Historiallisia Arvosteluja 17/2001:
Kaakkois-Aasia. Historia ja kulttuurit
Historian unohtamat
laatinut Tero Karasjärvi
Historiallisia Arvosteluja ISSN 1457–1412
Heikkilä-Horn, Maija-Leena ja Miettinen, Jukka: Kaakkois-Aasia, historia ja
kulttuurit. Otava: Helsinki, 2000. 479 sivua.
Kaakkois-Aasiaa ei historiassa ole ollut olemassakaan. Yleensä alueeseen on viitattu Intian ja Kiinan takamaana:
Taka-Intiana tai Indo-Kiinana. Alueen kulttuurien omasyntyisyyttä ja omintakeista historiaa ei ole tunnettu tai haluttu tunnustaa.
Jos Kaakkois-Aasian historiasta on ylipäätään puhuttu, painotus on poikkeuksetta ollut suhteellisen
lyhytaikaisessa siirtomaakaudessa tai sitten vielä lyhyemmässä itsenäisyyden ajassa. Maiden
nykypäivän elämään sekä kansojen tapoihin ja perinteisiin yhä vaikuttavaa vanhempaa
historiaa on tutkittu hyvin vähän. Pahimmillaan se on ollut vain eksoottista taustamateriaalia kylmän sodan
kulisseissa.
Kaakkois-Aasia on kuitenkin jatkuvasti tullut yhä tärkeämmäksi osaksi globalisoituvan maailman taloutta
ja politiikkaa. Mikä merkittävämpää, tämä on tapahtunut yhä enemmän alueen
omilla ehdoilla. Siksi Heikkilä-Hornin ja Miettisen kirja on tärkä teos. Rakenteeltaan kirja on perinteinen
maantieteellis–kulttuuris–historiallinen yleisesitys. Aluksi käydään lyhyesti läpi Kaakkois-Aasian
määritelmä, jonka jälkeen esitellään alueen etniset ryhmät, kielet ja varhaisuskonnot. Kun
näin on luotu eräänlainen perusta, käydään läpi alueen siirtomaakautta edeltänyt
historia.
Intian ja Kaakois-Aasian väliset yhteydet ovat olleet läheiset jo parin tuhannen vuoden ajan, ja Intian kulttuurinen
ja poliittinen vaikutus alueen varhaisten valtioiden muotoutumisessa oli erittäin merkittävää. Ensin hindulainen
ja sitten buddhalainen kulttuuri levisivät Kaakkois-Aasiaan ja muodostivat korkeakulttuurin ja poliittisen ylärakenteen
perustan. Näitä valtiomuodostelmia Kaakkois-Aasia -kirjassa kutsutaan kuvaavalla nimellä
hindulais-buddhalaiset kuningaskunnat. Valta ja uskonto olivat erottamattomasti toisiinsa liittyneitä: moraalinen ja henkinen hyve
muodostivat poliittisen auktoriteetin perustan. Merkittävimpiä kuningaskuntia olivat muiden muassa nykyisen Kambodzhan
alueella sijainnut Angkor, Thaimaan alueella sijainneet Ayutthaya ja Sukhothai sekä eteläisen Vietnamin Champa.
Tärkeää roolia intialaisperäisen kulttuurin leviämisessä Kaakkois-Aasiaan näytteli myös
nykyisen Thaimaan ja Burman rajaseuduilla asuva mon-kansa eli tamanit.
Vietnamin varhaishistoria muodostaa oman lukunsa. Vietnam on aina ollut poikkeus Kaakkois-Aasian maiden joukossa, koska
sen kulttuuri on muita maita kiinalaisvaikutteisempaa. Toki myös alueen muissa, intialaisvaikutteisemmissa maissa on
pitkään vaikuttanut kiinalaisten siirtolaisten muodostama, joskus hyvinkin vaikutusvaltainen kauppiasluokka, mutta
Vietnamin tapauksessa myös varhainen valtionmuodostus tapahtui kiinalaisten, ei intialaisten, esikuvien mukaan.
Oman osansa Kaakkois-Aasian kulttuurimosaiikkiin tuo islamilaisten sulttaanikuntien synty ja kehitys Malakan niemimaalla,
Jaavalla ja Sumatralla 1400-luvulta eteenpäin. Pääasiassa Intiasta tulleet muslimikauppiaat perustivat tukikohtia
Kaakkois-Aasiaan Kiinan kanssa käytävän kaupan tarpeisiin. Islaminuskolla oli suuri prestiisiarvo ja siihen
kääntyminen toi mukanaan kaupallista hyötyä. Paikallinen eliitti omaksuikin nopeasti uuden kulttuurin.
Kolonialismin historia alkaa Kaakkois-Aasiassa jo 1500-luvulla, mutta ehkä Filippiinejä lukuun ottamatta
eurooppalaisten ote alueella alkoi tiukentua vasta 1800-luvun imperialismin myötä. Kaakkois-Aasian
kirjoittajat käyvät alueen poliittisen historian tarkasti läpi aina nykypäivään asti. Tietenkin
viimeisten 100–150 vuoden tarkka käsittely auttaa ymmärtämään alueen nykytilannetta, vaikka
analyysi jää kaipaamaan syvyyttä. Ilahduttavaa taas on alueen kansojen ja poliittisten vaikuttajien nostaminen
uskottaviksi historiallisiksi toimijoiksi aiemman siirtomaaherroihin ja kylmän sodan sotureihin keskittyvän historian
rinnalle. Siirtomaa-ajalle siirryttäessä kulttuurihistoria jää selvästi vähemmälle. Perinteinen
kulttuuri on pääpiirteissään esitelty jo aiemmin ja "moderni" kulttuuri noudattelee suurelta osin
länsimaisia esikuvia.
Kirjoittajat ovat kumpikin pitkään työskennelleet Kaakkois-Aasian historian ja kulttuurin parissa ja heidän
asiantuntemuksensa on ilmeinen. Maija-Leena Heikkilä-Horn vastaa teoksen historiaosuudesta ja Jukka Miettinen on
kirjoittanut alueen kulttuurista. Kirjoittajat selviävät vaikeasta urakastaan pääosin kunnialla, juuri
pitkäaikaisen kokemuksen ja asiantuntemuksensa ansiosta. Kriittinen lukija voisi sanoa tietyn hakuteosmaisuuden paistavan
tekstistä läpi. Historianfilosofiseksi lukukokemukseksi Kaakkois-Aasia -teosta ei voi tosin sanoa
siksikään, että historiallisten ilmiöiden analysointi on kirjassa varsin ohutta. Lisäksi maailmanhistoriasta
kiinnostuneet lukijat olisivat varmasti mielellään lukeneet Kaakkois-Aasian varhaisemmista valtiomuodostelmista
enemmänkin. Toisaalta teos on jo nyt varsin laaja, joten hyvä näinkin. Kirjan aiheena oleva alue on kooltaan niin suuri,
että tietty pinnallisuus on väistämätöntä. Onhan kyseessä alue, jonka väkiluku on
Euroopan luokkaa.
Kaakkois-Aasia on mielenkiintoista luettavaa, jonka jälkeen
maailmanhistorian monimuotoisuuden ja kulttuurien rikkauden ymmärtäminen on lukijan
mielessä toivottavasti ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Ainekset ovat tarjolla.
Kirjoittaja Tero
Karasjärvi on filosofian maisteri ja Helsingin yliopiston historian laitoksen jatko-opiskelija, jonka
erikoisaloja ovat yleinen historia ja Itä-Aasian tutkimus.
|
