Historiallisia Papereita 13: Poliittiset utopiat maailmansotien välisen ajan Euroopassa

Historiallisia Papereita 13:
Poliittiset utopiat maailmansotien välisen ajan Euroopassa

Virginia Woolf ja utopia ulkopuolisten yhteisöstä

Saara Tuomaala

ISSN 1456–8055

Esitelmä Historiallisen Yhdistyksen seminaarissa 26. syyskuuta 2001, Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki.

Virginia Woolf (1882–1941) on tunnettu englanninkielisenä modernistina ja feministinä. Woolf oli myös tuottelias journalisti ja toimi kustantajana. Kirjailijan yhteiskunnallisista teksteistä on tunnetuin A Room of One's Own (1929), jonka feministisiä teemoja laajensi yhdeksän vuotta myöhemmin pamfletti Three Guineas (1938). Siinä Woolf pohti kysymystä koulutuksellisesta ja ammatillisesta vallasta kansallisen vallankäytön keskiössä. Yhteiskunnallisen analyysin ja kritiikin ohella Woolf esitti pasifistisen ja feministisen muutosvaihtoehdon. Three Guineasissa esittämässään ideassa 'ulkopuolisten yhteisöstä' (A Society of Outsiders, Outsiders' Society), jota voisi kutsua eräänlaiseksi väljärajaiseksi utopiaksi, kirjailija määritteli brittiyhteiskunnan luokkaan sidottuja ja sukupuolittuneita valta-asemia. Hahmotellessaan ideaansa Woolfin ajatteluun vaikutti voimakkaasti totalitarimin ja militarismin nousu 1930-luvun Euroopassa. Vastakkaisen ajattelunsa lähtökohdaksi kirjailija esitti humanismin ihanteet kiteyttäen ne "riippumattomaksi kulttuuriksi, ajatuksen vapaudeksi ja rauhaksi."(2)

Woolf pohti pamfletissaan (3) eurooppalaista sivilisaatiota osittain samoin kysymyksin, joihin sosiologi Norbert Elias etsi vastauksia tutkimuksessaan Über den Prozess der Zivilisation 1936. Vuonna 1968 lisätyissä liitteissä Elias käyttää nimenomaan Virginia Woolfin kirjallista ajattelua – varoittavansävyisesti – esimerkkinä sellaisen modernin identiteetin muotoilemisesta, jolle on ominaista vieraantuminen (alienation).(4) Eliasin ja Woolfin teokset syntyivät saman poliittisen murroksen ja kuohunnan aikana. Teoksessa Three Guineas kirjailija päätyi itse toistuvasti englantilaisista naisista puhuessaan määritelmään ulkopuolinen, sivullinen (outsider). Edustiko Woolfin ajattelu modernistista ihmiskuvaa, jota ohjasi eristyneen ja atomistisen yksilöllisyyden korostus? Tarkoittiko hän johdonmukaisesti käyttämällään ulkopuolisen käsitteellä nimenomaan luovuttamista, vieraantumista tai vieraannuttamista?

Virginia Woolf on tunnettu englanninkielisenä modernistina, joka esitti ajatuksen erityisen feminiinisen kielen välttämättömyydestä luovuudelle.(5) Problematisoidessaan ihmismielen luotaajana ajan, muistin ja tietoisuuden teemoja hän lähestyy ranskalaista Marcel Proustia, ja kirjailija itse painotti Proustin inspiroivaa vaikutusta tuotantoonsa. Tutkijat ovat tuoneet esille Woolfin ajattelun samankaltaisuuksia saksalaisen Walter Benjaminin kulttuuritulkintaan.(6) Woolf liitti henkilöhahmonsa kiinteäksi osaksi historiallista taustaa ja brittiläistä yhteiskuntaa. Naisten näkymättömyys virallisessa historiassa ja sivullisuus julkisessa vallankäytössä on toistuva teema kirjailijan tuotannossa. Hänen ajattelulleen oli keskeistä naiskirjallisuuden näkyväksi tekeminen ja oman kirjailijantyön hahmottaminen menneiden naiskirjailijoiden kautta.(7) Lisäksi Woolfin feministisessä tyylissä on yhteyksiä avantgardismiin ja englantilaisen satiirisen poliittisen kerronnan perinteeseen. Siihen kuuluvat kielellinen leikittely, käsitteiden ja metaforien hajottaminen ja uudelleen määrittely. Three Guineas -teoksessa Woolf terävöitti kepeän ironiansa sarkasmiksi.

