Historiallisia Papereita 9:
Esitelmäsikermä vuodelta 2000

Kansainvälinen kirjakauppa 1800-luvun alun Helsingissä

Jyrki Hakapää

ISSN 1456–8055

Tarkoituksenani on liittää seminaarin teema Suomen historian tutkimukseen ja kertoa siitä, mitä kysymyksiä ja asetelmia syntyi, kun liitin globalisoitumisen perusteita ja sen tutkimuksen malleja suomalaiseen kirjahistoriaan, perinteisesti hyvin kansalliskeskeisesti käsiteltyyn historiantutkimuksen alaan. Samalla asetelma toimi myös toisin päin: miten globalisoitumisen kehityksen tavallisesti hyvin teoreettisilta tuntuneita esityksiä saattoi pohtia yksittäisen historiallisen esimerkin avulla.

* * *

Globalisaatiotutkimuksen ja varsinaisen tutkimuskohteeni, helsinkiläisen Gustaf Otto Waseniuksen (1789--1852) 1800-luvun alkupuolella perustaman kirjakaupan historian, yhdistäminen saattaa vaikuttaa keinotekoiselta. Tavanomainen globalisaation kehityksen painottaminen koskemaan vain viime vuosikymmeniä sai 1800-luvun Euroopan syrjäseutujen kirjakaupan näyttämään globalisoitumiseen kuulumattomalta tutkimusaiheelta.

Globaalisaatiotutkimukset tarjosivat kuitenkin huomionarvoisia teemoja, jotka ovat jääneet aikaisemmin Suomen kirjakauppojen tai kirjallisuuden levittämisen historiankirjoituksessa käsittelemättä. Tavallisesti kun on rajoituttu Suomessa tuotetun kirjallisuuden piiriin, vieläpä painotetusti aatehistorian puolelle tai itse kirjojen tutkimiseen bibliografisesti. Sinänsä kyse ei ole poikkeuksellisesta rajauksesta, vaan kirjahistorian tutkijat ympäri Eurooppaa ovat sangen yleisesti valinneet nykyisten valtioiden mukaan rajatun tutkimusotteen.

Hyvän esimerkin perinteisemmästä tutkimuslinjauksesta antaa aikaisemmin Waseniuksen kirjakauppaan kohdistunut tutkimus. Ilman sen tarkempia lähdeviitteitä voi todeta, että Suomen kirjakaupan alkutaipaleen kuvauksissa muistetaan lähinnä kertoa, kuinka Wasenius perusti kirjakaupan Helsinkiin 1823, liitti siihen myöhemmin kirjapainon ja kasvoi 1830-luvulla maan suurimmaksi kirjakaupaksi saaden muun muassa yliopiston virallisen kirjakaupan aseman. Waseniuksen julkaisutoiminnasta esitellään hänen vuonna 1829 perustamansa Helsingfors Tidningar -lehti ja se, miten Zacharias Topeliuksesta tuli lehden päätoimittaja 1840-luvulla.

Waseniuksen kirjakauppa on siis mainittu lähinnä liittyen joko jo aiemmin tärkeiksi todettuihin instituutioihin (yliopisto) tai henkilöihin (Topelius), vieläpä kansallisaatteellisesti painottuen. Kun tarkoitukseni oli kuitenkin tarkastella kirjakaupan toimintaa sen omista lähtökohdista katsoen, eivät nämä viittaukset lopulta paljoa kertoneet. Waseniuksen liikekirjeiden kokoelma paljasti sen sijaan aivan toisen maailman eli helsinkiläisen kirjakaupan riippuvaisuuden kansainvälisestä tarjonnasta.

Tätä löytöä käsitelläkseni hain globalisaatiotutkimuksen parista uusia lähtökohtia työlleni. Kyse oli hyvin alkeellisista aiheista, vaikkakin tärkeistä: yleensä ne löytyivät kyseisten tutkimusten ensimmäisiltä sivuilta. Seuraavat kolme teemaa auttoivat keskittymään ja ymmärtämään helsinkiläisen kirjakaupan kansainvälisen toiminnan luonnetta:

1. Kansallisvaltion merkitys nykyisessä maailmassa. Kysymys siitä, kuinka tarpeellisen kehyksen kansallisvaltiot muodostavat tutkimukselle. Ei niinkään kysymys siitä, kuinka vahvoja valtiot olivat, vaan kuinka vahvoja ne olivat ihmisten, esimerkiksi kirjakauppiaan silmissä: miten hän jäsensi maailmaa.

