Historiallisia Papereita 13:
Poliittiset utopiat maailmansotien välisen ajan Euroopassa

Ranskalainen vasemmistolaisälymystö ja gandhilaisuus 1920- ja 1930-luvulla

Suvi Leppämäki

ISSN 1456–8055

Esitelmä Historiallisen Yhdistyksen seminaarissa 26. syyskuuta 2001, Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki.

Kun ranskalaista kirjailijaa Romain Rollandia (1866–1944) pyydettiin kesällä 1922 kirjoittamaan essee intialaisesta vapaustaistelijasta Mohandas Gandhista (1869–1948), hän kieltäytyi kohteliaasti: "Hän on vähemmän internationalisti (jollainen minä olen) kuin idealistinen nationalisti."(1) Kuinka kirjailija ja vapaa intellektuelli, joka oli vakaumuksellinen internationalisti, olisi voinut kirjoittaa Intian nationalistisen aallon henkisestä johtajasta? Romain Rollandin kansainvälisyyden ihanteen juuret olivat vasemmistolaisessa idealismissa, mutta Rollandin tapauksessa internationalismi oli entisestään vahvistunut ja varmentunut ensimmäisen maailmansodan tulikokeessa. Toisin kuin monet muut vasemmistolaiset, joiden internationalismi oli kaatunut sodan ensimmäisiin laukauksiin, Rolland oli kirjoittanut sodanvastaisen vähemmistön riveissä koko sodan ajan.

Se, mitä Rolland oli intialaisilta ystäviltään Gandhista kuullut, oli kuitenkin jo herättänyt hänen uteliaisuutensa. Uteliaisuus veikin pian voiton internationalismin ehdottomuudesta ja sai Rollandin tarttumaan aiheeseen. Edustihan Gandhi kuitenkin, Rollandin omien sanojen mukaan, harvinaislaatuista, henkistynyttä nationalismin lajia, nationalismia puhtaimmillaan ja parhaimmillaan. Syksyllä 1922 kesän kieltäytyminen antoikin tietä ahkeralle tutkimustyölle, jonka tuloksena syntyi pitkä essee Mahatma Gandhi alkuvuodesta 1923. Kuvaavaa on, että se julkaistiin juuri vasemmistolais-idealistisessa lehdessä Europe – Eurooppa, jonka perustamisessa Rolland oli itse ollut mukana saman vuoden alussa. Kirjallinen aikakauskirja, revue, oli perinteisesti ollut ranskalaiselle intellektuellille tyypillinen vaikuttamisen kenttä ja muoto, heidän ihanteidensa näyttämö ja hautomo. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Rollandin haaveissa kangasteli suuri kansainvälinen aikakausjulkaisu, joka edustaisi kaikkia niitä hyveitä ja ihanteita, jotka hän näki välttämättömiksi valoisamman tulevaisuuden saavuttamiseksi: humanismia, kansainvälisyyttä, pasifismia. Toimittajakuntaan valikoitui Rollandin kaltaisia idealistisia vasemmistolaiskirjailijoita, joille vasemmistolaisuus ei ollut ennen kaikkea vallankumousta vaan internationalismia, kansainvälistä yhteistyötä muun maailmankansalaisälymystön kanssa, ja sodanvastaisuutta. Tuntuihan jo julkaisun nimi, Europe, pyyhkivän pois edeltävän vuosikymmenen rintamalinjat. Ja etenkin Rolland halusi venyttää lehden aihepiiriä myös Euroopan rajojen ulkopuolelle, itään, Aasiaan, Intiaan.(2)

Elämäkerran ilmestyminen kirjana vuotta myöhemmin laajensi lukijakuntaa. Mahatma Gandhi oli myyntimenestys Ranskassa, jossa siitä otettiin 31 painosta kolmen ensimmäisen kuukauden aikana ja sitä ostettiin noin 100000 kappaletta ilmestymisvuotenaan 1924. Jo samana vuonna kirja ilmestyi venäjäksi, saksaksi, englanniksi, espanjaksi ja kolmella intialaisella kielellä sekä suomeksi; seuraavana vuonna portugaliksi, puolaksi ja japaniksi. On muistettava, että ennen Rollandin elämäkertaa Gandhi ja hänen liikkeensä olivat olleet Manner-Euroopassa sangen tuntemattomia. Vähäiset tiedot Gandhista olivat pohjanneet brittiläisen propagandan sävyttämiin uutisiin. Pienessä kirjassaan Rolland esitteli Gandhin ajatuksia ja toimintaa Euroopalle ja maalasi samalla Gandhin muotokuvan tavalla, joka on toistunut sittemmin esimerkiksi Richard Attenboroughin elokuvassa Gandhi vuonna 1982.