Three Guineas ja 1930-luvun utooppiset liikkeet

Three Guineas muodostuu kolmesta fiktiivisestä kirjeestä keskiluokkaiselle naiselle, joka on saanut riittävästi koulutusta kyetäkseen hankkimaan itse elantonsa. Ensimmäisessä kirjeessä sivistynyt, keskiluokkainen mies pyytää naisten apua uhkaavan sodan estämiseksi rahallisesti, mutta ennen kaikkea ideologisesti. Juonirakennetta vie eteenpäin vastauksen etsiminen miesintellektuellin esittämään haasteeseen, johon kahdessa naisrahastojen edustajille suunnatussa kirjeessä pyritään vastaamaan. Kirjeen vastaanottajan, sivistyneen naisen reaktio on myönteinen mutta tyrmistyneen ironinen: milloin sivistynyt mies olisi pyytänyt itseään sivistymättömmän naisen apua sodan ja rauhan kysymyksissä? Miten kouluttamaton mieli kykenisi vastaamaan tyydyttävästi kysymykseen sodan estämiseksi?(8) Kirjailijan alter egon vastaus paisuu lähdeviitteineen 329 sivun mittaiseksi.

Woolf lähestyy vallankäyttöä kielen, katseen ja äänen, seremonioiden ja vaatetuksen ilmauksina. Niiden avulla hän tarkastelee nationalismia ja kansallisvaltioissa esiintyvää vallan, työn ja omaisuuden hierarkista jakoa. Miksi väkivaltainen politiikka ja typistetty ihmiskuva, "fasismi", kiehtoivat ihmisiä kansallisista rajoista riippumatta? Three Guineas ja siihen sisältyvät ideat yhteiskunnallisesta muutoksesta syntyivät reaktiona ja vasta-argumenttina 1930-luvun totalitaristisille utopioille, niin fasistisille utopioille kuin poliittisille marxilaisille utopioille, joissa tanskalaisen kirjailijan Carsten Jensenin sanoja lainaten "taistelijoitten katse oli suunnattuna kohti samaa haavetta, utooppis-marxilaista fata morganaa, kangastusta".

Woolfin kritiikki tälle utooppiselle ajattelulle ja toiminnalle 1930-luvulla kiteytyi oman "vastautopian" muotoiluun. Hänen analyysinsa polttopisteenä on yliopistoissa koulutettu, sivistynyt yhteiskuntakerrostuma. Sivistyneen luokan kautta kirjailija tarkastelee porvarillista sukupuolijärjestelmää ja vallanjakoa. Woolf käsittelee koulutusta ja ammatillista elämää vallan välineenä ja ilmaisukeinona; samalla hän tarkastelee porvarillista vanhemmuutta ja lapsuutta symbolisena ja ruumiillistuneena valtana. Kirjailija analysoi myöhäisviktoriaanisesta ja edwardiaanisesta nais- ja mieskuvasta käsin vuosisadan alkupuolen brittiyhteiskuntaa, pyrkien samalla hahmottamaan sukupuolten valta-asemien eroja ja niihin liittyviä erilaisia toimintamalleja.

Woolfin matka kansallissosialistiseen Saksaan vuonna 1935 yhdessä puolisonsa Leonardin kanssa ja natsien juhlaseremonian seuraaminen oli ahdistava kokemus, joka ajoi Virginian pohtimaan vallan ja väkivallan yhteenkietoutumista.(9) Kirjailija järkyttyi huomatessaan aseellisen puolutustuksen ja militarismin nopeasti kasvavan suosion Englannissa. Aseidenvastaisen, Kansainliittoon turvautuneen rintaman hajotessa myös aviomies, työväenpuolueen virkailijana toiminut Leonard Woolf, vakuuttui siitä, että ainoa mahdollisuus kansallissosialismin vastustamiseksi oli vahva aseellinen puolustus. Pasifistisen rintaman hajoaminen aiheutti vastakkainasetteluita poliittisten liikkeiden sisällä. Aseistakieltäytyjät, heidän joukossaan myös Virginia Woolf, jäivät vähemmistöön sekä varsinaisessa rauhanliikkeessä että sitä voimakkaasti tukeneissa naisasia- ja työväenliikkeissä. Vaikka kirjailija myönsi puolustautumisen oikeutuksen, hän koki eristyvänsä bloomsburylaisessa ystävä- ja sukulaispiirissään, jonka enemmistö luopui ensimmäisen maailmansodan aikana muodostuneesta pasifistisesta maailmankatsomuksestaan.(10)

Erityisen vaikea Virginia Woolfin oli hyväksyä, että nuori vasemmistolaisälymystö omaksui väkivallan hyväksyvän ihmiskuvan osana marxilaista vallankumouksellisuuden ideaa. Three Guineas -teoksen lopullisena hahmottajana oli Espanjan sisällissota, jossa nuoriin vasemmistolaiskirjailijoihin lukeutunut sisarenpoika Julian Bell kaatui vuonna 1937. Pamfletissa kirjailija jatkoi keskustelua fasismista, poliittisesta vallankäytöstä ja yhteiskunnan uudistamisesta, jota hän oli käynyt Bellin ja tämän kirjailijaystävien kanssa.(11)

