Historiallisia Papereita 9:
Esitelmäsikermä vuodelta 2000

Viestinnän ja demokratian pitkä vallankumous

Sinikka Sassi

ISSN 1456–8055

Esitelmä Historiallinen Yhdistys ry:n seminaarissa "1900-luvun historia", keskiviikkona 13. joulukuuta 2000, Helsinki.

Vuonna 1763 Onnellisen Arabian tutkimusretkikunnan jäsen Peter Forsskål teki yhden matkan tärkeimmistä havainnoista. Hän oli pitkän etsinnän jälkeen löytänyt aidon Mekan balsamipuun. Forsskål tiedotti välittömästi löydöstään professori Linnélle Uppsalaan. Kirje Jemenistä Uppsalaan oli matkalla tasan yhden vuoden.

Vuonna 1915 Suomessa oli neljä johtavaa sanomalehteä, suuruusjärjestyksessä Työmies (35 000), Helsingin Sanomat (32 000), Hufvudstadsbladet (27 000) ja Uusi Suometar (20 000). Lehdet olivat siis pieniä, mutta suomalaisiakin oli vähemmän, noin kolme miljoonaa. 1900-luvun taitteessa lehtien ideologinen jakolinja oli muuttunut: se ei enää ollut kielitaistelu, vaan luokkakysymys. Molemmat pikku kuvaukset kertovat jotakin oman aikansa viestinnästä, maailmasta ei kuitenkaan niin kauan sitten. 1900-luvulla viestinnän alue on muuttunut radikaalisti useaan kertaan. Siihen ovat vaikuttaneet erityisesti radio, televisio ja nyt viimeksi verkko, Internet sen osana. Viestinnän ulottuvuus on kasvanut niin, että sitä voisi pitää liioitteluna, mutta silti se ei osoita laantumisen merkkejä. Netistä on tullut niin perustava viestinnän rakenne, että nykyhetkeä voisi kuvata elämäksi verkon varassa. Miten tätä valtavaa kasvua pitäisi tulkita, onko se hyväksi vai pahaksi? Ja kenen kannalta?

Yritän arvioida tilannetta Raymond Williamsin 'pitkän vallankumouksen' näkökulmasta. Hän kirjoitti tämän nimisen kirjan vuonna 1960. Williams tarkoitti käsitteellä kehityskulkua, jossa ihmiset saavat oman elämänsä edellytykset vähitellen hallintaansa. Pitkä vallankumous tarkoittaa kehitystä ja muutoksia erityisesti demokratian, teollisuuden ja kommunikaation alueilla.

Demokraattinen vallankumous on poliittisesti tärkeä. Sen piirissä konfliktit ovat selkeimmät. Samalla ne ovat kuitenkin myös monimutkaisia, koska valta on niin olennaisesti läsnä niissä. Williamsin mielestä yhteiskunnan tarkkailija ei voi olla huomaamatta yleistä pyrkimystä kohti suurempaa itsehallintaa. Ihmisillä on tarve tehdä omat päätöksensä ja olla luovuttamatta oikeuttaan millekään erityisryhmälle, kansallisuudelle tai luokalle. Tämä pyrkimys on 1900-luvulla leimannut kansannousuja, vapautusliikkeitä ja taistelua yleisestä äänioikeudesta. Tiedämme, että myös vastustus on ollut voimakasta. Williamsin mukaan demokraattinen vallankumous oli tuolloin vasta hyvin alkuvaiheessa.