2. Kommunikaatiovälineiden kehitys, mikä yleensä on kommunikaatioväline. Kirjakauppatutkimuksessa on kyse ensinnäkin kirjoista, merkittävistä tiedonvälittäjistä, sekä tavoista lukea kirjallisuutta, toiseksi kirjakaupasta, informaation välittämisinstituutiosta, ja kolmanneksi niistä välineistä, joilla kirjojen kuljettaminen Suomeen tehtiin mahdolliseksi.

3. Kommunikaatiovälineiden käyttö, jolloin päästään irti nykypäivän maailman tuomasta vaikeudesta paneutua 1800-luvun alun maailmaan ajatellen sen olleen pelkästään hitaampi ja vähemmän tehokas kuin nykyaika. Pääasiaksi nousivat sen aikaisten ihmisten kyvyt ja rajat: teknologia ei sinänsä ole ratkaiseva tekijä, vaan ihmisten kyky käyttää sitä.

* * *

Ensinnäkin valtioiden rajojen ylittäminen: globalisoitumisen nähdään aiheuttaneen aikaisemman maailmanjärjestyksen perusrakenteina pidettyjen kansallisvaltioiden rajojen ylittämisen ja hämärtymisen. Sosiologisen tiedonvälitystutkimuksen pääpaino onkin tällä hetkellä valtiolliset ja maantieteelliset rajat ylittävän toiminnan tarkastelussa. Vaikka aivan viime vuosikymmenien aikaisiin muutoksiin keskittyneet tutkijat painottavat helposti vain niiden ainutlaatuisuutta, niin kansainvälisen kommunikaation historiaa tarkastelevat tutkijat muistuttavat, että kansallisvaltiot ovat hyvin lyhytaikainen ilmiö ja jo senkin takia keinotekoinen puite tutkia kommunikaation ja informaation leviämisen kehittymistä.

Tähän liittyen piti ensimmäiseksi selvittää, mistä Waseniuksen liikkeessä tarjolla olleet kirjat oikein hankittiin. Kun aikaisemmat suomalaisiin kirjakauppoihin keskittyneet tutkimukset ovat ylipäätänsä painottaneet kirjakauppojen yhteydessä toimineiden kirjapainojen tarjontaa, piti tämä ajatus karsia aluksi kokonaan pois, sillä Wasenius sai vasta viisi vuotta kirjakaupan perustamisen jälkeen, vuonna 1828, luvan perustaa kirjapainon. Tämänkin jälkeen kesti kauan ennen kuin hänen oman painonsa tai kustantamonsa tuotteet saattoivat tarjota taloudellisia voittoja. Niinpä vastaus kysymykseen on: Suomen ulkopuolelta.

Tämähän ei ollut mitenkään ihmeellistä 1800-kuvun alun lukijoiden lukijoiden kannalta. Ne jotka Suomessa osasivat tuolloin lukea tekivät sen lähinnä ruotsiksi. Myös aikaisemmin suurin osa Suomeen tuodusta kirjallisuudesta oli tullut Ruotsista, eikä Suomessa tuotettu kirjallisuus ottanut sen asemaa vielä muutamaan vuosikymmeneen. Gustaf Wasenius omasikin laajan eurooppalaisen kauppakumppaniverkoston. Ruotsiin päin hän oli yhteydessä kaikkiin merkittäviin kirjakauppa-alan toimijoihin, niin kauppiaisiin, kustantajiin kuin itsenäisiin kirjailijoihinkin (noin 30 eri liikettä sekä useita yksityisiä kirjailijoita). Lisäksi hän loi yhteyden myös tärkeimpään Ruotsin ulkopuoliseen pohjoismaiseen kustantamoon, Gyldendaliin Kööpenhaminassa. Saksan- ja ranskankielisillä alueilla, kirjakaupallisesti Manner-Euroopan tärkeimmillä, hän oli yhteydessä keskeisiin kirjakauppiaisiin Leipzigissa ja Pariisissa: heidän kauttaan näiden kielialueiden kirjallisuus oli kattavasti Waseniuksen saatavilla. Niinpä ensimmäinen oppini globalisoitumisen parista oli kansainvälisen toiminnan tunnustaminen.