Vaimonsa tavoin Leonard Woolf kirjoitti fasismin nousua ja fasistista ihmiskuvaa polemisoivan teoksen Barbarians at the Gate (1939), jonka lähtökohtana oli polittisesti liberalistinen ihmiskäsitys. Teoksessa hän tarkastelee historiaa sivilisaation jatkuvana, syklisenä vastarintana barbariaa vastaan. Tässä kamppailussa 1800-luvun porvarillinen sivilisaatio (bourgeois Civilization) edustaa kehitystä, jonka ensimmäinen maailmansota oli keskeyttänyt aloittaen uuden, syvenevän sivistymättömyyden ajanjakson. Leonard Woolfin mukaan länsimainen sivilisaatio ilmenee demokraattisen valtion laillisissa instituutioissa, jotka tekevät mahdolliseksi vapaan kansalaisuuden.(12) Molemmat Woolfit tarkastelivat teoksissaan kansalaisuutta, kansallisuutta ja niitä määrittelevää nationalismin ideologiaa sukupuolen, sivistyksen ja barbarian välisinä kahtiajakoina. Toisin kuin miehensä Leonard, Virginia liitti sukupuolen ja sivistyksen yhteen liittyväksi, kansakuntaa sisäisesti jakavaksi eroksi. Nimenomaan tämän eron politisoimiseksi hän kehitti vision sivistyneestä naisyhteisöstä, edellä mainitusta ulkopuolisten yhteisöstä, joka muotoutui hänen teksteissään vähitellen 1910-luvulta alkaen.(13)

Vuoropuhelut rakentamassa hyvää elämää

Virginia Woolfin mielestä kansallisvaltio ruumillistui vuoden 1938 Euroopassa hirviössä, "diktaattorissa", joka nieli kitaansa kulttuurin perusedellytyksen, vuoropuhelun. Sisältyessään ihmisten välisiin suhteisiin vallankäytön potentiaalinen väkivaltaisuus, "diktaattorin kuva", uhkasi jokaista mies- ja naiskansalaista myös Englannissa.(14) Kirjailijan kuvaama englantilaisnainen seisoi yksityistalon kynnyksellä punniten käyttämättömiä mahdollisuuksiaan suhteessa itseensä, kulttuuriinsa ja yhteiskuntaansa. Hän ei ole Norbert Eliasin kuvaama vieraantunut ja eristynyt monadi, vaan uuteen tietoisuuteen heräävä yksilö, jonka ulkopuolisuus on poliittista ja yhteisöllistä. Vallan analyysinsa ja väkivallan kritiikkinsä päätteeksi kirjailijan alter ego, koulutettu ja työssä käyvä nainen, kääntyy mieskollegansa puoleen:

"Olemme molemmat päättäneet tehdä voitavamme tuhotaksemme tuon kuvan edustaman pahan, te omilla keinoillanne, me omillamme. Ja koska olemme erilaisia, parannuskeinommekin on oltava erilaisia. Voimme parhaiten auttaa teitä estämään sodan – emme liittymällä yhteiskuntaanne – vaan jäämällä yhteiskuntanne ulkopuolelle, kuitenkin yhteistyössä sen päämäärän kanssa. Päämäärämme on sama."(15)

Woolf korostaa pamfletissaan yhteiskunnallisten ja poliittisten muutosten syntymistä sokrateslaisina vuoropuheluina: kysymyksistä syntyvinä keskusteluina, jotka toistuvat erilaisten osapuolten välillä demokraattisen poliittisen järjestelmän sisällä. Tämän järjestelmän tavoitteena tulisi olla jäsentensä välisten erojen saaminen vähitellen yhteiskunnalliseksi voimavaroiksi ja mahdollisuuksiksi erojen tuottamien hierarkkioiden ja poissulkemisen sijaan, tai niitä edustavien ihmisten, ajattelu- ja elämäntapojen tuhoamisen sijasta.

Woolfin moderaatti, asteittain toteutuva pasifistinen ja feministinen utopia on hahmotettavissa Three Guineasin tekstikudoksesta, jonka elliptiseen monikerroksisuuteen kuuluvat toistuvat kysymykset ja vastausehdotukset. Seuraavassa esittämäni kolme päävaihetta, joista kirjailijan utopia rakentuu, ovat oma tulkintani Three Guineasissa esille tuoduista poliittisista ehdotuksista sekä niiden suhteista toisiinsa. Nimeän kolme päävaihetta seuraavasti: (1) feminiinisen ja maskuliinisen maailman rinnakkain elämisen vaiheeksi, (2) ulkopuolisten yhteisön poliittisen toiminnan ja kulttuurisen merkityksenannon muutoksen vaiheeksi, sekä (3) ulkopuolisten yhteisön rauhanomaiseksi ja tasavertaiseksi yhteiskunnaksi, joka saavutetaan vaiheen kaksi muutosten kautta. Eri vaiheet eivät esiinny suorassa ajallisessa ja kausaalisessa suhteessa toisiinsa, vaan pikemminkin toisiinsa limittyneinä kumulatiivisina prosesseina. Sen seurauksena kolmas "utooppinen" vaihe voi toteutua yksilöitä, pienyhteisöjä ja alakulttuureita käsittävinä "saarekkeina" jo ensimmäisessä vaiheessa, jossa vallitsevina poliittisina käytäntöinä ovat väkivallan käyttö ja epätasa-arvo.

