sillä on oma panoksensa annettavana myös nationalismista käytyyn keskusteluun, siihen miten myös uskonnosta tehtiin kehittyvän – tai pikemminkin kehitteillä olevan – kansakunnan rakennusainetta 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Huhdan analyysiin käyttämää lähdemateriaalia voi pitää varsin monipuolisena; monista tutkijoista poiketen Huhta ei ole tyytynyt samastamaan yleistä mielipidettä yksioikoisesti pelkkään lehdistöön. Kaunokirjallisuuden, lehdistön, hengellisen kirjallisuuden ja tutkimuksen kattava aineisto käsittää oikeastaan koko aihetta koskevan painetun sanan kyseessä olevalta aikakaudelta. Painettua lähdeaineistoa täydentää vielä kirjailijoiden, historiankirjoittajien ja heränneiden vaikuttajien kirjeenvaihto.

Kieleltään teos on hyvää ja selkeästi etenevää asiatekstiä. Rakenne on tasapainoinen, joskin kirjan alkupuolella esitetyt pohdinnat esimerkiksi lukutaitoprosenttien välisistä eroista Itä- ja Länsi-Suomen välillä vaikuttavat hieman turhan laajamittaisilta siihen nähden, ettei niillä ole ainakaan näkyvää yhteyttä väitöskirjan keskeisiin tutkimustuloksiin. Loppuluvussa lukija olisi ehkä odottanut hieman lennokkaampaa tulkintaa; nyt kirjoittaja tyytyy oikeastaan vain kertaamaan lyhyesti jo aiemmin esille tuomansa havainnot.

Tutkimusotteeltaan ja metodiikaltaan Huhdan väitöskirja on melko perinteinen. Jonkin tietyn ilmiön kuvaa kaunokirjallisuudessa tai lehdistössä käsitteleviä tutkimuksia ja tutkielmia on tietysti tehty useampia vuosikymmeniä, eikä nyt käsillä oleva teos perusasetelmaltaan olennaisesti poikkea tästä traditiosta. Nimenomaan nationalismin, kirkkohistorian ja historiografian välille yhteyksiä luovana ja lähteistöltään laaja-alaisena työnä "Täällä on oikea Suomenkansa" edustaa kuitenkin varsin kiinnostavaa puolta tässä tutkimusperinteessä. Toisaalta voi sanoa, etteivät Huhdan tutkimustulokset tarjoa erityisen suuria yllätyksiä; herännäisyyden historiakuvan muuttumisen ja kansallisen projektin politisoitumisen väliseen yhteyteen on kiinnittänyt viime vuosina huomiota muiden muassa Irma Sulkunen, minkä Huhta itsekin toteaa.

Toivottavasti Huhdan edustama tutkimustapa, jossa myös uskonnolliset liikkeet nähdään elimelliseksi osaksi laajempaa yhteiskuntaa, yleistyy kirkkohistorian piirissä. Herätysliikkeitä ja uskonnollisuutta ylipäätään on jo liiankin kauan tarkasteltu vain uskonnollisesta kokemuksesta käsin samalla kun on – tietoisesti tai tiedostamatta – unohdettu, että mikään inhimillinen toiminta ei tapahdu tyhjiössä. Uskonto ja politiikka ovat aina olleet kiinteässä vuorovaikutussuhteessa, eikä 1800- ja 1900-luvun vaihteen Suomi ollut tästä mikään poikkeus.

Kirjoittaja Pekka Hirvonen on filosofian maisteri ja valmistelee Helsingin yliopiston historian laitoksessa Suomen ja Pohjoismaiden historian väitöskirjaa herännäispappinakin toimineen Alfred Kihlmanin elämästä ja verkostoista.

 

 

Takaisin edelliselle tasolle