Eurooppaan jäi merkittäviä kulttuurialueita, joihin Waseniuksella ei ollut suoria yhteyksiä. Tosin lähemmän tarkastelun piirissä todelliseksi vajaukseksi osoittautuu vain yhteyksien puute Brittein saarille. Sitäkin Wasenius pystyi paikkaamaan jonkin verran ruotsalaisten kirjakauppiaiden avulla. Muut puutteet ovat hyvin selitettävissä: esimerkiksi Venäjän yhteyksiä tarkasteltaessa niiden lähes täydellinen puute ei lopulta ihmetytä. Yliopiston kirjastollahan oli erioikeus kaiken Venäjällä painetun kirjallisuuden saamisesta, mikä vähensi venäläisen kirjallisuuden tuontia Waseniuksen kautta. Muualta ulkomailta tulevaa kirjallisuutta ei Pietarin kautta kannattanut tilata ylimääräisten kuljetuskustannusten ja välikäsien takia. Välimeren kulttuurialueet, kuten Espanja ja Italia, näyttävät olleen lähes täydellisesti suomalaisten lukijoiden saavuttamattomissa, mutta eivätpä he osoittaneet suurtakaan mielenkiintoa hankkia sieltä asti kirjallisuutta. Muutaman italialaisen kirjan voi sentään huomata tulleen Suomeen Pariisin kautta.

Miten Wasenius itse suhtautui tähän kansainvälisyyteensä? Hänelle poliittiset rajat ja mittavat etäisyydet ylittävät yhteydet olivat luonnollisia. Kansainvälisyys oli itsestäänselvyys sekä kauppa-artikkelien että -toiminnan kautta. Wasenius ei ajatellut toimintaansa valtioiden rajojen mukaisesti. Selkeimmillään tämä on nähtävissä hänen asenteessaan 1820-luvulla Suomessa alkanutta venäläistä sensuuria kohtaan. Tämä oli ainoa ongelma, jonka yhteydessä Wasenius joutuu myöntämään, että valtiollisia rajoja on olemassa ja että niillä on vaikutusta hänen toimintaansa. Wasenius ei kuitenkaan ruvennut kunnioittamaan tai tottelemaan sensuuripäätöksiä, vaan salakuljetti kiellettyä kirjallisuutta Suomeen. Salakuljetustoiminta ei kuitenkaan suuntautunut valtiota ja sen rajoituksia vastaan, vaan kyse oli kauppias- ja asiakaskuntaverkostojen ylläpitämisestä ja taloudellisesta toiminnasta. Lukijoille oli toimitettava heidän haluamansa kirjat tai muuten he olisivat hankkineet teoksensa muualta. Kielletyt kirjat olivat normaaleja kaupankäyntiartikkeleja, eivät kannanotto valtiollisia toimia tai linjauksia vastaan.

* * *

Toiseksi: jokaisesta globalisoitumisteoksesta voi lukea miten nykyisen maailmanjärjestyksen ytimenä on uusi kaukokommunikaatiokykymme ja sen avulla kaukaisten paikkojen toimintoihin aikaansaatava vaikutus. Saamme vaikutteita ja olemme riippuvaisia yhä ratkaisevammin fyysisesti meistä kaukana olevien toimijoiden mielipiteistä ja teoista. Tämä on mahdollista, koska kommunikaatioteknologia on viime vuosikymmeninä kehittynyt aivan uudenlaisiin suorituskykyihin, reaaliaikaiseen tiedonvälitykseen mihin tahansa maailman kolkkaan.

Kommunikaatiovälineiden kannalta 1800-luvun alku näyttää hätäisesti katsottuna hitaasti toimivien posti- ja kuljetusyhteyksien viimeiseltä hetkeltä. Lähetykset kulkivat vielä ratsain tai purjelaivoin. Helposti voi ajatella tämän ajan olleen nykyisen kommunikaatiokyvyn vastakkaiseksi käsitettävä maailma. Niin höyrylaiva- ja rautatieyhteydet kuin myös lennätin kehittyvät myöhemmin 1800-luvun puolenvälin tienoilla. Tiedonvälityksen kannalta vasta näiden välineiden käyttöönoton on todettu mullistaneen yhteyksien ylläpidon toimintatapoja ja nopeutta ja vieneen maailmaa kohti globalisaatiota.