Teollinen vallankumous on kiinnostava taloudellisesti. Sen taustalla on valtava tieteellinen kehitys ja ajatus luonnon perusteellisesta muokkaamisesta. Se on levinnyt maailmalla nopeammin kuin olisi voitu ennakoida ja siksi myös sitä on vaikea tulkita. Se on tavoitteena yleisesti hyväksytty, mutta toisaalta suurin osa maailmaa on kaukana kehittyneiden maiden tilanteesta. Teollisen vallankumouksen suhde demokratiaan ei Williamsin mielestä ole missään mielessä yksinkertainen, vaikka teollinen kehitys onkin tarjonnut voimakkaan sysäyksen uudenlaisiin demokraattisiin organisaatioihin. Vahva pyrkimys pääoman kasaamiseen ja työn osittamiseen ja mittaamiseen on vaikeuttanut päätöksenteon hajauttamista. Vaikka demokraattisen ja teollisen vallankumouksen vuorovaikutus on monimutkaista, sen ymmärtämisen pitäisi Williamsin mukaan olla sosiaalisen ajattelumme keskipisteessä. Myös teollinen vallankumous oli 1900-luvun puolivälissä vielä varhaisessa vaiheessa.

Hankalimmin tulkittava on Williamsin mielestä kolmas kehityskulku eli kulttuurin vallankumous. Se tarkoittaa ennen kaikkea koulutuksen ja luku- ja kirjoitustaidon laajentamista yleisiksi. Viestintä ja viestimet liittyvät siihen aivan olennaisesti. Tärkeydessään prosessia voi verrata demokratian ja teollisuuden kasvuun. Vaikka kehitystä on vastustettu avoimesti, tavoitteena koulutuksen ja kulttuurin laajentaminen on kuitenkin virallisesti hyväksytty. Tämäkin vallankumous oli Williamsin mukaan vielä varhaisessa vaiheessa. Samalla kun luku- ja kirjoitustaito puuttuivat sadoilta miljoonilta, koulutus laajeni kehittyneissä maissa ja viestintäteknologia kehittyi jatkuvasti. Williams totesi, että kaikkien kolmen vallankumouksen kohdalla saavutukset olivat pieniä sen suhteen, mitä oli edessä. Hän korosti myös, että näitä kehityskulkuja ei pidä ajatella erillisiksi, sillä silloin käynnissä olevaa muutosta ei ymmärretä kunnolla.

Miksi Williams puhui nimenomaan vallankumouksesta? Hän ei sitä erikseen selitä, mutta valinta voi olla perusteltu. Vallankumous ei ole tasainen muutos, vaan syvä murros, jossa suhteet, toimintatavat ja instituutiot järjestyvät uudelleen. Se voi myös kääntyä itseään vastaan ja johtaa oikeuksien rajoittamiseen. Pitkä vallankumous siis tarkoittaa prosessia, jossa sekä ihmiset että instituutiot muuttuvat ajan kuluessa perusteellisesti. Toisaalta koko prosessin mittakaava on niin valtava, että sen ymmärtäminen oli Williamsista lähes mahdotonta. Kuitenkaan ei ole muuta mahdollisuutta kuin tavoitella kokonaisuutta, sillä vain siten voidaan kuvata aikakauden sosiaalista luonnetta.

Britannia 1960-luvun alussa

Miltä brittiyhteiskunta näytti, kun Williams arvioi sitä pitkän vallankumouksen näkökulmasta? Historialliset kuviot näyttivät kohtuullisen selviltä. Teollinen vallankumous jatkui. Kulttuurin laajeneminen ja viestinnän välineiden kehittäminen jatkuivat myös. Demokraattisen vallankumouksen suhteen Britannia oli tuolloin puolustusasemissa, kun siirtomaiden kansat pyrkivät vapautumaan. Sen sijaan kotimaassa otaksuttiin yleisesti, että demokraattinen prosessi oli olennaisesti saatettu loppuun. Parlamentti ja paikallishallinto toimivat vakaasti yleisen äänioikeuden pohjalta ja luokkajärjestelmä oli murtumassa. Britannia näytti siis maalta, jolla oli suhteellisen varma tulevaisuus; teollisesti kehittynyt, vakaasti demokraattinen ja tasaisesti nouseva koulutuksen ja kulttuurin taso. Vaikka näkemyksellä oli oikeutuksensa, ajatus luonnostaan esiin kasvavasta hyvästä yhteiskunnasta saattaa Williamsin mukaan olla poikkeuksellisen harhaanjohtava.

