Historiallisia Arvosteluja 2/2003:
Alias Finkelstein

Antisemitismi vastavalistuksen välineenä

laatinut Suvi Leppämäki

Historiallisia Arvosteluja ISSN 1457–1412,
Ennen ja nyt ISSN 1458–1396

Nils Erik Forsgård: Alias Finkelstein. Studier i antisemitisk retorik. Schildts: Esbo, 2002. 175 sivua.

Mistä antisemitismissä on kyse? Nils Erik Forsgårdin esseekokoelmassa kysymykseen vastataan pureutumalla essee toisensa jälkeen antisemitistisen retoriikan ytimeen. Kysymys antisemitismistä on aina ajankohtainen, juutalaisviha ei kadonnut historian varjoihin kolmannen valtakunnan mukana. Tai kuten Günter Grassin Ravunkäyntiä-romaanin kertoja päättää tarinansa: "Se ei lopu. Se ei koskaan lopu." Kuten Forsgårdin esseissä, Grassin tuoreessa romaanissakin on kyse sanoista, rooleista, myyteistä, historian amputoinnista omiin tarkoituksiin. Romaanin kertojan poika ottaa Internetin keskustelupalstalla juutalaisen ampuman paikallistason natsivaikuttajan Wilhelm Gustloffin – kansallissosialistisen mytologian "veriuhrin" – roolin. Vastapeluriksi keskustelupalstalle ilmaantuu "Davidin" nimimerkin taakse piiloutuva, juutalaisiin voimakkaasti samastuva nuorukainen. Seurauksena on tosielämän veriteko, jonka kautta romaanin kertojan poika kokee vain toimivansa oikeutetun koston välikappaleena. Oikeudessa hän puolustautuu: "Te ette ole käsittänyt koko asiaa! Periaatteessa minulla ei ole mitään juutalaisia vastaan. Mutta samoin kuin Wilhelm Gustloff, minäkin olen vakuuttunut siitä, että he ovat vierasta ainesta arjalaisten kansojen piirissä. Muuttakoot kaikki Israeliin, sinnehän he kuuluvat." (Tammi 2002, s. 224).

Samoja sanankäänteitä käyttävät myös Forsgårdin esseiden päähenkilöt. Forsgård erottaa kaksi antisemitististä aatelinjaa 1900-luvun vaihteen Euroopassa. Ensimmäinen linja, jota edustaa muiden muassa hampurilainen Wilhelm Marr, kulkee 1800-luvun Saksasta ja Itävallasta 1940-luvun kansallissosialistiseen järjestelmään. Antisemitismi ankkuroitui tällöin saksalaiskansalliseen uhoon, joka näki juutalaisuuden vieraaksi ja vaaralliseksi elementiksi arjalaisen rodun keskuudessa. Itseäni kiehtoo aatehistoriallisista maastoista etenkin 1900-luvun vaihteen Wien, jossa juutalaiset olivat kulttuurielämää voimakkaasti tukeva ja luova voima. Juutalaisuus ei kuitenkaan assimiloituneille wieninjuutalaisille merkinnyt uskontoa tai mitään muutakaan jokapäiväisessä elämässä näkyvää. Se oli pikemminkin näkymätön tietoisuus kulttuuriperinnöstä, juurista – jotka oli pakko kohdata useimmiten kielteisissä yhteyksissä, suhteessa valtaväestöön. "Rotua" ei voinut parhainkaan assimiloituminen pyyhkiä pois – pikemminkin juuri assimilaatio tuntuu tehneen juutalaisuudesta antisemitismin näkökulmasta niin uhkaavan, vaarallisen, salamyhkäisen. Assimiloituneet juutalaiset olivat ikään kuin liian samanlaisia kuin muut – kun heidät kuitenkin muiden silmissä erotti muista tämä yksi näkymätön ja ikuinen tekijä. Sitä vastoin vainoja ja köyhyyttä pakoon Wieniin virtaavat itäjuutalaiset erottuivat katukuvassa jo ulkoiselta olemukseltaan: he harjoittivat uskontoaan ja pukeutuivat ortodoksijuutalaisen perinteiseen asuun. He olivat antisemitistisestä näkökulmasta ikään kuin näkyvä osoitus juutalaisten outoudesta, vieraudesta, ei-saksalaisuudesta ja siten oivaa ainesta rasistisiin karikatyyreihin. Toisaalta itäjuutalaiset olivat "vieraita" myös assimiloituneen länsijuutalaisen näkökulmasta, joka samastui pikemminkin ei-juutalaisen itävaltalaiseen porvariin kuin köyhään, kaftaaniasuiseen ja jiddišiä puhuvaan puolanjuutalaiseen.

Tähän maisemaan Forsgård ei sukella kovin syvälle, mutta esittelee kyllä tulkitsemiensa tekstien taustan ja syntysyyt. Esseiden lähteitä – kirjoja, kirjasia ja lehtiä – käsitellään pikemminkin suhteessa toisiinsa kuin ympäröivään maailmaan upotettuna. Toisaalta Forsgård ei ole edes tavoitellut mitään kaikenkattavaa karttaa juutalaisvastaisuuden historiasta. Esseiden mittakaava on toinen: Forsgård haluaa tutkia nimenomaan marginaalia. Eurooppalaisen antisemitismin historian sivulauseista – kuten suomalaisen juutalaisvihan teksteistä ja kuvista – avautuu kiehtova aatehistoriallinen avaimenreikä. Forsgårdin kirja sekä ruokkii ajatuksia että kasvattaa ruokahalua, yllyttää lukemaan aiheesta lisää.

