Historiallisia Arvosteluja 9/2003:
Vuosisadan lapset

Aistittava 1800-luvun kulttuurihistoria

laatinut Kati Katajisto

Historiallisia Arvosteluja ISSN 1457–1412,
Ennen ja nyt ISSN 1458–1396

Salmi, Hannu: Vuosisadan lapset. 1800-luvun kulttuurihistoria, Turun yliopiston historian laitos, Julkaisuja n:o 60, Turku, 2002. 204 sivua.

Hannu Salmen Vuosisadan lapset (Turun yliopiston historian laitos, Turku, 2002) on 1800-luvun kulttuurihistoriasta kertova kirja, jossa annetaan yleiskatsaus kyseisen vuosisadan kulttuuri-ilmiöihin. Teoksen runollinen nimi onnistuu vangitsemaan hyvin kirjan tunnelman. Takakannessa on ote Alfred de Mussetin vuonna 1836 ilmestyneestä romaanista Vuosisadan lapsen tunnustus:

"Nuori polvi näki, sanalla sanoen, meidän
vuosisatamme, joka erottaa menneen ja tulevan,
joka itse ei ole kumpaakaan, mutta muistuttaa
molempia, vuosisadan, jossa joka hetki olemme
epätietoisia siitä astummeko tulevaisuuden
laiholle vaiko entisyyden raunioille."

Säkeet kuvaavat hyvin aikalaisten tunnelmia 1800-luvun nopeasti muuttuvassa maailmassa. Varsinkin 1800-luvun alun kirjallisuudessa Ranskan vallankumouksen jäljet ovat Salmen mukaan selvästi havaittavissa. Ihmiset todella kokivat elävänsä kahden aikakauden rajoilla. Toisaalta menneisyys oli yhä läsnä, toisaalta sidos siihen oli peruuttamattomasti katkaistu taloudellisten ja poliittisten mullistusten kautta.

Aikalaiskokemus ei kuitenkaan riitä Salmen mukaan perustelemaan historiallisen esityksen ajallisia rajauksia. Salmi käyttää paljon tilaa perustellakseen, miksi 1800-luvun kulttuurihistorian kirjoittaminen on mielekästä. Näinhän yleisen käsityksen mukaan tulee tehdä. Usein näissä aikarajauksissa on kuitenkin väkisin väännetyn "järkeilyn" makua. Salmi antaa sinänsä hyvät perustelut aikarajaukselleen todeten, että 1800-luvun historian kirjoittaminen on mielekästä vasta, kun ajanjaksoa ei ymmärrä suljetuksi kokonaisuudeksi, vaan avoimeksi muutosprosessiksi, jonka juuret olivat kaukana menneisyydessä ja jonka vaikutukset ulottuvat meidän päiviimme asti. Näissä pohdinnoissa olisi kuitenkin voinut todeta myös sen, minkä Salmi toteaa esipuheessaan: "Tämä kirja sai alkunsa EU:n rahoittamassa Examen Europeum -opetusprojektissa, jossa kohdalleni lankesi 1800-luvun eurooppalaisen kulttuurin kuvaus."

Salmi ei halua lähteä käsiteltävän vuosisadan revisioimiseen, sillä jo hänen käytössään ollut rajoitettu sivumäärä olisi estänyt sen. Sen sijaan kirjoittajan tavoitteena on ollut rakentaa kuva toisenlaisesta 1800-luvusta. Darwinia ja Marxia unohtamatta teoksessa on pyritty ottamaan huomioon myös arkipäiväisemmät kulttuurin ilmiöt. Kulttuuri on pyritty ymmärtämään laaja-alaisesti, ei vain ahtaasti taiteen, tieteen tai uskonnon kautta. Kulttuurin maailmaan Salmi sisällyttää niin elämäntavan henkiset, aineelliset ja sosiaaliset käytännöt kuin ajattelutapojen, mentaliteettien, mielenmaisemien ja tunteiden tason. Kulttuurin voi Salmen mukaan nähdä tavaksi, jolla menneisyyden ihmiset olivat vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Kiehtovana kysymyksenä Salmi pitää myös historian prosessien eriaikaisuutta. Sitä, miten yksinkertaistettuja tulkintoja ei voi pitää universaaleina tai edes yleiseurooppalaisina.