Modernisaatiokeskustelu

Pitkän vallankumouksen käsite on tässä ajassa hieman epämukava. Se näyttää kertovan edistysuskosta ja modernisaation kypsymisestä kohti hyvää päämäärää. Tieteellä on siinä vahva auktoriteettiasema ja teollistuminen on lähinnä neutraali väline päämäärän saavuttamiseen. Williams näyttää pahasti sen modernisaatioajattelun edustajalta, josta viime vuosina on pontevasti irtaannuttu. Modernisaatio, kehitys ja edistys ovat ideologinen kokonaisuus, jota akateemiset tarkkailijat hyljeksivät, vaikka se itse asiassa on hyvinkin hengissä tuotannon ja talouden maailmassa. Onko Williamsin pitkä vallankumous perinteinen modernisaatiokuvaus? Vaikka teollisuuden kasvu on Williamsille ongelmattomampi kuin se on meille tänään, ei hän näe muutosta mitenkään lineaariseksi siirtymäksi. Sen sijaan hän asettaa tavoitteen, joka koskee ihmisten kykyä paremmin hallita oman elämänsä perusehtoja. Tässä suhteessa Williamsin kehys toimii edelleen, eikä ole mitään syytä olla käyttämättä sitä.

Vuosisadan lopun tilanne

Viime vuosikymmeninä modernisaationkeskustelu on ollut vilkasta. Tarkkailijat ovat yleensä olleet yksimielisiä siitä, että on tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka pakottavat pohtimaan katkoksen ja murroksen käsitteitä. Ulrich Beck ja Scott Lash toivat keskusteluun oman kuvauksensa, 'refleksiivisen modernisaation'.

Beck ei tosin enää käytä tätä termiä, vaan jaottelee moderniuden ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen. Tällä tavalla hän haluaa erottautua ensinnäkin post-modernismista ja sen näkemyksestä modernin lopusta. Toiseksi hän etääntyy niistä teorioista, jotka näkevät muutoksen lineaarisena eriytymisprosessina ja yleisten kehityslakien toteutumisena. Kolmanneksi hän haluaa korjata refleksiiviseen modernisaatioon liittyneitä väärinkäsityksiä. Kyse ei ole tiedon ja reflektion merkityksen vähittäisestä kasvusta, vaan rakenteellisesta murroksesta. Toisen modernin teoria olettaa, että vuosituhannen vaihteessa kohdataan syvästi ambivalenttia satunnaisuutta, monimutkaisuutta ja riskejä.

Kiinnostavaa kyllä, Williamsin tavoin myös Beckillä on jokin, vaikkakin täsmentämätön päämäärä. Kuvatessaan miten maailman eri alueet kulkevat erilaisia teitä kohti eri tavoin käsitettyjä modernisuuksia hän huomauttaa, että myös perille pääsyn (sic) esteet ovat hyvin erilaisia. Kehityksellä on siis jokin suunta, mikä tarkoittaa että satunnaisuudesta ja epävarmuudesta huolimatta emme väistämättä ole kulkemassa kohti hajoamista. Riskeiksi määritellyt realiteetit ovat sivilisaation luomia sivuvaikutuksia, eivät suinkaan kohtalo. Beckin modernisaatiokehitykseen sisältyy nähtävästi Williamsin tavoin myös mahdollisuus suurempaan itsehallintaan.

Entä Lash? Hänelle refleksiivisen modernisaation käsite on tärkeä siksi, että se avaa kuvaukseen uuden ulottuvuuden. Se rakentaa modernisaatiosta prosessin, joka on tuloksiltaan avoin. Alun pitäen modernisaatio osoitti tietä ilmaisunvapaudelle, demokratian rakentamiselle ja vapaiden markkinoiden taloudelle. Se merkitsi vapautumista esimodernista järjestyksestä, mutta kääntyi lopulta itseään vastaan. Refleksiivisellä modernisaatiolla Lash tähtää sosiaaliseen muutokseen ja epävarmuuden vähentämiseen. Samalla hän kuitenkin toteaa, että uudet epävarmuudet ja alistuksen muodot ovat myös mahdollisia.