Yhtä antisemitististä aatelinjaa Forsgård siis luonnehtii saksalaisnationalistiseksi, toinen puolestaan iti itäisessä, venäläisessä aateympäristössä. Jälkimmäistä Forsgårdin tutkimuksessa edustaa Sergei Nilus, jonka propagandateos juutalaisten maailmanlaajuisesta salaliitosta levisi Euroopassa 1900-luvun alussa. Ajatus juutalaisten soluttautumispyrkimyksistä ja salamyhkäisyydestä sekoittuu ajatukseen juutalaisista vieraana viholliskansana kristittyjen keskuudessa. Venäläiseen perinteeseen Forsgård liittää kuitenkin nimenomaan juutalaisten oletetun pyrkimyksen maailmanherruuteen. Venäjän vallankumous nähtiin todisteeksi tästä: mielikuvissa bolševikit olivat juutalaisia ja juutalaiset bolševikkeja. Toisaalta juutalaisviha kyti syvällä kansan keskuudessa jonkinlaisena myyttisenä ja uskonnollisena alkuvihana, joka syttyi herkästi ja jota oli helppo lietsoa. Syntipukin osa lankesi juutalaisille, ja jo pelkkä juutalaisuus oli sinällään todiste syyllisyydestä. Mieleen tulee Bernard Malamudin tositarinaan perustuva romaani The Fixer juutalaisesta Jakov Bokista, joka tuomitaan viattomana kristityn lapsen murhasta – syytös, jolla on juurensa jo keskiajassa ja joka on sittemmin toistunut säännöllisesti.

Kaksi aatelinjaa risteili eurooppalaisissa – myös suomalaisissa – antisemitistisissä teksteissä ja sai lehtien pilakuvissa myös kuvallisen muodon. Forsgård tulkitsee myös kuvia ja esittelee, millä tunnusmerkeillä varustettuna "juutalainen" kuvissa aina esitettiin – ja miten stereotypiat toiston kautta vahvistuivat "yleisiksi totuuksiksi". Kuvitus ei Forsgårdin kirjassa tunnu pelkältä maustavalta sivuntäytteeltä, vaan se on olennainen osa tekstiä. Toisaalta kuvia voisi siksi kirjassa käyttää enemmänkin kertaamassa tekstin tarinaa.

Forsgårdin kirjan kiinnostavin osuus jäljittää antisemitistisen retoriikan osaksi suurempaa kokonaisuutta, jota Forsgård kutsuu vastavalistukseksi. Kuvauksena vastavalistus on osuva, ja Forsgårdin argumentointi vetoaa lukijaan. Juutalaisvastaisuus kytkeytyy toistuvasti vapaamuurariuden vastaisuuteen ja laajemmin kansainvälisyysajattelun ja universalismin vastaisuuteen. Sekä juutalaiset että vapaamuurarit olivat ikään kuin maattomia, ylittivät olemuksellaan ja ihanteillaan vaarallisesti nationalismin miinoittamat rajat. Internationalismia vaalittiin myös vasemmistolaisissa piireissä, mikä vahvisti edelleen antisemitististä uhkakuvaa juutalaisten maailmanvallankumouspyrkimyksistä. Vallankumoushan oli jo tapahtunut kerran Ranskassa – ja toisen kerran Venäjällä. Ranskan vallankumouksen nähtiin olevan suoraa seurausta valistusfilosofiasta, joka taas kytkeytyi yleisiin uudistuspyrkimyksiin, vasemmistolaiseen internationalismiin, juutalaisten kansalaisoikeuksiin, ja lopulta myös bolševikkien vallankumoukseen. Ilmiönä "ikuisen" antisemitismin voidaan siis sanoa ehkä saaneen uutta polttoainetta vastavalistuksen joukoissa, ja vastavalistuksen puolestaan polttoainetta aina käyttökelpoisesta ja ihmisiin vetoavasta antisemitistisestä retoriikasta.

Toisaalta antisemitismi tuskin oli vain vastavalistuksellisten piirien retorinen energianlähde. Myös vasemmistolaisissa ja vallankumouksellisissa piireissä vaalittiin antisemitistisiä stereotypioita rikkaan juutalaisen kapitalistin hahmossa. Samaa stereotypiaa – rahanahnetta, itaraa juutalaista – käytettiin vastavalistuksessa osoituksena juutalaisten maailmanlaajuisesta salaliitosta. Vasemmistolaiset puolueet olivat monelle poliittisesti suuntautuneelle juutalaiselle vain kahdesta pahasta pienempi. Myös tätä näkökulmaa voisi Forsgård mielestäni tuoda esiin.

Kokonaisuutena Forsgårdin esseekokoelma on mielestäni tasapainoinen, ajatuksia avaava ja uudenlaista keskustelua uurtava. Esseissä esiintyy hienoista hajanaisuutta ja toistoa, mutta toisaalta punaista lankaa keritään auki johdonmukaisesti ja viettelevästi.

Kirjoittaja Suvi Leppämäki on FM ja yleisen historian jatko-opiskelija Helsingin yliopiston historian laitoksessa.

Takaisin edelliselle tasolle