Gustaf Waseniuksen kesällä 1823 -- hänen etsiessään kauppakumppaneita syksyllä avattavaa kirjakauppaansa varten -- lähettämät kirjeet Ruotsiin ja Saksaan osoittavat hänen aloittaneen liiketoimintansa lähes puhtaalta pöydältä ilman minkäänlaisia yhteyksiä kirjakauppiaiden maailmaan. Tästä huolimatta hän loi muutamassa kuukaudessa tarvittavan yhteysverkoston niin Ruotsissa kuin Saksassakin. Kirjeet kulkivat tarpeeksi nopeasti, jotta liikeasioita saatiin sujuvasti sovittua ja niitä kulki paljon: Waseniuskin kirjoitteli pari kolme kirjettä ulkomaille lähes päivittäin.

Toiseksi laivayhteydet Itämeren alueella olivat jäättöminä aikoina hyvät. Tukholman ja Helsingin välillä Waseniuksella ei ollut koskaan ongelmia sopivan kuljetusaikataulun järjestämisessä, koska Helsingistäkin lähti laivoja kohti Tukholmaa lähes viikottain. Saksasta ja Ranskasta tulevat lastit saatiin myös pääasiallisesti tuotua Suomeen ajallaan. Kirjakaupan ensimmäisen vuosikymmenen aikana ei myöskään sattunut haaksirikkoja tai kirjojen vahingoittumisia kuljetusten aikana, joten kirjojen matkanteko oli ajankohdan huomioon ottaen joutuisaa ja luotettavaa. Ruotsista teoksen sai parhaimmillaan alle kuukaudessa tilauksen lähettämisestä ja Saksastakin saatiin tarvittavat kirjat purjehduskauden aikana, jos tilaukset oli jätetty toukokuussa.

Avainasemaan kauppayhteyksiä luotaessa nousivat Waseniuksen pitkät ulkomaanmatkat, joilla hän saattoi paremmin tutustua kumppaneihinsa ja tutustuttaa itseään. Näitä yhdestä kuukaudesta kolmeenkin kestäneitä ulkomaanmatkojaan hän teki lähes vuosittain ainakin Ruotsiin. Tämän lisäksi hän kävi muutaman vuoden välein Saksassa ja ainakin kerran 1820-luvun lopulla aina Pariisissa asti. Kirjakaupan toiminnalle oli siis hyvin luonnollista, että itse kauppias saattoi olla pitkiäkin aikoja poissa liikkeestään.

* * *

Kolmanneksi: miten hyvin näitä kommunikaatioyhteyksiä pystyttiin käyttämään? Edellä on jo hieman viitattu tähän, mutta edelleen on painotettava, että Wasenius oli suurkauppias. Hänellä oli hyvät mahdollisuudet käyttää aikakautensa tehokkaimpia tiedonvälityskeinoja ja kuljetusvälineitä. Omia laivoja Waseniuksella ei sentään ollut, joten kuljetusten osalta hän joutui turvautumaan muiden apuun. Kirjapaketit eivät yksistään liikuttaneet laivoja, vaan niiden lähettäminen oli riippuvaista taloudellisesti merkittävämmästä kansainvälisestä kaupasta, suurimmillaankin Leipzigin kirjalähetykset kun sisälsivät vajaa 800 kirjaa, jotka saatiin pakattua kolmeen kolliin. Suomalainen ulkomaankauppa oli kuitenkin 1820- ja 30-luvulla lastimäärältään vientivoittoista, joten Suomeen takaisin purjehtivista laivoista löytyi tilaa pienikokoisille kirjalähetyksille.

Waseniuksen aikaisempi kokemus kaupankäynnin alalta (vuodesta 1817 lähtien hän oli ollut Helsingin merkittävimpiä viljakauppiaita) oli varmasti eduksi, erityisesti hänen tuolloin luomansa kauppahuoneyhteydet. Tärkeänä luottamuksen synnyttäjänä Wasenius saattoi esittää ulkomaisille kirjakauppiaille laajan ja luotettavan kauppahuoneverkostonsa, jonka kautta hän saattoi hoitaa täsmällisesti saamiensa lähetysten maksut.