Ensimmäinen vaihe: feminiininen ja maskuliininen valta

Feminiinisen ja maskuliinisen maailman rinnakkain elämisen vaiheessa naiset elävät rinnakkaisissa, mutta erillisisissä sukupuolten maailmoissa. Kyseessä on paitsi vuoropuhelujen, myös niihin sisältyvien kritiikin ja vaihtoehtojen esittämisen vaihe. Tavoitteena olisi muutos joka takaisi naisten erilaisuuden huomioon ottamisen yhteiskunnallisessa, poliittisessa ja kulttuurisessa toiminnassa, eikä johtaisi naiseuden ja naisisen kulttuurin kieltämiseen tai sulauttamiseen vallitsevaan maskuliiniseen järjestelmään. Sukupuoliero ja feminiinisyys ymmärrettäisiin potentiaalisena voimavarana, joka olisi vapautettava ja saatettava molempien sukupuolten yhteisen maailman rikastuttamiseksi. Virginia Woolfin aattellisen taustan, utilitarismin, mukaan muotoiltuna yhteisenä päämääränä olisi mahdollisimman hyvän elämän saamiseksi mahdollisimman monelle.

Ensimmäisen muutosvaiheen painopiste olisi poliittisissa, yhteiskunnallisissa ja taloudellisissa uudistuksissa, joka takaisi tasavertaiset ajattelun ja toiminnan mahdollisuudet erilaisille ihmisille. Muutos merkitsisi kumuloituvaa vallankäytön ja resurssienjaon demokratisoitumista, alkaen lainsäädännöstä ja taloudellisten resurssien uudelleenjaosta. Virginia Woolfin mielestä lainsäädännön suomilla demokraattisilla oikeuksilla oli kuitenkin vain rajoitetusti tekemistä todellisen vallankäytön kanssa, samoin tieteen objektiivisuudella totuuden kanssa. Valta ja tieto välittyivät pikemminkin korporatiivisesti julkisia instituutioita hallitsevien ryhmien kesken, jotka englantilaisyhteiskunnassa olivat pääsääntöisesti maskuliinisia. Naisten poliittisten kansalaisoikeuksien laajeneminen ei ollut merkinnyt sitä, että jako yksityiseen ja julkiseen olisi kadonnut.

Kirjailija tuo esille poliittisia muutosehdotuksia, joiden avulla naisia voitaisiin tukea täyden kansalaisuuden saavuttamiseksi. Ensimmäisen vaiheen tavoitteena on sekä yksilöllinen että yhteiskunnallinen muutos. Yhteiskunnan muuttuminen mahdollistaisi yksilöiden muutoksen, mutta ei voisi toteutua ilman henkilökohtaista muutoshalukkuutta sekä subjektiivisen tunteen, tahdon ja ajattelun uudelleenrakentumista. Ensisijaista olisi naisyksilöiden muutos "isänsä tai miehensä taloon suljetusta enkelistä" sivistyneeksi kansalaiseksi ja ammatinharjoittajaksi sekä laajemmin yhteiskunnassa että sen sisällä toimivassa, muutosta haluavien ja ajavien naisten verkostossa. Sen rinnalla olisi välttämätöntä miesyksilöiden irtautuminen patriarkaalisen vallan, sen väkivaltaan oikeuttavien rakenteiden ja käytäntöjen harjoittamisesta. Miehistä kasvaisi sekä oikeuksia ja velvollisuuksia tasavertaisesti jakavia kumppaneita itsestä poikkeaville, erilaisille yksilöille ja kansalaisille kuten naisille. Julkinen ja yksityinen kumppanuus oman luokkansa naisten kanssa opettaisi keskiluokkaiselle miehelle rauhanomaisen politiikan ja hyvän elämän jakamista myös "muiden toiseuksien" kanssa.

