Historiallisia Arvosteluja 7/2001: Japanin kulttuuri
Nousevan auringon säteitä
laatinut Tero Karasjärvi
Historiallisia Arvosteluja ISSN 1457–1412
Olavi K. Fält, Kai Nieminen, Anna Tuovinen ja Ilmari Vesterinen:
Japanin kulttuuri. 2. painos. Otava: Helsinki, 1999. 591 sivua.
Itä-Aasian maista Japani on ehkä suomalaiselle lukijakunnalle kaikkein tutuin. Tästä
huolimatta suomenkielinen maan kulttuuria ja historiaa käsittelevä yleisesitys puuttui
pitkään. Vuonna 1994 Otava teki kiitosta ansaitsevan kulttuuriteon ja julkaisi Japanin
kulttuurin, josta nyt on saatavilla kauan kaivattu toinen painos.
Teoksen historiaosuuden on kirjoittanut Oulun yliopiston professori Olavi K. Fält. Hän
tarjoaa lukijalle nopean yleiskatsauksen Japanin pitkään historiaan. Tyyli on sujuvaa,
mutta käsittely, ainakin historioitsijan näkökulmasta, varsin kevyttä. Mihinkään aiheeseen
ei varsinaisesti pureuduta, eikä esille oteta mitään Japanin historian teoreettista
ongelmakohtaa, kuten kiinalaisten kulttuurivaikutteiden omaksumista tai soturiaristokratian
ja "feodalismin" nousua. Toisaalta tulee muistaa, ettei Japanin kulttuurin yleisesitykseksi
tarkoitetussa kirjassa välttämättä ole tilaa eikä tarvettakaan kovin syvälliseen
historialliseen analyysiin.
Naisen aseman korostaminen historiaosuudessa on sen sijaan mielenkiintoinen ja kiitosta
ansaitseva ratkaisu. Länsimaisessa Japanin historiankirjoituksessa japanilaiset naiset
jäävät usein stereotypioiksi, historiattoman "muuttumattomuuden" loukkuun. Fältin
kirjoittaman osion ehdottomasti mielenkiintoisinta antia ovatkin naisten asemaa eri
aikakausina kuvaavat lyhyet väläykset.
Toinen mielenkiintoinen piirre on muusta tekstistä erillisten "aihelaatikoiden" käyttö
esittelemään erilaisia kokonaisuuksia kuten esimerkiksi sumo-paini, varhaiset samurait,
ninjat ja taistelulajit. Näin pystytään antamaan perustietoja Japanin historian
suomalaisille lukijoille eksoottisista piirteistä sotkematta tekstin nopeatempoista sävyä.
Japanin kulttuurin historiaosuus painottuu varsin voimakkaasti aate- ja
kulttuurihistoriaan poliittisen historian kustannuksella. Varsinkin varhaisemman
poliittisen historian henkilöt ja kehityskulut jäävät luonnostelun asteelle, kun taas
Tokugawa-kauden (1600–1868) loppupuolen ja Meiji-restauraation jälkeisen ajan
aatevirtauksia ja oppihistoriaa käydään läpi hyvinkin runsaasti. Japanin historian
peruslinjauksia hakevalle Fältin osuus antaa kohtuulliset eväät syvempää tutustumista
varten, mutta Japanin historiaa jo jonkin verran tuntevalle se jättää jälkeensä hienoisen
pettymyksen tunteen.
FL Anna Tuovinen keskittyy osuudessaan käsittelemään japanilaista kuvaa ja tilaa. Hän käy
järjestelmällisesti läpi japanilaisen maalaustaiteen, kuvanveiston ja arkkitehtuurin
historian. Taitavalla kerronnallaan Tuovinen välttää luettelonomaisen nimiin, teoksiin ja
vuosilukuihin keskittyvän taidehistorian ja onnistuu luomaan elävän ja mielenkiintoisen
kuvan Japanin kulttuurihistorian fyysisestä puolesta. Erityistä huomiota herättää
asiantunteva ja uusia ajatuksia esiin tuova kalligrafiaa koskeva osuus. Tuovisen mukaan
kalligrafia on aivan oman laatuisensa synteesi kirjoituksen ja kuvan, tiedonvälityksen ja
symbolin välillä.
Kolmannessa osiossa kääntäjä Kai Nieminen paljastaa japanin kielen ja kirjoitusjärjestelmän
saloja. Vanhan Japanin, erityisesti Heian-kauden (794–1185) runous ja kirjallisuus on
selvästi Niemiselle tuttu ja läheinen aihe. Nieminen ei kuitenkaan rajoitu vain menneisyyden
esittelyyn, vaan Japanin kirjallisen kulttuurin käsittely ulottuu aina 1980-luvun lopulle
asti.
FT Ilmari Vesterinen on Japanin kyläkulttuuriin, shintolaisuuteen ja vähemmistöihin
erikoistunut kulttuuriantropologi. Vesterinen käy perustellisesti läpi japanilaisen
kansankulttuurin aineelliset puolet; perinteiset talot, vaatteet ja työkalut. Myös
jokapäiväisen elämän sosiaalinen rakenne, juhlat ja käytöstavat saavat runsaasti
huomiota osakseen. Vesterisen erityinen kiinnostus erilaisia etnisiä ja sosiaalisia
vähemmistöjä kohtaan näkyy niille omistetun sivumäärän paljoudessa.
Japanin kulttuuri on monessa suhteessa tuhti perustietopaketti Japanista ja sen kulttuurista
kiinnostuneelle. Historiatieteelliseltä kannalta se sen sijaan on hieman kevyt.
Perusteelliselle suomenkieliselle Japanin historialle olisikin, ainakin allekirjoittaneen
mielestä, edelleen tarvetta.
Kirjoittaja Tero
Karasjärvi on filosofian maisteri Helsingin yliopiston historian laitoksen yleisen
historian jatko-opiskelija, joka on aiemmin opiskellut myös Itä-Aasian tutkimusta.
|
