Historiallisia Arvosteluja 6/2002:
The Comanche Empire
Komanshi-imperiumin nousu ja tuho
laatinut Risto Marjomaa
Historiallisia Arvosteluja ISSN 1457–1412
Pekka Hämäläinen: The Comanche Empire. A Study on Indigenous Power, 1700–1875.
University of Helsinki: Helsinki, 2001. 315 sivua.
Pekka Hämäläisen erittäin hyvän vastaanoton saanut väitöskirja käsittelee
suomalaisen historiantutkimuksen kannalta hieman harvinaisempaa kohdetta. Hänen aiheenaan on yhden
pohjoisamerikkalaisen intiaanikansan, komanshien, nousu vaeltavista metsästäjä-keräilijöistä
alueensa johtavaksi mahdiksi ja sitä seurannut uusi romahdus. Hämäläisen kiinnostuksen kohde on ensi
sijassa poliittinen. Hän pyrkii määrittämään syitä komanshien laajan valtapiirin
synnylle ja runsaan vuosisadan jatkuneelle kestolle. Näin tehdessään hän kuitenkin käsittelee
myös monipuolisesti intiaanikansan taloudellista ja sosiaalista pohjaa kyseisenä aikana.
Komanshit muodostuivat omaksi ryhmäkseen 1600-luvun lopussa kun he erosivat mantereen keskiosien pohjoisilla
tasangoilla biisoneja metsästävistä shoshoneista vaeltaakseen lounaaseen Kalliovuorten ylitse.
Metsästyksellä ja syötävien kasvien keräilyllä eläneet komanshit päätyivät
lopulta Rio Grande-joen yläjuoksulle nykyisen Uuden-Meksikon osavaltion pohjoisosiin, jossa he ryhtyivät
kaupankäyntiin paikallisten espanjalaisten siirtokuntien kanssa. Seuraavan vuosisadan alussa komanshit ylittivät
jälleen Kalliovuoret ryhtyen valloittamaan elintilaa eteläisillä tasangoilla yhdessä ute-intiaanien
kanssa. Syrjäytettyään seudulla asustaneet maata viljelevät apashit, komanshit kääntyivät
liittolaisiaan uteja vastaan ja pakottivat nämä palaamaan vuorille.
Tällä tavoin komanshit olivat 1700-luvun puoliväliin mennessä varmistaneet
käyttöönsä laajan tasankoalueen. Hankittuaan espanjalaisilta hevosia riistatuotteiden ja
sotaretkiltä tuotujen orjien avulla komanshit ryhtyivät jälleen elättämään
itseään biisoninmetsästyksellä. He kasvattivat suuria hevoslaumoja, joiden avulla he saattoivat
tehokkaammin seurata biisonien vaeltelua. Laidunmaiden käytön tehostamiseksi komanshit hajaantuivat
vähitellen pieniksi liikkuviksi heimokunniksi eri puolille aluettaan, jota eurooppalaiset kutsuivat nimellä
Comancheria.
Eteläisiltä tasangoilta käsin komanshit ylläpitivät seuraavan vuosisadan ajan
poliittis-taloudellista järjestelmää, joka perustui ryöstöretkiin, hevosten kasvatukseen ja
biisoninmetsästykseen. Samalla he laajensivat valtapiiriään alistaen ja tuhoten läheisiä
intiaanikansoja. Myös espanjalaisten siirtokunnat Uudessa-Meksikossa ja Teksasissa joutuivat ahtaalle. Komanshien
hegemoniaa alueella uhmasivat ajoittain muut voimakkaat intiaanikansat, sekä idästä tunkeutuvat uudet
eurooppalaiset siirtomaavallat Ranska ja Iso-Britannia (myöhemmin Yhdysvallat). Tästä huolimatta komanshit
pystyivät ylläpitämään järjestelmäänsä aina 1800-luvun jälkipuoliskolle
asti tasapainoillen taitavasti eri osapuolten välillä ja sopeutuen kulloiseenkin tilanteeseen.
Parhaimmillaankin vain ehkä vain noin 20000 henkeä käsittänyt kansa ei kuitenkaan pitemmän
päälle voinut välttyä joutumasta vahvistuvien naapureidensa musertamaksi. Kasvava sotilaallinen paine,
poliittisten suhteiden muuttuminen, sekä metsästyksen ja laiduntamisen eteläisten tasankojen herkälle
luonnolle aiheuttama ekologinen rasite johtivat 1870-luvulla lopulta väistämättömään
romahdukseen ja alistumiseen Yhdysvaltojen alaisuuteen. Komanshien määrä oli tällöin jo kutistunut
murto-osaan 1700-luvun huippuvuosista.