Mistä Gandhissa ja gandhilaisuudessa sitten oli kyse? Rolland esitteli Gandhin ajatuksia vastauksiksi Euroopan sodanjälkeiseen kriisiin ja Gandhin itsensä messiaaniseksi hahmoksi, joka oli johdattamassa miljoonakansaansa vapauteen. Samaan aikaan Intiassa Mohandas Gandhi, koulutukseltaan lakimies, oli jo saavuttanut Mahatman, "suuren sielun", arvonimen. Gandhi oli aloittanut elämäntyönsä jo 1900-luvun alussa, jolloin hän oli Etelä-Afrikassa taistellut intialaisen vähemmistön oikeuksien puolesta. Etelä-Afrikan aikana muotoutuivat myös gandhilaisuuden ydinajatukset, ne periaatteet, joihin hänen koko myöhempi poliittinen ja yhteiskunnallinen toimintansa siirtomaavallan alaisessa Intiassa perustui. Etelä-Afrikka ja siihen liittyvät, brittiläisen imperiumin vastaiset lausunnot myös tekivät hänestä kuuluisan Intiassa jo ennen kuin hän palasi kotimaahansa vuonna 1915. 1920-luvun alkuun mennessä Gandhi oli käynnistänyt siirtomaahallinnon vastaisen kampanjan. Kun Rolland kirjoitti menestyskirjaansa, Gandhi istui parhaillaan vankilassa – ei tosin ensimmäistä eikä viimeistä kertaa.

Gandhilaisuus oli sekoitus hindulaista Bhagavad Gitaa ja Uuden testamentin vuorisaarnaa, vahvoin tolstoilaisin maustein. Kirjailija ja yhteiskuntakriitikko Leo Tolstoi oli vuosisadan vaihteen ja alun älymystölle paitsi kirjailija, myös jonkinlainen pyhä mies, aikansa omatunto, joka sai seuraajia kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi Suomessa kirjailija Arvid Järnefelt, hänkin koulutukseltaan lakimies, sai tolstoilaisen herätyksen ja vaihtoi lupaavan lakimiehen uran niukkaan talonpoikaiselämään. Tolstoi omaksui itselleen Anna Kareninan jälkeen 1880-luvulla ennen kaikkea moralistin, sosiaalieetikon ja uskonnonfilosofin roolin. Hän hyökkäsi virallista kirkkoa ja sen rituaaleja vastaan ja saarnasi paluuta uskonnon alkulähteille, kaikkien uskontojen ytimeen. Käytännössä Tolstoin ihanneihminen eli mahdollisimman yksinkertaisesti, luonnollisesti, siveellisesti; hän luopui omaisuudestaan; väkivaltaan ei saanut vastata väkivallalla. Tolstoi sai ihailijoita ja seuraajia niin venäläisistä anarkisteista kuin Gandhistakin. Eri puolilla maailmaa tolstoilaisen herätyksen saaneet yrittivät elää oppi-isänsä opetuksen mukaista elämää. Myös Gandhi perusti Etelä-Afrikan vuosinaan tolstoilaisen ihanneyhteisön ja ilmoittautui kirjeissään Tolstoille tämän seuraajaksi. Gandhin käsissä väkivallattomuuden ihanne kasvoi kuitenkin henkilökohtaista ratkaisua suuremmaksi: siitä tuli Intian itsenäisyystaistelun tärkein ase. Olihan kaiken elämän kunnioittaminen yksi intialaisuuden perusihanteista – tai ainakin siitä voitiin sellainen tehdä – joten väkivallaton vastarinta, toisen posken kääntäminen taistelukeinona istui hyvin intialaiseen aatemaailmaan ja nosti samalla kansallista itsetuntoa – me emme alennu länsimaiden lailla väkivaltaan.