Salmi toteaa myös, että vuosisadasta voisi tuottaa loputtomasti historioita ja aina erilaisin tuloksin. Tähän kantaan on helppo yhtyä. Salmen tarkastelu lähtee teollisuudesta, jota hän sanoo käsittelevänsä sekä kulttuuristen vaikutusten että aikalaisten tunteiden näkökulmasta. Salmen mukaan 1800-lukua voi pitää paitsi teollistumisen niin myös modernin länsimaisen teknologiapainotuksen lähtökohtana. Suhtautumisessamme nykyajan ympäristöongelmiin ja konekulttuuriin voi nähdä mielenkiintoisia paralleeleja. Myös teollisuuteen läheisesti liittyvä liikenteellinen murros on saanut oman lukunsa, jota lukiessa oma aikamme nousee myös mieleen.

Liikkuvan ja dynaamisen, modernin ihmisen symboliksi nostetun Goethen Faust kuvainnollistaa tätä modernin ihmisen kyltymätöntä tarvetta päästä eteenpäin. (Lieneekö sattumaa, että symbolina on juuri mies?) Salmen mukaan Faustin tekee mielenkiintoiseksi juuri se, että "näytelmän päähenkilö käyttää uutta asemaansa aineellisen hyvän saavuttamiseksi, aivan kuin maallinen vauraus olisi tietämisen korkein päämäärä". Jatkuva liike ja kaikin tavoin yhä kasvava dynaamisuus oli tyypillistä 1800-lukua, ja myös aikalaiset olivat tietoisia tästä. Uudet teknologiset keksinnöt eivät kuitenkaan liikuttaneet ainoastaan fyysisesti, vaan myös mielikuvat liikkuivat entistä nopeammin. Eikä edistysuskolle ollut eurooppalaisessa julkisuudessa kilpailijaa ennen vuosisadan loppua kohden, jolloin fin de sièclen mustenevat tunnelmat loivat kuvaa länsimaisen kulttuurin rappiosta.

1800-luvun lukuisista aatevirtauksista nationalismille on annettu oma lukunsa, joka johtuu Salmen mukaan siitä, että nationalismin merkitys ulottuu meidän päiviimme asti sekä poliittisena että kulttuurisena ilmiönä. Salmen mukaan nationalismissa on kyse paitsi aatteesta, tavasta ymmärtää yksilön ja yhteisön suhde, myös tunteesta, kansallistunteesta, ja kulttuurituotannon merkittävästä taustavaikuttajasta, jonka jäljet ovat nähtävissä niin kansanperinteessä kuin korkeakulttuurissa. Vaikeasti määriteltävän nationalismikäsitteen käytännöllisenä kriteerinä Salmi päätyykin pitämään Eric J. Hobsbawmin kuvausta, jonka mukaan "kansakunta on yhteisö, joka pitää itseään kansakuntana ja tulee kohdelluksi sellaisena". Olennaiseksi muodostuu siis se, miten yhteisö itse näkee ja arvioi itsensä. Todellisuus ja mielikuvitus muodostavat erottamattoman kokonaisuuden.

1800-luku oli paitsi kansallisvaltion synnyn myös perheen ja kodin vuosisata. Perheen merkityksen muutos näkyy Salmen mukaan muun muassa joulunvieton vakiintumisessa. Joulukuusi ja lapset sen ympärillä olivat osa porvarillisen perheen idyllistä unelmaa. Ydinperhe syntyi siinä mielessä kuin se tunnettiin 1900-luvulla, vaikka toisaalta työläisperheiden elämäntapa erottui selvästi porvarisperheistä. Kodista tuli kuitenkin vastapaino tai turvapaikka julkiselle elämälle ja industrialismin muuttamalle aistiympäristölle. Kovan teknologian maailmassa alusvaatteet ja liinavaatteet toivat aistimellista pehmeyttä pellavan läpimurtaessa tiensä vuosisadan lopulla myös työläisperheisiin. Yksityisen ja julkisen jaottelua ei tule Salmen mukaan kuitenkaan ottaa liian kategorisesti. Ja toisaalta myös perhejärjestelmä alkoi muuttua, sillä vuosisadan loppua kohden patriarkaalisessa järjestyksessä alkoi näkyä entistä selvempiä murtumia.