Modernisaation teoria on Lashille hyvin vahva 'yksilöllistymisen' ohjelma. Hän on kuitenkin kiinnostunut sen vastinparista eli yhteisöllisyydestä ja pyrkii erityisesti valaisemaan sen paluun ongelmia. Yhteisö oli tärkeä myös Williamsille. Jos emme kykene löytämään jotakin realistista mieltä yhteisölle, emme hänen mielestään kykene näkemään elämäntapaamme kokonaisuudeksi.

Kapitalismi

Tarkastelusta on tähän asti puuttunut yksi keskeinen elementti eli kapitalismi. Kun Williams tarkasteli työn luonnetta ja sen sitomista rahaan, hän puhui nimenomaan kapitalistisesta yhteiskunnasta. Williams piti kapitalismia teollisen prosessin erityisenä ja väliaikaisena organisoimistapana. Hänen mielestään sillä oli vahvasti meidän ajatteluamme sekoittava vaikutus. Kapitalismi samastaa yhteiskunnan markkinoihin ja sen päämäärä on voiton saaminen, sen sijaan että se kykenisi näkemään sosiaalisen toiminnan ja hyödykkeiden käytön yleisemmin.

Mitä kapitalismille kuului 1900-luvun puolivälissä? Sen sanottiin olevan muuttumassa, mutta toisaalta sen edustamat ajatusmallit ja käyttäytymistavat olivat Williamsin mukaan vahvempia kuin koskaan. Laajalle oli levinnyt näkemys 'myyvyyden' etiikasta eli hyvää on se mikä myy. 'Kuluttamisesta' ja 'kuluttajasta' puhuminen oli yleistynyt vahvasti. Williamsille kuluttaminen kuvaa taloudellisen toiminnan tarkoitusta vain osittaisesti. Vaikka markkinat sinänsä ovat järkevä paikka hyödykkeiden esiin tuomiselle, Williams muistuttaa, että me olimme markkinoilla aikaisemmin asiakkaina, emme kuluttajina. Meistä on tullut kuluttajia, koska kysyntää pitää synnyttää ja ohjata. Kuluttajuus on tärkeää siksi, että teollisuus voisi varmistaa, että me kysymme juuri sitä mitä se näkee soveliaaksi tarjota.

Jos kuluttajan sijaan määrittelisimme itsemme käyttäjiksi, olisi suhteemme maailmaan toisenlainen. Käytön käsite sisältää paljon laajapohjaisempaa arviointia, sillä meidän on tiedettävä kuinka ja mihin käytämme hyödykkeitä ja millä vaikutuksilla. 'Kuluttaja'-termistä seuraa myös se, että yksilömuotoisena se estää meitä ajattelemasta taloudellisen toiminnan sosiaalista ulottuvuutta. On koko joukko tärkeitä asioita, joita emme kuluta yksilöllisesti vaan yhteisöllisesti.

Mitä on tapahtunut verkon aikakaudella

Williamsille yhteisö syntyy yhteisten merkitysten ja yhteisten viestinnän välineiden varaan. Kommunikaatio on siis yhtä kuin yhteisön syntymisen prosessi.

Jos näin on, minkälaisen yhteisön medioitunut viestintä on luonut meille? Kärjistetysti: Lähiyhteisöt ovat pieniä ja jotakuinkin hauraita, emmekä tiedä yleisemmin toistemme elämästä muuten kuin julkisuuden kautta. Median luoma laajempi yhteisö on etäinen ja median tuottama maailma vaarallinen. Pari viikkoa sitten Helsingin Sanomat kertoi viranomaisten harjoittelevan lento-onnettomuuden varalta. Sama lehti tarjosi mahdollisuuden varautua muutamaan muuhunkin onnettomuuteen:

• tulvat ja rankkasateet Norjassa ja Ruotsissa
• väkivaltaiset kuolemat kotimaassa
• rasistinen väkivalta Saksassa
• ilmastonmuutos; Haagin kokous epäonnistui
• hullun lehmän tauti leviää Euroopassa
• ja viinakuolemat vastaavasti Venäjällä
• tahallista ympäristön saastuttamista, öljykalvo Kallavedellä
• tuhopolttoja Vallilassa
• työttömyyttä; Nokian Jalkine irtisanoi työntekijöitä
• ja lopulta myös pörssikurssit olivat laskussa (IT-yhtiöt)