Millaisessa aateympäristössä Rolland kirjoitti Gandhista, kenelle hän teoksensa osoitti? On tarkasteltava sodanjälkeisen Ranskan aatteellista maisemaa, niitä kysymyksiä ja ongelmia, joita sodan arpeuttamat intellektuellit joutuivat tuossa murroksessa kohtaamaan. Sota oli särkenyt pysyvyyden illuusion ja rikkonut internationalistien rivit. Ranskan sosialistinen puolue oli kansainvälisyyden ihanteistaan huolimatta liittynyt nopeasti yhteiseen rintamaan Saksaa vastaan, mikä oli pettymys monille. Vielä useamman maailmankuvaa sota järisytti niin, että tuli tarve löytää uusi tie, uusi selkeä usko raunioiden keskellä. Bolshevikkien vallankumous Venäjällä saattoi näyttää valolta pimeydessä. Lenin repi vanhat rakenteet auki ja Lenin repi maansa irti maailmansodasta Brest-Litovskissa, mikä on selitys sille paradoksille, että etenkin pasifistisesti ajattelevat, Romain Rolland mukaan lukien, toivottivat bolshevikkien väkivaltaisen vallankumouksen ensimmäisinä ja lämpimästi tervetulleeksi. Näiden pasifististen intellektuellien pasifismi oli siten ennen kaikkea sodanvastaisuutta ja ennen kaikkea juuri tämän nimenomaisen sodan vastaisuutta. Ristiriita kuitenkin hiersi.

Maailmansodan jälkimainingeissa vuonna 1920 syntyi Ranskan kommunistinen puolue. Yksinkertaistetusti, vasemmistolaisesti ajattelevan intellektuellin oli maailmansotien välisenä aikana pakko selvittää itselleen kaksi asiaa, kruuna ja klaava. Ensinnäkin, suhde kommunistiseen puolueeseen ja Neuvostoliittoon. Ja toiseksi, oman aatteellisen vapautensa ja sitoutumisensa rajat.

Sotienvälisen ajan aatehistoria voidaan nähdä myös osana länsimaista utopistista traditiota. Useimmille eurooppalaisille sodanjälkeinen maailma vaikutti kaoottiselta, arvaamattomalta ja pelottavalta – kaikki, mikä Belle Epoquen aikaan oli ollut turvallista ja varmaa, muuttui nyt epävarmaksi ja horjuvaksi. Vakauden ja muuttumattomuuden illuusio särkyi. Toisaalta poltetussa maassa voitiin nähdä myös uuden, paremman maailman siemen. Sodan kokeneet tunsivat hyvin voimakkaasti elävänsä poikkeuksellista, ennennäkemätöntä aikaa ihmiskunnan historiassa. Järjetön sota sai ikään kuin merkityksensä siinä, että se kääntäisi uuden lehden historiassa. Ja muutosta ajava älymystö tuntui näkevän itsensä sivunkääntäjän roolissa. Siten sodan raunioista nousi paitsi pessimistisiä maailmanlopun profetioita, myös optimistisia visioita uudesta, uljaasta ihmiskunnasta, unelmia paremmasta tulevaisuudesta. Uuden maailman kantavia voimia olisivat järki, rauhantahtoisuus, sopusointu ja kansainvälisyys. Näiden kysymysten ympärille rakentui sitten 1920- ja 1930-luvun aatteellinen mosaiikki, jossa gandhilaisuus oli yksi pala muiden joukossa.

Maailmansotien välisen ajan Ranskan vasemmistolaisälymystö voidaan David Cauten mukaan jakaa kolmeen osaan sen perusteella, miten kukin suhtautui Neuvostoliittoon ja Ranskan kommunistiseen puolueeseen: puolueintellektuelleihin, matkakumppaneihin ja idealistisiin intellektuelleihin. Puolueintellektuelleilla oli kommunistisen puolueen jäsenkirja, kun taas matkakumppanit ja idealistiset intellektuellit säilyttivät, ainakin muodollisesti, riippumattomuutensa puoluejäsenyyden ulkopuolella. Matkakumppanit (compagnons de route) kuitenkin hyväksyivät puolueen ideologian ja tukivat sitä kirjoituksillaan, vaikkakin näennäisesti sitoutumattomina. Idealistiset intellektuellit kritisoivat samoja epäkohtia kuin matkakumppanitkin mutteivät hyväksyneet puolueen kaavailemia keinoja epäkohtien korjaamiseksi. Etenkin 1930-luvulla loikka idealistisesta intellektuellista matkakumppaniksi oli kuitenkin varsin lyhyt. Joka tapauksessa ensimmäisen maailmansodan voi nähdä älymystön historiassa käännekohdaksi, joka muokkasi uudenlaisen ihanteen ranskalaisen vasemmistolaisintellektuellin roolille. Kun ihanneintellektuelli oli aikaisemmin, esimerkiksi Dreyfus-jutun yhteydessä, ollut keskusteluun osallistuva, mutta ehdottomasti sitoutumaton julkinen hahmo, 1920-luvun mittaan syntyi uusi, entistä osallistuvampi ja poliittisempi radikaali-intellektuellin malli.(3)

Miten Romain Rollandin kirja gandhilaisuudesta otettiin tässä maaperässä vastaan? Oikeistolaiset paheksuivat moista siirtomaavallan vastustajan kunnioittamista – konservatiivissa arvosteluissa ihmetystä herättivät kirjailijan ja aiheen aatteelliset erot. Esimerkiksi Paul Souday, Le Temps-lehden kirjallisuuskriitikko, totesi ivallisesti: "Ja sopii ihmetellä sitä, että M. Romain Rolland, joka on niin olematon nationalisti Ranskan suhteen, on sitä niin kovin kiihkeästi Intian puolesta".(4) On kuitenkin muistettava, että arvioihin vaikutti voimakkaasti Rollandin sodan aikana saama maanpetturin poltinmerkki.

