Historiallisia Arvosteluja 11/2001: Kiinan kulttuuri
Viidennes ihmiskunnasta
laatinut Tero Karasjärvi
Historiallisia Arvosteluja ISSN 1457–1412
Tauno-Olavi Huotari ja Pertti Seppälä: Kiinan Kulttuuri.
3. painos. Otava: Helsinki, 1999. 592 sivua.
Kiina on yksi maailman merkittävimmistä kulttuureista. Itseasiassa se on kokonainen
kulttuuripiiri, jos mukaan lasketaan siitä voimakkaita vaikutteita saaneet Itä- ja
Kaakkois-Aasian kulttuurit: Korea, Japani ja Vietnam. Omintakeisen kiinalaisesta kulttuurista
tekee sen historiallinen eristyneisyys muista korkeakulttuureista ja sen poikkeuksellinen
jatkuvuus. Mikään muu kulttuuri ei ole kyennyt yhtä
keskeytymättömään historialliseen jatkumoon kuin Kiina. Ikivanhuudestaan
huolimatta kiinalainen kulttuuri on verrattain huonosti tunnettua Suomessa. Siksi Tauno-Olavi
Huotarin ja Pertti Seppälän yhdessä kirjoittama teos Kiinan kulttuuri
onkin välttämätöntä ja antoisaa luettavaa jokaiselle Keskustan
valtakunnasta kiinnostuneelle.
Kiinalaisen kultturin leimaa-antava piirre on sen omasyntyisyys. Tämä käy
ilmi jo sen varhaisimmista vaiheista; kiinalaisten käyttämät viljelyskasvit
olivat pitkään toiset kuin lännempänä, metalliteknologia oli
luonteeltaan erilaista ja kirjoitusjärjestelmä kehittyi aivan eri urille kuin
muualla Euraasiassa. Kiinalaiset ovat aina olleet hyvin tietoisia oman kulttuurinsa
erityislaatuisuudesta, sekä hyvässä että pahassa. Kiinalaista ajattelua
onkin vuosisatoja leimannut tunne omasta ylivoimaisuudesta "barbaareihin" ja
tribuuttivaltioihin nähden.
Huotari ja Seppälä ovat ottaneet itselleen valtavan urakan
yrittäessään mahduttaa yhteen kirjaan Kiinan koko kolmituhatvuotisen
kulttuurin. Mielestäni he kuitenkin ovat onnistuneet yrityksessään varsin
hyvin. Toki kirjoittajien omat painotukset ja kiinnostuksenkohteet näkyvät
selkeästi: Kiinan kirjallisuudelle ja modernille historialle on omistettu huomattavan
runsaasti sivuja.
Rakenteeltaan Kiinan kulttuuri on tyypillinen "maa, sen historia ja kulttuuri"
-teos. Aluksi käydään läpi Kiinan koko tunnettu historia aina
neoliittiselta kaudelta 1990-luvun viimeisiin vuosiin asti. Kiinan historia on perinteisesti
jaettu dynastioiden mukaan ja kirjoittajat pitäytyvätkin
pääpiirteissään siinä, mikä onkin sopivampaa kuin
yrittää väkisin soveltaa esimerkiksi länsimaiden historian
perinteistä aikakausijakoa.
Kiina historia oli pitkään länsimaiselle historiantutkimukselle
ongelmallinen. Ongelma johtui kuitenkin pääasiassa länsimaisista
historioitsijoista itsestään; tiedonpuutteesta ja rasistisista ajatusmalleista,
ei Kiinan mystisestä toiseudesta. Maailmanhistoriallisten selitysmallien rakentaminen
edellyttää selkeää kuvaa vieraista kulttuureista ja niiden
historiallisesta kehityksestä. Kiinan kulttuuri onkin erityisen tervetullut
kirja juuri analyyttisen ja myyteistä vapaan lähestymistapansa ansiosta. Kukaan,
joka on lukenut sen historiaosuuden, ei voi enää allekirjoittaa
käsityksiä "kiinalaisesta kansanluonteesta", "kehityksessä paikoilleen
jääneestä muinaisjäänteestä" tai "maolaisuuden
kaikkivoipaisuudesta".
Historian lisäksi kirjoittajat käyvät läpi Kiinan aatteet ja
uskonnot, koulutuksen, teatterin, elokuvan ja musiikin, arkkitehtuurin ja kuvataiteet
sekä tapakulttuurin. Kaikilla näillä on oma historiallinen ulottuvuutensa,
ja ne täydentävätkin omalta osaltaan hyvin historiaosuutta, joka muuten
keskittyy lähinnä poliittisiin tapahtumiin.
Erityisen mielenkiintoinen on kiinalaista luonnontiedettä, tekniikkaa ja
keksintöjä kuvaileva osuus. Viimeistään se kumoaa käsitykset
Kiinan paikoilleenjäämisestä. Aina uuden ajan alkuun asti Kiinan
keisarikunta oli aineellisesti maailman kehittynein valtio. Kaikkihan tietävät
kiinalaisten keksineen sellaiset oleelliset Euroopan nousuun vaikuttaneet seikat kuten
paperin, ruudin ja kompassin. Ero länsimaiden hyväksi kasvoi ratkaisevaksi vasta
1800-luvun alkupuoliskolla. Toisaalta taas kirjoittajat välttävät
onnistuneesti kiinalaisten teknisten edistysaskelten liiallisen korostamisen. Idean
esittäminen ja sen onnistunut kehittely eivät ole aina olleet samoja asioita.
Kiinalaisessa historiankäsityksessä Kiinan alennustila viimeisten 200 vuoden
aikana on vain lyhyt vaihe historian syklisessä kulussa, eikä ole
mitään syytä epäillä Keskustan valtakunnan nousevan uudelleen.
Myös Huotari ja Seppälä tuntuvat jakavan tämän ajatuksen. Suuri
osa kirjasta on omistettu nimenomaan modernin Kiinan esittelylle, onpa menty jopa niin
pitkälle, että Kiinan ja Suomen välistä kauppaa esitellään
useammassakin kaaviossa. Näin on selvästi yritetty hakea myös
"käytännön" hyötyä Kiinan tuntemukselle.
Kiinan kulttuuri on tärkeä kirja ja pakollista luettavaa kaikille
maailmanhistoriasta ja nykymaailman asioista kiinnostuneille. Se on myös paikka
paikoin raskas kirja, informaation runsaus tuntuu joskus tyrmäävältä.
Mutta Kiinan kulttuuri onkin nimenomaan sekä asiaan
perehtymättömälle että jo Kiinaa jonkin verran tuntevalle tarkoitettu
hakuteos, johon on erinomaisella perinpohjaisuudella sisällytetty Keskustan
valtakunnan kulttuurin pääpiirteet.
Kirjoittaja Tero
Karasjärvi on filosofian maisteri ja Helsingin yliopiston historian laitoksen
jatko-opiskelija, jonka erikoisaloja ovat yleinen historia ja Itä-Aasian tutkimus.
|