Woolfin ehdotuksessa on keskeistä naisten tasavertaisten koulutusmahdollisuuksien, uralla etenemisen, palkkauksen ja vapaan ammatinharjoituksen toteuttaminen. Kirjailijan mukaan naisten ei kuitenkaan saanut sopeutua miehiseen työelämän malliin, vaan kehittää uusi ja itsenäinen ratkaisunsa, jossa otettaisiin huomioon erityisesti naisten ja heidän lähiyhteisöjensä hyvinvointi. Woolf esittelee ajatukset naisten kansanliikkeestä, naiset kattavasta eläketurvasta, parannetusta äitiyshuollosta ja erityisestä äidinpalkasta. Hänen mielestään kansalaisten tuli painostaa valtiota näiden uudistusten laillistamiseksi ja toteuttamiseksi muun muassa tulonsiirroin.(16) Hän korostaa, että kysymystä arvoista ei voi erottaa taloudellisista näkökohdista vaan taloudellinen ja henkinen pääoma yhtyvät poliittisena ja kulttuurisena valtana. Naisten miestä taloudellisesti heikomman aseman seurauksena ovat heikommat mahdollisuudet koulutuksessa ja työelämässä.(17)

Toinen vaihe: ulkopuolisten yhteisö muutoksen tilana

Muutoksen toinen vaihe perustuisi erityisesti naisten aloitteellisuuteen ja luovuuteen, sillä kirjailijan mielestä heillä oli miehiä parempi ymmärrys rauhan ja väkivallattomuuden merkityksestä erityisen historiansa vuoksi sekä sen tuottamien erilaisten elämänarvojen perusteella. Ulkopuolisten yhteisöllisyys olisi sekä strategista (naisten poliittista näkyväksi tekemistä) että itsetarkoituksellista (naisten aktivoimista ja voimistamista).(18)

Kirjailija sitoo ajattelussaan sukupuolen aikaan, paikkaan ja yhteisöön liittyväksi järjestelmäksi, jonka muuttaminen tulisi mahdolliseksi ainoastaan nämä sidokset tunnustamalla. A Room of One's Own -teoksen lisäksi Woolf tarkasteli naisten yksilönvapautta, koulutusta, ammatillistumista ja taloudellisia mahdollisuuksia erityisesti esseessään A Society (1920). Siinä nuorten keskiluokkaisten naisten harjoittama maskuliinisen maailman kritiikki johtaa yhteisten eettisten periaatteiden luomiseen, joiden toteuttamisen osallistujat vahvistavat valalla.(19) Teoksessa Three Guineas kirjailija kehittää feminististä visiotaan. Hänen hahmottelee eräänlaista koulutettujen naisten eliittiä, joka ymmärtäisi perustavanlaatuisten yhteiskunnallisten ja kulttuuristen muutosten välttämättömyyden.

Naiset muodostaisivat mahdollisimman laajalle levittäytyvän vaikuttajaverkoston, ulkopuolisten yhteisön, joka toimisi henkisenä liittoutumana ilman keskinäisiä hierarkiota ja statuseroja tai byrokraattisia sääntöjä ja virkailijoita. Yhteisö soisi naisille mahdollisuuden hahmottaa ja kokeilla uudenlaista demokraattista vallankäyttöä. Kirjailijan mielestä naisten erillinen perinne tarjosi voimavaroja sekä yksilölliseen että yhteisölliseen vapautumiseen. "Ulkopuolisten" tulikin muovata kulttuuria ja yhteiskuntaa omalla, marginaalisuutensa terävöittämällä "vastahajulla", joka muodostui naisten elämänhistorioiden muovaamista taidoista ja kyvyistä.(20)

Uudistusten toteuttamiseksi kirjailija näkee välttämättömäksi kulttuurisen merkityksenannon muutoksen, eli oman aikansa patriarkaatin, patriarkalismin ja patriotismin purkamisen kollektiivisina järjestyksinä ja käytäntöinä. Purkaminen alkaisi jo ensimmäisessä yhteiskunnan lainsäädännön ja rakenteiden muuttamisen vaiheessa, mutta jatkuisi näiden makrotason uudistusten jälkeen arjen ja juhan käytännöissä erilaisina mikrotason prosesseina. Ne tekisivät lopulta tarpeettomiksi maskuliinisen ja feminiinisen maailman erillisyyden, eivät kuitenkaan välttämättä niiden erilaisuutta ja erityisyyttä.(21) Kulttuurin muutos merkitsisi vuoropuhelujen mahdollisuutta, erilaisten äänten kuulumista ja yhteensorinaa diktaattorien äänen sijasta – eli yhteisöllisen tilan, myös äänitilan, uutta järjestelyä ja arvottamista.

Toisen vaiheen toteutuminen olisi ratkaisevaa väkivallan kierteen murtamiselle ja pysyvälle yhteiskunnalliselle muutokselle, joka merkitsisi erilaisten ihmisten elämistä sovussa rinnakkain rauhanomaisessa ja tasavertaisessa yhteiskunnassa. Paitsi väkivallan kierteen loppua se merkitsisi erojen ja ristiriitojen ymmärtämistä ja hyödyntämistä yhteisöllisenä voimavarana.