Myönteisistä arvioista oma lukunsa olivat uskonnon sävyttämät pohdinnat Gandhin messiaanisista ulottuvuuksista. Myös Rolland oli kirjassaan käyttänyt uskonnollisia kielikuvia ja julistanut Gandhin uudeksi Messiaaksi ja Intian Fransiskus Assisilaiseksi. Vastaanotto oli tämän vuoksi innokas niissä uskonnollisissa piireissä, joille virallinen kristinusko näyttäytyi kaavoihin kangistuneelta. Myös sodanvastaisuus saattoi kummuta uskonnollisista arvoista, ja gandhilaisuus merkitsi silloin kahta kärpästä yhdellä iskulla: Gandhi oli guru, joka yhtäältä toteutti vuorisaarnaa käytännössä, ja toisaalta gandhilaisuus oli vaihtoehto sodassa ryvettyneelle katoliselle kirkolle. Jotkut lukijat vastasivat suoraan Gandhin esittämään hengelliseen sanomaan, hylkäsivät entisen elämänsä ja omaisuutensa ja lähtivät Intiaan. Näin toimi esimerkiksi Rollandin ystävä ja ihailija, englantilaisen amiraalin tytär Madeleine Slade, josta tuli sittemmin yksi Gandhin tärkeimmistä eurooppalaisista työtovereista ja opetuslapsista.

Vasemmistolainen vastaanotto vaihteli. Kommunistisissa piireissä kirjaan suhtauduttiin kiinnostavan kahdensuuntaisesti, kuten Rolland kirjoitti päiväkirjassaan: "toisaalta kohtelemalla gandhilaisuutta vihollisena, julistamalla väkivallattoman vastarinnan epäonnistumista Intiassa – toisaalta pukemalla Gandhi bolshevikin valepukuun (Barbusse)..."(5) Joillekin kommunisteille Gandhi oli siten poroporvarillisuuden ilmentymä, toisten mielestä taas Intian vallankumouksellinen oli samoilla linjoilla Leninin kanssa.

Rollandin tarkoitus oli kuitenkin ollut esitellä gandhilaisuus täysin uudentyyppiseksi vallankumouksellisuudeksi ja Gandhi riippumattomaksi mistään poliittisesta puolueesta. Taustalla oli ranskalaisen vasemmistolaisälymystön repeäminen kahteen leiriin. Ja sen taustalla taas kaksi erilaista tapaa vastata edellä mainitsemiini kohtalonkysymyksiin: miten suhtautua ja sitoutua Neuvostoliittoon ja Ranskan kommunistiseen puolueeseen. Eri leirejä edustivat kirjailijat Romain Rolland ja Henri Barbusse, jotka kävivät kiivasta kirjallista väittelyä vasemmistolaisen Clarté-lehden sivuilla joulukuusta 1921 kevääseen 1922. Henri Barbusse (1873–1935 Moskovassa) oli osallistunut ensimmäiseen maailmansotaan vapaaehtoisena, haavoittunut, ja kirjoittanut sitten sotasairaalassa paljon kohua herättäneen realistisen sotakuvauksen Le Feu, "Tuli", vuonna 1916. Sodan kokemus sysäsi Barbussen pasifismiin, sitten ensimmäisten joukossa kommunismiin. Hän johti sodan ryvettämät vasemmistolaisintellektuellit vuonna 1919 perustamansa Clarté -liikkeen sateenvarjon alle, ja toimi itse Clarté-lehden päätoimittajana vuoteen 1924. Clarté oli kansainvälinen, pasisfistinen, yleishumanistinen ja yleisvasemmistolainen liike, joka kokosi riveihinsä niin samoin ajattelevaa älymystöä kaikkialta Euroopasta kuin ranskalaisen vasemmiston eri ryhmätkin. Mukana oli sekä kommunisti-intellektuelleja, kuten Henri Barbusse, Anatole France ja Paul Vaillant-Couturier, että ehdottomia pasifisteja, kuten Romain Rolland ja Jules Romains.