Toisaalta oli sitten tämä itse kirjakauppa: 1800-luvun alussa ei suomalaisen lukijan tarvinnut enää omata yksityisiä yhteyksiä maailmalle kirjojen saamiseksi. Yksinäiselle pientilaajalle maantieteelliset etäisyydet olivat varmasti paljon suurempi ongelma, koska vähäisemmät kaupalliset kontaktinsa olisivat tehneet etäisyyksien ylittämisestä hankalampaa.

Edelleen kirjakauppiaiden toimintamuodot olivat muuttumassa, mikä lisäsi ammattimaisten kansainvälisten yhteyksien mahdollisuutta. Suomessa kuten muuallakin Euroopassa kirjakauppiaan toimi oli hiljalleen eriytymässä omaksi ammatikseen kirjoittajan, kustantajan ja painajan tehtävistä, ja yleiseurooppalaisesti kustantajan aseman vahvistuminen sekä kirja-alan keskusyhdistysten syntyminen toi kirjakauppa-alalle tehokkaampia menettelytapoja muun muassa laskutuksen ja kirjojenhankinnan suhteen.

Myös kirjojen ja lukemisen muutokset on huomioitava. Lukemisen muodot ja kohteet vaihtuivat 1700-luvun loppupuolelta lähtien: saksalaisen historioitsijan Rolf Engelsingin mukaan tapahtui "lukemisen vallankumous": termi, joka kuvaa miten muutamien harvojen kirjojen, kuten Raamatun ja Katekismuksen, intensiivisestä toistolukemisesta siirryttiin ekstensiiviseen, uusia tekstejä alati etsivään, yhtä hyvin ajanvietettä kuin hyötyä tavoittelevaan lukutapaan. Engelsingin teorian yksiviivaisuus on tehnyt siitä hyvin kiistanalaisen, mutta jotain tällaista tapahtui myös Suomessa. Waseniuksen asiakkaat olivat siis oppimassa käyttämään kirjoja joko ylipäätänsä tai uusiin tarkoituksiin.

Ennakkokäsitys hitaasta ja vähäisestä kommunikaatiosta osoittautui vääräksi, kun löytyi oikeat henkilöt, puitteet ja tarve, joissa hitailta vaikuttavia keinoja saatettiin ja haluttiin käyttää tehokkaasti. Kirjakauppaa ei suinkaan lisännyt pelkästään yhteyksien paraneminen ja lukijakunnan kasvaminen, vaan myös Waseniuksen kyky käyttää kuljetus- ja kommunikaatiovälineitä.

* * *

Nämä kolme kysymyksenasettelutapaa osoittivat, että helsinkiläistä 1800-luvun alun kirjakauppatoimintaa kannatti tarkastella globalisoitumisen teemojen kannalta. Ne eivät kuitenkaan vielä tehneet siitä osaa sen kehityskulusta. Sitä varten oli tarkasteltava globalisoitumisen historiaa.

Kulttuurellisen globalisoitumisen osalta 1800-luku on esitetty tärkeäksi ajanjaksoksi, koska sen puitteissa voi tarkastella miten eurooppalainen kirjallinen kulttuuri levisi koskemaan koko Eurooppaa. Siellä on yhteisen kulttuurin ja kulttuurinvälittämiskeinojen ydin, josta myöhemmin Euroopassa esiin tulleet kulttuuripiirteet ja ideologiat lähtivät leviämään muille mantereille uudella tehokkuudella. Nationalismi on tämän ajattelumallin perusydin: se korvasi entiset globaalit kulttuurimuodot, kuten suuret uskonnot.

David Heldin johtama työryhmä katsoo teoksessaan Global Transformations. Politics, Economics and Culture globalisaation perustan osaltaan syntyneen Euroopan kansallisvaltioiden 1800-luvun kuluessa kehittämästä kommunikaatiokyvystä: heidän mielestään 1700-luvulle asti informaatio siirtyi sääty-yhteiskunnassa sosiaalisten rajojen mukaisesti, ylittäen valtioiden rajoja vain yksittäisten samansäätyisten ihmisten avulla, kun taas 1800-luku synnytti eri sosiaaliluokkien välisen, kansallisvaltioiden sisään keskittyneen tiedonvälityksen, jonka kehitysaskeleet vähitellen johtivat myös valtioiden rajat ylittävän kommunikaation lisääntymiseen ja nopeutumiseen. Tähän kehitykseen kuului kaksi puolta: ensinnäkin nationalismi valtion ihmisiä yhdistävänä aatteena ja toiseksi sen maansisäistä leviämistä edistämään rakennettu kommunikaation välittämisen järjestelmä (lennätin, rautatiet, myös koulutus, lehdistön valvonta jne.). Kommunikaation kehityksen kannalta tämä jokaisen valtion sisäisen tiedonvälitysjärjestelmän rakentaminen oli keskeistä valtion järjestämiseksi ja hallitsemiseksi. Näistä eri valtioiden sisäisesti kattavista kommunikaatioverkostoista oli myöhemmin helppo rakentaa valtioiden rajat ylittävät kaikenkattavat verkostot.