Kilpailullisuudelle rakentuva professionalistinen maailma sekä tehokkuudelle ja hyödylle rakentuvan kapitalistinen, perustaltaan keskiluokkaisjohtoinen maailma murenisivat omaan mahdottomuuteensa. Samalla lakkaisi niitä ylläpitänyt, hierarkioille ja erottelulle perustunut kansallisvaltioon sitoutunut vallankäyttö, koska sitä eivät enää pitäisi yllä patriotismi ja siihen liittyvät kansallinen kilpailu, kateus ja ylpeys. Tilalle tulisi henkilö- ja ryhmäkohtaisten tietojen ja taitojen vapaan vaihdon ja jakamisen hyöty sekä ilo. Tuloksena olisi yksilöiden ja yhteisön hyvän elämän toteutuminen, eli minun hyväni tunnistaisi ja toteuttaisi toisen hyvän kuin omanaan, pyrkimättä kuitenkaan sulauttamaan niitä yhteen. Virginia Woolf painotti toistamiseen nimenomaan kollektiivisia utooppisia ratkaisuja korostavalla 1930-luvulla, että hyvä yhteinen elämä toteutuisi nimenomaan yksilöllisenä ja henkilökohtaisena, yksityisyyden säilyttävinä olemisen tapoina ja sisältöinä.(22)

Kolmas vaihe, Woolfin utopia ja utilitarismin perintö

Eva Isakssonin (1988) mukaan feministisen kirjallisuuden yhteiskuntautopiat käsittelevät usein sukupuolittain jakautuneita tai eristyneitä naisyhteisöjä. Niissä joko puolustaudutaan vihamielistä patriarkaattia vastaan tai valitaan Three Guineasin tavoin rauhanomainen, moraalinen äitiys militarismin murtamiseksi.(23) Aatteellisesti Virginia Woolfin utopia rakentuu neljästä toisiinsa kietoutuvasta ideologisesta ulottuvuudesta: liberalismista, fabiaanisosialismista, pasifismista ja feminismistä.

Woolfin perhetaustaa kuitenkin määritti puritanismin moraali- ja sosiaalireformistinen traditio. Hänen sukunsa Stepheneiden toimintaperiaatteita voi tarkastella hengellisen kilvoituksen maallistumisena porvarillisen ammatillisen maailman rakentamiseksi ja sen sukupuolittain jaetun etiikan muotoilemiseksi.(24) Tällä aatteellisella taustalla oli vaikutuksensa sekä Woolfin yhteiskunnallista valppautta korostavaan ajatteluun että modernistisen kirjallisen ilmaisun muotoumiseen, jossa hän korostaa ilmaisullista vapautta, tinkimättömyyttä, välittömyyttä, sekä tekstin mikroilmaisujen kertautuvuutta suurina poliittisina ja kulttuurisina järjestyksinä ja prosesseina. Woolfin kriittistä ajattelua ja tuotantoa muovasi edelleen jäsenyys Bloomsbury-nimisessä kulttuuriryhmässä. Historioitsija Harold Perkin (1978, 1989) on viitannut keskiluokkaiseen ammattieettiseen sitoutumiseen, joka muun muassa Stephenin suvun osalta liittyi utilitarismiin ja liberalismiin ja jatkui Bloomsbury-ryhmässä reformistiseksi ja sosialistiseksi muovautuneena.(25)

Woolfin ajattelun taustalla voi nähdä suvun utilitarismin utooppisen perinteen "mahdollisimman suuresta hyvästä mahdollisimman monelle" ja idean siitä, että "yhden hyvä lisää toisen hyvää". Kirjailijan pasifismi kumpusi käänteisesti yksityisen ja yhteisen hyvän yhteensulautumisesta toiselle kuuluvana: väkivalta on aina jonkun toisen hyvää vastaan; rikkoessaan minun hyvän elämäni se rikkoo myös toisen hyvän elämän, ja päinvastoin. Kirjailijan ajattelussa on voimakkaana peruslogiikkana rinnakkaisuus ja vastavuoroisuus sekä niiden kääntöpuolena yhteensitoutuneisuus- ja rajautuneisuus. Eli: väkivallan käyttäjä tekee väkivaltansa uhriksi paitsi toiset ja toisenlaiset, myös itsensä. Siten väkivalta, paitsi että se on eettisesti ja ontologisesti vastakkainen hyvyydelle ja hyvälle elämälle, ei myöskään ole järkevää eikä hyödyllistä. Väkivalta on aina ja väistämättä myös kumuloituvaa, laajentuen arjen mikrokäytännöistä kansojen ja kulttuurien väliseksi sodankäynniksi sekä imeytyen yhteisöllisistä järjestyksistä yksilön psyykeen, ruumiiseen ja toimintaan.