Pian harmoniaan ilmestyi kuitenkin säröjä, liike alkoi repeytyä. Barbusse sitoutui yhä lujemmin kommunismiin, kun taas Rolland piti tiukasti kiinni intellektuellin perinteisestä hyveestä, ehdottomasta sitoutumattomuudesta ja riippumattomuudesta. Barbusse kritisoi Clartén sivuilla "rollandismia", Rollandin ja hänen kaltaistensa intellektuellien ajatusten sirpalemaisuutta, keskeneräisyyttä, voimatonta moralisointia vailla muotoa, idealistista henkisyyttä, jolle todellisen yhteiskunnan todelliset ongelmat jäivät vieraiksi. Rolland puolestaan kieltäytyi pitämästä sosialismia erehtymättömänä, mitään puoluetta ainoana totuutena ja väkivaltaa edes vallankumouksessa oikeutettuna. Intellektuellin oli säilytettävä vapautensa. Barbusse sen sijaan liittyi Ranskan kommunistisen puolueen jäseneksi jo vuonna 1923.

Rollandin vastaveto oli esitellä ranskalaisille Mahatma Gandhi. Vaikka Rolland ei vapaana intellektuellina halunnut sitoutua myöskään pasifistisiin järjestöihin, hänellä oli sodanaikaisten kirjoitustensa ansiosta pasifistien keskuudessa jonkinlaisen pasifistiveteraanin ja isähahmon asema. Kuten jo totesin, pasifistien suhde kommunistiseen puolueeseen oli ristiriitainen. Toisaalta juuri pasifistien joukosta kuuluivat sodan jälkimainingeissa innostuneimmat tervetulotoivotukset sekä bolshevikkien vallankumoukselle että Ranskan kommunistiselle puolueelle. Toisaalta pasifistit nähtiin kommunistien keskuudessa jonkinlaisiksi aatteenpettureiksi, "tolstoilaisiksi" intellektuelleiksi, jotka suhtautuivat torjuvasti vallankumoukselle välttämättömään väkivaltaan.(6) Pasifistit olivat siten välitilassa, heiltä puuttui seinä johon nojata. Gandhilainen toimintamalli otettiinkin nuorten pasifistien keskuudessa innokkaasti vastaan. Se, että Gandhi toteutti väkivallattoman vastarinnan kampanjaansa Intiassa ainakin jonkinlaisella menestyksellä, tuntui olevan elävä todiste siitä, ettei väkivallattomuuden tarvinnut olla passiivista, voimatonta ja heikkoa. Samalla Rolland näpäytti Barbussea osoittamalla, ettei vallankumoukseen tarvittu välttämättä väkivaltaa.

Gandhilaisuus oli siis yksi ase ranskalaisen vasemmistoälymystön sisäisessä välienselvittelyssä. Sodan jälkimainingeissa kaikki olivat yksimielisesti väkivaltaa vastaan, mutta pian monet olivat valmiit tekemään kommunistisen vallankumouksen kohdalla poikkeuksen. Miten sorretun tulisi puolustaa oikeuksiaan? Miten taistella esimerkiksi Italiassa päätään nostanutta fasismia vastaan? Ranskalaiset intellektuellit kävivät siis tuolloin samantapaista keskustelua kuin nyt parhaillaan käydään – tai ainakin voitaisiin käydä – siitä, miten väkivaltaan pitäisi vastata.

Gandhilaisuudella oli siten vasemmistolaisen älymystön piirissä monta eri olomuotoa. Sinällään Intian itsenäisyystaisteluun suhtauduttiin myönteisesti: vasemmistolaisuuteenhan yhdistyi myös anti-imperialismi. Kirja Gandhista, gandhilaisuudesta, intialaisuudesta voidaan nähdä myös länsimaisuuden kritiikiksi. Sodan polttama maa oli hedelmällistä maaperää pessimistisille profetioille länsimaiden perikadosta. Valo näytti tulevan idästä. Mielikuva tekniseltä kehitykseltään ylivoimaisesta mutta toisaalta myös materialistisesta, rappeutuvasta lännestä ja henkisestä, sielukkaasta idästä ei ollut uusi, mutta sodanjälkeinen pessimismi vahvisti sitä. On huomattava, että myös intialaiset itse ruokkivat mielikuvaa vanhasta, viisaasta, salaperäisestä idästä – se oli osa kansallisen itsetunnon nostattamiskampanjaa.