Entä miten helsinkiläinen kirjakauppa 1800-luvun alussa heijastelee tätä kehityskulkua? Waseniuksen kirjakauppa oli perinteisen eliittikulttuurin tuote, jolle kansainvälisen kaupan harjoittaminen oli itsestäänselvää ja jonka toiminnassa valtiolla ei ollut suurtakaan osaa. Samalla on kuitenkin nähtävissä uuden aikakauden alku: uusi väline ja uudet henkilöt toimivat nyt kansainvälisen kulttuurin välittäjinä. Ne kehittivät eteenpäin suomalaisittain uuteen vaiheeseen päässyttä kirjojen välittämistä ja lopulta myös tuottamista sekä ulottivat kirjallisuuden tarjonnan yhä laajempien kansanjoukkojen pariin. Kirjakauppiaiden monipuolistaessa toimintaansa tulevina vuosina kansallisen kulttuurin edistyminen sai uutta voimaa (onnistunut kansainvälinen toiminta oli kansallisen toiminnan perustana). Gustaf Waseniuksen kirjakauppa toimikin ensimmäiset vuotensa kommunikaation kehityksen ja kulttuurin välityksen kannalta muutoksen keskellä noudattaen vanhoja tapoja mutta samalla jo uusia ounastellen.

* * *

Lopuksi voi todeta, että kyseessä ovat sinänsä yksinkertaiset asiat: ensinnäkin se, että tutkijana poimii ideoita omasta ympäristöstään, oman maailmansa kiinnostavista seikoista, ja siirtää niitä kysymyksenasetteluunsa. Toiseksi kyse on muiden alojen tutkijoiden tarjoamasta historiantutkimuksen kannalta uudesta viitekehyksestä, jonka voi ottaa käyttöön ja siten avata uusia näkökulmia vanhoihin tutkimuskohteisiin. Tämän esityksen yhteydessä moni hyvin lyhyesti esitetty saattaa kuullostaa historiantutkimuksen kannalta turhankin alleviivaavalta. Tällaista aiheen käsittelyä olisikin syytä esitellä globalisoitumistutkimuksen sosiologisemmin painottuneessa keskustelussa, jolloin uutuusarvoa olisi suuremmissa määrin.

Luonnollisestikaan käsittely ei ole täysin ongelmaton: edellä on sekoitettu hyvin huolettomasti itse kulttuuripiirteet kuin niiden välittämiseen tarvitut välineet sekä näiden kummankin kokonaisuuden kehittyminen. Toiseksi kulttuurinen globalisaatio yksinkertaistuu tässä hyvin helposti eurooppalaisperäisen kulttuurin valloitusretkeksi: tosin tässä yhteydessä onkin puhuttu enemmän kulttuurin välittämisen keinoista kuin lopputuloksesta. Lopuksi tätäkään teemaa ei oikeastaan pitäisi käsitellä oman kokonaisuutenaan, vaan muistaa Waseniuksen perustoiminta kauppiaana, ja ajatella siten myös kaupankäynnin kansainvälistymistä ja globalisoitumista.

Teemojen yhdistämisen tulokset voi yksinkertaistaa kahteen asiaan. Toisaalta globalisoituminen vapautti pienen kirjakaupan tutkimuksen käsittelemään laajempia ajallisia ja paikallisia konteksteja sekä sitomaan sen nykyajan kehitykseen, toisaalta pieni kirjakauppaesimerkki tarjosi mahdollisuuden pohtia, mitä kansainvälistyminen ja globalisoituminen käytännössä merkitsevät ja miten ne koetaan.

jyrki.hakapaa@helsinki.fi

Takaisin edelliselle tasolle