Rauhan toteutuminen yhteisötasolla vaatisi ensin vanhojen ajatusjärjestelmien ja niitä kannattavien käsitteiden purkamista, eräänlaista "tyhjentämistä valoon", jossa eri käsitteiden väliset suhteet ja sisältö rakentuisivat uudelleen ja perustuisivat vastakohtaisuuksien ja hierarkioiden sijasta vastavuoroiselle dialogille. Tämän kveekariseurakunnan radikaalidemokraattisen vuorovaikutuksen mallin Woolf käänsi maalliselle, modernistiselle kielelle. Hän näki vuoropuhelun asteittaisina, toisiinsa vaikuttavina väkivallan murtavina kehinä, jotka käsittäisivät ensin sukupuolen ja luokan, sen jälkeen erityiset yhteiskunnat ja kulttuurit sekä lopulta koko inhimillisen maailman.

Kirjailija asettaa taiteen sotaa korvaavaksi, kiihottavan jännityksen lähteeksi. Ihmiset eivät enää uskoisi sotaan vaan taiteeseen, mikäli taide – ja sen rinnalla tieto – eivät enää välittyisi "kulttuuria prostituoimalla" elantonsa hankkivien toimesta; sodankäynnistä tulisi pelkkä "vanhahkojen diletanttien pitkäveteinen peli heidän etsiessään hiukan sairaalloisia huvituksia".(26) Saattoiko julkisuutta ja yleisöä käyttää hyväkseen "riippumatonta kulttuuria" ja "älyllistä vapautta" rakennettaessa? Eikö julkisuus päinvastoin tehnyt käyttäjästään riippuvaisen? Kirjailijan mukaan siihen ei saanut alistua, vaan käsitystä itse julkisuudesta oli muutettava ja sen mahdollisuuksia oli opittava hyödyntämään uudella, kriittisellä tavalla. Yleisö ja julkisuus oli saavutettava ja niihin oli vaikutetta "suoraan kaduilla", ruohonjuuritasolla. Se yleisö, johon "ulkopuoliset" halusivat vaikuttaa rauhan toteuttamiseksi kulttuurissa ja yhteiskunnassa, oli yksilöitävä ja henkilöitävä. Taiteilijoiden oli lakattava kuvittelemasta yleisöä massaksi, "muodottomaksi, heikkoluonteiseksi hirviöksi".(27)

Tästä näkökulmasta Woolfin idea ulkopuolisten yhteisöstä ja siihen sisältyvä radikaalidemokraattinen yhteisönäkemys asettuu myös toisenlaiseen tulkinnalliseen kontekstiin. Se merkitsi yhdenvertaisuutta aluksi ainoastaan niille yksilöille, joilla on riittävästi tietoa ja tahtoa sitoutua maailman muuttamiseen ja parantamiseen – niille, jotka täyttävät muutokseen vaadittavat ehdot. Kveekareiden visiossa yhteisöllisen elämän pasifistisen ja demokraattinen uudistaminen toteutui kääntymykseen sitoutuneiden uskovien yhteisönä ja sen kilvoituksena. Vastaavasti Woolf liittää kulttuurisen muutospotentiaalin koulutettuihin naisiin ja heidän älylliseen, ammatilliseen toimintaansa. Stephenien ja Woolfin visioita yhdistää ideaali elitistisestä erityislaadusta ja pätevyydestä, joka ilmenee moraalisena ylemmyytenä niin yksilöllisissä valinnoissa kuin kollektiivisessa toiminnassa. Sen perustana on kyky pidättäytymiseen ja ponnisteluun sekä tahto jakaa tuloksena saavutetut resurssit.

Three Guineasin saama palaute vuonna 1938

Virginia Woolfin esittämää yhteiskunnallista kritiikkiä ja muutosehdotusta pidettiin vuoden 1938 Englannissa poliittisesti utopistisena ja eettisesti absurdina. Silti sodanuhan painostamat englantilaiset kokivat Three Guineas -teoksen sanoman ajankohtaiseksi ja pamfletti synnytti kirjailijan toivoman – vaikkakin lyhyen – julkisen keskustelun.(28) Sekä taiteilijana, naisena että yhteiskunnallisena kriitikkona kirjailija piti merkittävänä poliittisen ajattelunsa itsenäistymistä. Hän kuvasi sitä pitkällisenä ja vaikeana prosessina, jota olivat muovanneet ennen kaikkea kysymykset sukupuolesta ja militarismista. Samalla hän oli kokenut joutuvansa vähitellen epäsuosioon ja jopa eristetyksi sekä bloomburylaisessa lähipiirissään että englantilaisessa kulttuurielämässä. Virginia Woolfin idea ulkopuolisten yhteisöstä vastasi hänen henkilökohtaisia kokemuksiaan ja mielipiteitään 1930-luvun puolustuksellisen nationalismin kiristämässä ilmapiirissä.(29)