Kuten aiemmin totesin, äärivasemmistolaiset näkivät Gandhin pahimman luokan poroporvarillisuuden ilmentymäksi – näin myös Intiassa. Kommunistisesti suuntautunut älymystö, Barbusse mukaan luettuna, näki kuitenkin useimmiten Gandhissa sellaisen radikalismin siemenen, joka oli sukua heidän omille ihanteilleen. Gandhi ikään kuin taisteli samassa armeijassa kuin he itsekin, vain eri asein. Siinä missä Rolland näki Gandhissa todellisen vastavoiman väkivaltaiselle vallankumoukselle, Barbusse tervehti Gandhia sukulaissieluna ja kommunistitoverina.

Rollandille ja muille pasifistisesti ajatteleville intellektuelleille Gandhi oli potentiaalinen vastaus 1920-luvun Euroopan dilemmaan: miten yhdistää vallankumous ja rauhanaate toisiinsa? Mutta alusta alkaen oli selvää, että gandhilaisuus oli myös syvällisesti intialainen liike. Esitellessään Gandhin Euroopalle Rolland oli nostanut hänet kansallisuuksien yläpuolelle, luonut kuvaa yleismaailmallisesta Messiaasta, koko maailman Mahatmasta. Kun Rolland kuitenkin pian kirjansa ilmestymisen jälkeen aloitti kirjeenvaihdon Gandhin kanssa, käyvät hänen epäilyksensä hyvin selviksi kirjeiden sivuilta. Kirjeenvaihdon punainen lanka oli Rollandin yritys selvittää, olisiko gandhilaisuus toimiva vastaus myös Euroopan ongelmiin – pystyisikö Gandhi johdattamaan myös eurooppalaiset väkivallan tieltä uhrauksen tielle. Samaan aikaan 1920-luvun kääntyessä kohti loppuaan ilmapiiri Rollandin Euroopassa muuttui yhä painostavammaksi: fasismi Mussolinin Italiassa ja huoli Saksan nuorison tilasta, henkisestä tyhjiöstä, tuntuivat vaativan ripeitä ratkaisuja ja nopeaa toimintaa. Samalla Rollandin kirjeet Gandhille muuttuvat yhä painostavammiksi, yhä hiostavammiksi, esimerkiksi keväällä 1928:

"Olemme kumpikin jo melko iäkkäitä ja terveytemme on horjuva ... On elintärkeää, että jätämme yksiselitteisen testamentin maailman nuorisolle, joka saa kannettavakseen tulevan puolivuosisadan pelottavan taakan ... sodat, joiden rinnalla kaikki menneet sodat ovat sitten olleet vain lastenleikkiä."(7)

Rollandin ja Gandhin kirjeenvaihto huipentui viisipäiväiseen tapaamiseen Gandhin Euroopan-vierailun yhteydessä joulukuussa 1931. Keskustelut käsittelivät pääasiassa Euroopan ongelmia: olisiko Gandhista selvittämään myös eurooppalaisia umpisolmuja? Ei tarvittu viittäkään päivää selvittämään, ettei Gandhi ollut kiinnostunut Rollandin hänelle räätälöimästä roolista. Gandhin oma elämäntyö oli yksiselitteisesti Intiassa, ja Rollandin heikosti elättelemä illuusio Gandhista Euroopan pelastajana särkyi. Muttei Rollandin näkökulmakaan Gandhiin enää ollut sama vuonna 1931 kuin 1924. Jokin oli muuttunut: Euroopan tilanne tuntui nyt vaativan entistä järeämpiä aseita, kun päävihollinen ei enää ollut mennyt maailmansota vaan vahvistuva fasismi. Gandhilaisuus ei enää tuntunut idealistinkaan mielestä realistiselta vaihtoehdolta, ja vuosikymmenen vaihtuessa 20-luvusta 30-luvuksi Rolland oli etääntynyt Gandhista ja lähentynyt entistä kiistakumppaniaan, Barbussea. Monien muiden idealististen intellektuellien tavoin Rolland käänsi intellektuellin urallaan 1930-luvulla uuden lehden ja luopui pitkään vaalitusta riippumattomuudesta kommunistisen ideologian hyväksi. Hänestä tuli kommunistisen puolueen matkakumppani, compagnon de route.