Kaupunkikulttuurin ja kuluttamisen luku muodostaa mielenkiintoisen osion, jossa käsitellään muun muassa sukupuoliroolien konstruoitumista kulutuksen kautta. Tavaratalosta tuli kaupunkilaisnaisille 1800-luvun loppua kohden turvallinen ja hyväksytty paikka liikkua ilman esiliinaa eli seuralaista. Ja samalla tämä loi stereotypiaa feminiinisestä kuluttamisesta, kuvaa naisesta shoppailijana. Salmi toteaakin, että on aivan selvää, että myös mieskulttuurissa kuluttaminen on ollut tärkeä identiteetin määrittelijä, mutta miesshoppailijan historiasta kertovaa tutkimusta ei ole kuitenkaan kirjoitettu.

Salmi muistaa myös elokuvat ja valokuvat teoksessaan. Hän huomauttaa muun muassa siitä, miten tutkimaton kysymys yhä onkaan valokuvan vaikutus länsimaiseen ajatteluun, kuten käsitykseen itsestä, sekä henkisenä että ruumiillisena kokonaisuutena. Omaa aikaamme voimakkaasti hallitseva visuaalisuuden valtakausi alkoikin jo 1800-luvulla. Samoin eurooppalainen koloniaalinen kulttuuri saa aiheellisesti oman lukunsa ajatellen oman aikamme globaalia kulttuuria. Lienee hyvä muistaa, että vaikka koloniaalista politiikkaa ajoivat voimakkaimmin Iso-Britannia, Ranska, Saksa ja Italia, niin kulttuurisessa mielessä alistamisen asenne ja ylemmyyden tunne oli läsnä kaikkialla Euroopassa.

Kirja loppuu fin de sièclen, vuosisadan lopun synkkien tunnelmien tarkasteluun. Vuosisadan lopun kulttuurin painolastina oli vastakohtaisuus, joka syntyi vanhan ja yhä edelleen olemassa olevan sääty-yhteiskunnan ja yhteiskuntaa ja kulttuuria voimakkaasti muokanneen teollistumisen ristiriidasta. Salmen mukaan nämä ristiriidat näkyivät myös ihmiskäsityksessä, jossa tapahtui mielenkiintoisia muutoksia vuosisadan lopulla. Darwinin vaikutuksesta ihmiskäsityksestä tuli voimakkaan biologinen, mutta evoluutio-ajattelun lisäksi ihmiskäsitystä muokkasi myös psykologisen kirjallisuuden kasvu vuosisadan loppupuolella. Erityisesti Sigmund Freud vaikutti voimakkaasti ihmiskäsityksen muutokseen, eikä aikalaisten ollut aina helppo sulatella näitä käsityksiä.

Salmen kirjan erityisenä vahvuutena on tunteiden huomioon ottaminen kulttuurisen vuoropuhelun osana. Menneisyyden ihmiset reagoivat aikansa ilmiöihin tavalla, jota ei voi suoraan verrata nykyajan ihmisten tuntemistapoihin. Tämä tunteiden huomioon ottaminen onkin mainitsemisen arvoista, sillä tunteiden huomioon ottaminen on ollut yksi historiantutkijoiden heikkouksista. Kuva 1800-luvun harmaiden savupiippujen hallitsemasta teollistumisen ja kaupungistumisen aikakaudesta saa uusia ja ennen kaikkea inhimillisiä sävyjä ottamalla tunteet huomioon. Ilman tunteita ihmiskäsitys jäisi kovin ohueksi. Tunteiden tuntua ja syvyyttä Salmi onnistuukin tuomaan kirjassaan esiin lukuisilla lainauksilla kaunokirjallisuudesta. Sitaatit tarjoavat näkökulman menneisyyden ihmisten tunteisiin ja mielikuvitukseen. Ne antavat kirjalle omaperäisen ja hieman runollisen leiman, jota kaksisataasivuinen yleisteos 1800-luvun kulttuurihistoriasta vaatiikin. Ainakin minä pystyin aistimaan varsin erilaisen 1800-luvun kuin yleensä.

Kirjoittaja Kati Katajisto on FM ja tutkija Helsingin yliopiston historian laitoksessa.

Takaisin edelliselle tasolle