Komanshien valtapiirin kehityksen ohessa Hämäläinen kuvaa seikkaperäisesti heidän sisäisen
taloudellisen, sosiaalisen ja poliittisen järjestelmänsä muodostumista niiltä osin kuin se palveli
ulkoisia tarpeita. Comancheria muodosti tärkeän kauppareittien risteyksen ja komanshit välittivät
moninaisia kauppatavaroita tuottaen niitä myös itse. Hevostenkasvatuksen lisäksi vietiin
käsiteltyjä biisoninnahkoja. Niiden tuottaminen jäi naisten huoleksi, mikä ajan myötä
lisäsi suuresti heidän työtaakkaansa ja haittasi samalla heidän yhteisöllistä asemaansa.
Metsästyksen ja laiduntamisen tarpeet hajottivat komanshit pieniin heimokuntiin, jotka viettivät
pääosan vuodesta omissa oloissaan. Tästä huolimatta he pystyivät säilyttämään
yhteenkuuluvaisuuden tunteen, jonka avulla he saattoivat kohdistaa yhdistetyn voimansa kulloistakin ulkoista uhkaa
vastaan.
Valtakautensa huipulla 1700-luvun loppupuoliskolla komanshit pakottivat sotilaallisen mahtinsa turvin
ympäröiviä intiaanikansoja ja espanjalaisten siirtokuntia sopeutumaan taloudellisen ja poliittisen
järjestelmänsä tarpeisiin. Ryöstöretket hevosten ja orjien hankkimiseksi ulottuivat lopulta
kauas Meksikon sisäosiin asti. Näitä ydinalueen ulkopuolisia komanshien hyväksikäyttämiä
alueita Hämäläinen kutsuu "laajemmaksi Comancheriaksi". Hänen teoksensa vahvuus piileekin osaltaan
juuri siinä, miten hän nostaa komanshit eteläisten tasankojen taloudellisen ja poliittisen
järjestelmän keskukseksi. Näin hän välttää perinteisen länsimaisen
historiankirjoituksen taipumuksen tulkita kaikki sen oman kulttuuripiirin ulkopuolelle jäävä periferiaksi,
jonka merkitys määräytyy suhteessa eurooppalaisten toimintaan. Tällä kertaa keskuksena ovat
komanshit, joiden edessä myös espanjalaiset siirtokunnat joutuvat taipumaan.
Korostaessaan komanshien asemaa eteläisten tasankojen kehityksessä Hämäläinen saattaa
kuitenkin itse puolestaan jossain määrin liioitella oman kohteensa merkitystä. Jo kirjan nimi "Komanshien
imperiumi" viittaa johonkin, mihin sisältö ei täysin anna oikeutusta. Perinteisessä tulkinnassa
imperiumilla viitataan yleensä tilanteeseen, jossa keskuksella on ehdoton poliittinen ylivalta laajan
syrjäseudun ylitse. Mihinkään tällaiseen komanshit eivät ydinalueensa ulkopuolella
näytä edes vakavasti pyrkineen, paitsi ehkä alistaessaan joitakin pieniä lähiseutunsa
intiaanikansoja palvelemaan omia tarkoituksiaan. Varsinkin Espanjan (myöhemmin Meksikon) siirtokuntien tulkitseminen
osaksi komanshien imperiumia venyttää näin melkoisesti termin perinteistä merkitystä, joskin
sille on löydettävissä myös jotakin oikeutusta.
Toinen totutusta poikkeavalla tavalla käytetty termi on kirjan viimeisen alaluvun otsikon viittaus Yhdysvaltain
1870-luvun taitteessa komansheja vastaan käymään valloitussotaan totaalisena sotana. Yhdysvaltalaisten
sodankäynti oli toki siinä mielessä totaalista, että se kohdistui komanshien yhteisöön
kokonaisuudessaan, naiset ja lapset mukaan lukien. Termillä totaalinen sota on kuitenkin yleensä viitattu oman
yhteiskunnan täysimittaista valjastamista sodankäynnin palvelukseen, ja mihinkään tällaiseen
Yhdysvaltojen ei toki tarvinnut ryhtyä kukistaakseen muutaman tuhannen ihmisen vastarinnan eteläisillä
tasangoilla. Vain komanshit itse kävivät todellista totaalista sotaa muovatessaan koko yhteiskuntansa
palvelemaan soturiensa tarpeita.
Omalla sarallaan Pekka Hämäläisen väitöskirja on uraauurtava ja uusia näkökulmia
esiin nostava teos. Samalla se onnistuu olemaan myös varsin luettava kirja, jonka selkeä kerronta avautuu
varmasti myös aihetta entuudestaan vähemmän tunteville. Kyseessä on kaikin puolin suositeltava teos
kaikille Pohjois-Amerikan intiaanien tai alkuperäiskansojen historiasta yleensäkin kiinnostuneille
lukijoille.
Kirjoittaja Risto
Marjomaa on filosofian tohtori ja työskentelee tutkijana Helsingin yliopistossa. Hänen oma
väitöskirjansa on: "War on the Savannah: The military collapse of the Sokoto Caliphate under the
invasion of the British Empire 1897–1903" (Academia Scientiarum Fennica: Helsinki, 1998).
|