Samalla suhde gandhilaisuuteen muuttui. On kiinnostavaa huomata, kuinka entiset kiistakumppanit, Rolland ja Barbusse, lähentyivät toisiaan tässäkin suhteessa. Rolland näki Gandhin ja gandhilaisuuden 1930-luvun alussa samoin kuin Barbusse 1920-luvun alussa: Gandhi kävi, vaikkei hän itse sitä olisi tiedostanutkaan, samaa taistelua kuin kommunistitkin – vain eri asein. Rolland myös yritti pitkään yhdistää Gandhin ja Leninin ajatuksia toisiinsa kunnes tunnusti tappionsa ja tyytyi kirjoituksissaan entistä raivokkaammin puhumaan yhden yhtenäisen fasismin vastaisen aatearmeijan puolesta. Yritys yhdistää "tuli ja vesi" – kuten Rolland sitä kuvaili – samoin kuin yritys tuoda gandhilaisuus Eurooppaan ovat kuitenkin Rollandin idealismille tyypillisiä ja kuvaavat idealistista vasemmistolaisälymystöä laajemminkin. Heidän vasemmistolaisuutensa saattoi ottaa matkakumppanuuden muodon, mutta vallankumouksellinen ideologia ja teoria eivät edelleenkään olleet siinä niin keskeisellä sijalla kuin eräänlainen yleishumanismi, idealismi, utopia järjen, sopusoinnun ja rauhan maailmasta. Yksinkertaistetusti monen idealistisen intellektuellin, myös Rollandin, kommunismin puolustaminen voidaan ymmärtää ennen kaikkea fasismin vastustamiseksi. Gandhi ei pystynyt pelastamaan Eurooppaa, mutta ehkä Stalin pystyisi...? Ehkä Neuvostoliitossa piilisi uudenlaisen harmonian siemen – utopia paremmasta maailmasta?

Viitteet

1. Rolland kustantaja Ganesanille elokuussa 1922, Gandhi et Romain Rolland. Correspondance, extraits du Journal et textes divers. (Albin Michel: Paris, 1969), s. 172–173. (Takaisin tekstiin.)
2. Tämä näkyi myös Rollandin lievänä tyytymättömyytenä julkaisun nimeen. Pelkkä "Eurooppa" tuntui liian suppealta. Muita ehdotuksia olivat mm. "Arkki", "Kolmen maailman revue", "Uuden maailman revue", "Euroopan ja Aasian revue". Frederick John Harris, André Gide and Romain Rolland: Two men divided. (Rutgers University Press: New Brunswick NJ, 1973), s. 74–75; Rabindranath Tagore et Romain Rolland. Lettres et autres écrits. (Albin Michel: Paris, 1961), s. 43. (Takaisin tekstiin.)
3. David Caute, Communism and the French intellectuals 1914–1960 (London: Andre Deutsch 1964); Christophe Prochasson, Les intellectuels, le socialisme et la guerre 1900–1938 (Éditions du Seuil: Paris, 1993). (Takaisin tekstiin.)
4. Marie-France Latronche, L'Influence de Gandhi en France. De 1919 à nos jours. (L´Harmattan: Paris, 1999), s. 43. (Takaisin tekstiin.)
5. Rollandin päiväkirja tammikuussa 1925, Inde. Journal 1915–1943. (Albin Michel: Paris, 1960), s. 83. (Takaisin tekstiin.)
6. Jean Defrasne, Le pacifisme en France (Presses Universitaires de France: Paris, 1994), s. 85–92. (Takaisin tekstiin.)
7. Rolland Mohandas Gandhille 16.4. 1928, Gandhi et Romain Rolland, s. 47–. (Takaisin tekstiin.)

Tämä esitys nojaa pro gradu -tutkielmaani Romain Rollandin suhde Intiaan maailmansotien välisen ajan Euroopassa (2000). Pro gradussani käytin seuraavia lähteitä ja kirjallisuutta:

Lähteet

• Rolland, Romain, "A la mémoire de Lajpat Rai", teoksessa Lajpat Rai, L'Inde malheureuse. Traduction de Madame Marcel Girette. Les Editions Rieder: Paris, 1930.
• L'Âme enchantée. Edition définitive. Albin Michel: Paris, 1959 [1934].
• Gandhi et Romain Rolland. Correspondance, extraits du Journal et textes divers. Cahier 19, Cahiers Romain Rolland. Albin Michel: Paris, 1969.
• Inde. Journal 1915–1943. Nouvelle édition augmentée de textes inédits. Albin Michel: Paris, 1960 [Vineta: Bâle–Lausanne, 1951].
• Mahatma Gandhi. Librairie Stock, Delamain, Boutelleau & Cie: Paris, 1924.
• Rabindranath Tagore et Romain Rolland. Lettres et autres écrits. Cahier 12, Cahiers Romain Rolland. Albin Michel: Paris, 1961.
• Quinze ans de combat 1919–1934. Les Editions Rieder: Paris, 1935.
• La vie de Ramakrishna. Essai sur la mystique et l'action de l'Inde vivante I. Librairie Stock, Delamain et Boutelleau: Paris, 1929.
• Vie de Tolstoi. Edition definitive. Albin Michel: Paris, 1978 [Librairie Hachette: Paris, 1921].
• La vie de Vivekananda et l'évangile universel 1–2. Essai sur la mystique et l'action de l'Inde vivante II. Librairie Stock, Delamain et Boutelleau: Paris, 1930.