Lashin mukaan todelliset, refleksiiviset yhteisöt löytyvät ylipäätään hyvin rajatuilta kentiltä. Verkko on nyt mukana synnyttämässä näitä yhteisöjä, mutta uudet sosiaalisuuden muodot voivat olla hyvin ambivalentteja. Toisaalta on uusia solidaarisuuden ilmauksia, toisaalta olemme Lashin sanoin joutuneet viime aikoina todistamaan tukahdutetun 'meidän' kostoa eli nationalismin, rasismin ja uusnatsismin julkisempaa esiintuloa. Kun maailma avautuu ja kutistuu, verkon ja joukkoviestinnän etäisyydettömässä tilassa syntyy uusia, vaikeasti arvioitavia konfliktien lähteitä. Monet uusista ylikansallisista konflikteista johtuvat uusliberalistisesta politiikasta ja niiden ratkaiseminen edellyttää uuden poliittisen subjektin syntymää. Beckille se tarkoittaa maailmankansalaisten liikkeitä ja puolueita.

Demokratia

Mitä on tapahtunut politiikassa ja demokratiassa? Jokainen uusi viestintäväline aina puhelimesta radioon, televisioon ja verkkoon asti on otettu vastaan suurin toivein demokratian laajenemisesta. On uskottu viestinten kykyyn luoda keskusteleva yleisö ja synnyttää vuorovaikutusta päättäjien ja kansalaisten välillä. Jokainen media on ajallaan asettunut paikoilleen ja synnyttänyt omanlaisensa kulttuurisen ympäristön, mutta harvoin vastannut välittömästi demokratiatoiveisiin. Ei myöskään verkko, vaikka sillä sinänsä on oma suhteensa politiikkaan. Jos politiikalla tarkoitetaan alhaaltapäin syntyvää ja sosiaaliseen muutokseen tähtäävää toimintaa, on verkko sen kannalta merkittävä ympäristö. Politiikalla ja sosiaalisella elämällä on riippuvuussuhde eli ilman sosiaalisia suhteita ei politiikkaa synny. Tässä verkolla on olennainen merkitys, sillä se rakentaa sosiaalista maailmaa uudelleen.

Netissä on myös syntynyt poliittisia projekteja ja kansalaistoimintaa, jotka ovat tehneet yhden asian selväksi. Kysymys on demokraattisen järjestelmän muodosta ja erityisesti paikallisdemokratiasta. Nykyisissä menettelytavoissa ei ole paikkaa verkossa syntyvälle toiminnalle eli järjestelmä ei kykene ottamaan uusia aloitteita vastaan. Demokratiassamme ei ylipäätään ole selvää paikkaa aktiiviselle paikallistason toimijalle. Se tarkoittaa demokratian uudistamista kahdella tavalla: tarvitaan nettipohjaisen kansalaismielipiteen prosessoinnin tapoja ja tarvitaan uusia hallinnon ja kansalaisten vuorovaikutuksen muotoja.

Vaikka verkko tuo huiman sanomisen vapauden, ei kollektiivisen mielipiteen muodostamisen ja argumentoinnin tapoja ole vielä juurikaan mietitty. Sekä liberalistinen ajattelutapa että liberalistinen demokratian malli ovat perustaltaan yksilökeskeisiä, mikä tarkoittaa että myös verkkoa ajatellaan pääasiassa yksilöpohjaisesti. Paikallisdemokratia on kuitenkin olennaisesti yhteisöllistä ja niin on oltava myös uusien ratkaisutapojenkin.