Kirjallisuus

• Balsé, Mohan-Laxman, Romain Rolland et Tagore. Thèse présentée à la Faculté des Lettres, Université de Paris, 1952.
• Beigbeder, Yves, André Malraux et l'Inde. Thèse pour le Doctorat de Troisième Cycle sous la direction de M. Le Professeur Pierre Brunel. L'Université de Paris IV, 1983.
• Bies, Jean, Littérature française et pensée hindoue. Dès origines à 1950. Librairie C. Klincksieck: Paris, 1974.
• Caute, David, Communism and the French intellectuals 1914–1960. Andre Deutsch: London, 1964.
• Defrasne, Jean, Le pacifisme en France. Presses Universitaires de France: Paris, 1994.
• Duchatelet, Bernard, Romain Rolland. La pensée et l'action. Mélanges Offerts à M. le Professeur Bernard Duchatelet. Université de Bretagne Occidentale et CNRS Centre d'Études des Correspondances des XIX^e et XX^e siècles, 1997.
• Fisher, David, Romain Rolland and the politics of intellectual engagement. University of California Press: Berkeley – Los Angeles – London, 1988.
• Green, Martin, The origins of nonviolence. Tolstoy and Gandhi in their historical settings. The Pennsylvania State University Press, 1986.
• Harris, Frederick John, André Gide and Romain Rolland: Two men divided. Rutgers University Press: New Brunswick, NJ, 1973.
• Herran laulu Bhagavadgîtâ. Suom. Marja-Leena Teivonen. Gaudeamus: Helsinki, 1975.
• Komulainen, Jyri, "Myytti henkisestä Intiasta". Yliopisto 4/2000.
• Latronche, Marie-France, L'Influence de Gandhi en France. De 1919 à nos jours. L'Harmattan: Paris, 1999.
• Mikkeli, Heikki, Euroopan idea. Eurooppa-aatteen ja eurooppalaisuuden pitkä historia. Suomen Historiallinen Seura: Helsinki, 1994.
• Monier, Frédéric, Les années 20. (1919–1930). La France contemporaine sous la direction de Jean-François Sirinelli. Librairie Générale Française, 1999.
• Motylova, Tamara, Romain Rolland. Traduit du russe par Marc-Antoine Parra sous la rédaction de l'auteur. Éditions du Progrès: Moscou, 1976.
• Ory, Pascal, Jean-François Sirinelli, Les intellectuels en France de l'affaire Dreyfus à nos jours. Armand Colin: Paris, 1992.
• Prochasson, Christophe, Les intellectuels, le socialisme et la guerre 1900–1938. Préface de Madeleine Rebérioux. Éditions du Seuil: Paris, 1993.
• Ranki, Kristina, Romain Rolland och det europeiska inbördeskriget. Yleisen historian pro gradu -työ Helsingin yliopiston Historian laitoksella, 1997.
• Said, Edward, Orientalism. Western conceptions of the Orient. Penguin Books: London – New York [Routledge & Kegan Paul Ltd], 1978.
• Sengupta, Pratap, L'Ideologie pacifiste de Romain Rolland (1914–1935). Thèse pour le Doctorat de III cycle sous la direction de M. Le Professeur Roger Fayolle. Université de la Sorbonne Nouvelle Paris III, 1981.
• Spengler, Oswald, Länsimaiden perikato: maailmanhistorian morfologian ääriviivoja. 3. korjattu painos. Kirjayhtymä: Helsinki, 1963.
• Starr, William, Romain Rolland: One against all. A biography. Mouton & Co: The Hague, 1971.
• von Wright, Georg Henrik, "Tolstoi ajattelijana", suom. Jussi T. Aro. Ihminen kulttuurin murroksessa [1996] teoksessa Georg Henrik von Wright, Tieto ja ymmärrys. Otava: Helsinki, 1999.

Luentosarja

• Professori Jean-Pierre Chaline, "La societé française de 1880 aux années 1970: elites, sociabilité, culture". Université Paris IV Sorbonne 1999–2000.

skleppam@hotmail.com

Takaisin edelliselle tasolle