Kokonaisuuden hamuaminen

Williams esittää vahvan synteesin vaatimuksen. Sama kokonaisuuden hamuamisen tarve koskee myös verkkoa, sillä muuten sen ristiriitaisia ja samanaikaisia vaikutustapoja on mahdoton ymmärtää. On yritettävä nähdä rakenteiden ja toiminnan ulottuvuudet samalla kertaa. On yritettävä vastata kysymykseen, mitä on elämä verkon varassa, kun netti ja kännykkä yhdessä luovat tiheiden kytkentöjen yhteiskuntaa.

Mitä Williamsin kehys kertoo?

Onko pitkä vallankumous edennyt ja olemmeko saaneet elämämme perusedellytykset paremmin hallintaamme? Miten arvioida demokratian, talouden ja kulttuurin muutoksia? Beckin kuvaus maailman nykyisestä tilasta on ironinen. Sen mukaan ensimmäisen modernin aikana pääoma, työ ja valtio rakentelivat yhdessä vaikkakin erimielisinä hiekkakakkuja laatikolla, jota rajoittivat kansallisvaltion puitteet. Nyt talouselämä on yhtäkkiä saanut lahjaksi kaivinkoneen ja tyhjentää sillä koko hiekkalaatikkoa. Verkko, yhdessä uusliberalistisen sääntelyn purkamisen ideologian kanssa, on tuo kaivinkone, mielestäni.

Asian voi myös sanoa näin: talouden ja teollisuuden merkitys on kasvanut huomattavasti yhteiskunnan muiden alueiden esimerkiksi politiikan kustannuksella. Toisaalta myös kulttuurin alue on vasta aika äsken itsenäistynyt muista alueista, eikä tämän riippumattomuuden vaikutuksista ole vielä tarkkaa kuvaa. Viestinnän merkitys on huimasti kasvanut, niin että Lash puhuu yhteiskunnallisten rakenteiden lahoamisesta ja niiden korvautumisesta informaatio- ja kommunikaatiorakenteilla. 1990-lukua voidaan itse asiassa kutsua talouden ja median vuosikymmeneksi.

Verkko on mukana kahdella tavalla modernin muuttumisessa. Se on talouden ja hallinnon uusi organisoinnin perusta ja samalla se on sosiaalisen elämän ja viestinnän uusi välittäjä. Automaation kautta verkko toteuttaa yhtä modernisaation perustrendiä eli rationalisointia. Verkottunut talous tuo kansalaisten elämään lisää epävarmuutta ja ahdinkoa; kaikki eivät voita tässä pelissä. Kun yläluokka ja keskiluokka Lashin mukaan löytävät paikkansa ja mahdollisuutensa verkossa, ei alaluokalle käy yhtä hyvin. Yhteiskunnan kolmanneksen muodostama alaluokka jää verkon varaan rakentuvan kansalaisyhteiskunnan ulkopuolelle ja muissakin suhteissa pääasiassa passiiviseksi vastaanottajaksi. On toinen asia toimiiko alaluokan kategoria Suomessa, mutta verkkoon liittyvä eriarvoistuminen on todellista, vähintään tässä vaiheessa.

Mitä kuuluu kapitalismille? Lash toteaa, että tämän päivän maailmanjärjestys on kapitalistisempi kuin koskaan. Williams näki omana aikanaan, miten suurta suostuttelevaa valtaa kuluttamisen mallilla oli, mutta hän arvioi silti tendenssin kääntämisen olevan mahdollista. Williamsin toive ei ole toteutunut, vaan suunta on enemmänkin vahvistunut ja syventynyt. Mikä on verkon ja kapitalismin suhde? Verkko on kiinteästi mukana varallisuuden uudessa jaossa ja keskittymisessä. Jos ajatellaan Graham Murdockin tavoin, varovaisesti tosin, että kapitalismilla on ratkaisevampi merkitys kehityksessä kuin modernisaatiolla, voitaisiin samoin kenties ajatella verkon suhteen.

Tilanne saattaa näyttää karulta, mutta sen erottaa Williamsin ajoista se, että netissä meillä on radikaalisti uusi julkisuus ja ennennäkemätön sanomisen vapaus. Ehkä käyttäisimme sitä?

sinikka.sassi@helsinki.fi

Takaisin edelliselle tasolle