Kun Three Guineas kesäkuussa 1938 julkaistiin, seurauksena oli lehtiarvostelujen ja kirjeiden tulva. Kritiikki jakautui innostuneeseen ja tuomitsevaan. Monet, jotka kiittivät Three Guineas -teoksen päämääriä ja yhteiskuntakritiikkiä, arvostelivat kirjailijan feminististä ja pasifistista idealismia. Woolfia kritisoitiin miesten syyllistämisestä ja kansallissosialismin yhdistämisestä porvarilliseen, kansalliseen vallankäyttöön. Oudoksuttiin, miten hän pystyi löytämään yhteyden totalitaristisen, kansallisen ja seksuaalisen vallankäytön välillä. Erityisesti lähipiirin miehet syyttivät kirjailijaa poliittisen tärkeysjärjestyksen sotkemisesta: aikana, jolloin olisi pitänyt olla huolissaan kansojen kohtaloista, kirjailija huolehti naisten oikeuksista. Kirjailijan lähipiiri, josta enemmistö oli 1930-luvun lopulla luopunut pasifismista, vastasi Three Guineas -teoksen ilmestymiseen äänettömyydellä ja monet heistä rohkenivat esittää kielteisen arvionsa vasta kirjailijan kuoleman jälkeen.(30) Quentin Bellin (1978) ja John Lehmannin (1975) muistelmien mukaan Leonard Woolf totesi Virginian luopuneen vahingokseen modernismin viileästä ja älyllisestä estetismistä. Omissa muistelmissaan Leonard Woolf ilmoittaa lyhyesti Three Guineas -pamfletin valmistumisesta ja kuulumisesta Mary Wollstonecraftin Vindication of Women's Rights -teoksen rinnalle.(31)

Three Guineas -teoksen ottivat innostuneena vastaan monet feministit ja ammatissa toimivat keskiluokkaiset naiset, mutta ymmärtäjiä löytyi myös työläisnaisissa ja miehissä. Kirjailija Graham Greenen mielestä Virginia Woolfin kysymys, miten naiset ammattielämästä syrjäytettyinä pystyivät toimimaan, oli "kauhistuttavan tosi".(32) Kirjailijaa pyydettiin organisoimaan poliittista liikettä. Hän sai runsaasti kiitoskirjeitä esimerkiksi äideiltä, pasifisteilta ja "ulkopuolisiksi" julistautuvilta naisilta. Kirjeiden kirjoittajat kertoivat elämäntarinansa ja tunnustivat pyrkineensä muutokseen. Esimerkiksi työtön yorkshireläinen kutoja Agnes Smith yhtyi pamfletissa esitettyihin mielipiteisiin, mutta moitti kirjailijaa työläisnaisten unohtamisesta.(33)

Woolf arvosteli Three Guineasissa erityisesti kirjallisuuden ammatillistamista markkinatalouden ehdoin, ja osa arvostelijoista leimasikin kirjailijan perinteisen, yläluokkaisen ammatillisen ajattelutavan edustajaksi.(34) Murskaavimman arvostelun antoi Cambridgen yliopistossa kirjallisuuden professorina toiminut Queenie Leavis, joka syytti kirjailijan itsensä sortuvan "natsimenetelmiin" vaatimuksillaan koulutuksen ja työelämän uudistamiseksi naisten määrittelemin ehdoin. Woolfin ehdottamien kulttuuripainotteisten, yleissivistävien korkeakouluopintojen sijaan Leavis korosti erikoistunutta ja harjoitteluun perustuvaa ammatillista koulutusta muodollisine tutkintoineen. Leavisin arvostelu edustaa tyylipuhtaasti modernia professionalistista näkemystä, jossa ovat keskeisiä erikoistumisen ja tehokkuuden ihanteet.(35)

Miten rakentaa ulkopuolisuudesta ja erilaisuudesta yhteisen politiikan perusta?

Virginia Woolfin utooppinen ajatus yhteisöllisestä sidoksista, kumuloituvuudesta ja jatkuvuuksista, joissa pasifismi lisää pasifismia ja johtaa hyvän elämän lisääntymiseen, terävöityi 1930-luvun päinvastaisen ketjureaktion, totalitarismin ja militarismin kiihtyvässä kujanjuoksussa. Yhteiskunta- ja kulttuurianalyysissaan Woolf liitti yhteen yksilöllisen ja yhteisöllisen merkityksen tasot eräänlaisiksi toisiinsa kätkeytyviksi peilikuviksi, jotka yleisenä inhimillisenä kokemuksena heijastavat valtaa ja sen käyttöä. Kirjailijaa askarrutti erityisesti vallankäytön muuttuminen väkivallaksi ja imeytyminen tasolta toiselle.

Kun Woolf kutsuu naisen kasvoja muukalaisen kasvoiksi kotimaassaan, hän käsittää ulkopuolisuuden laajenevina, toisiinsa liittyvinä kehinä. Väkivalta laajentaa ulkopuolisuuden käsittämään sukupuolen lisäksi rotua, kansallisuutta, uskontoa, aatteellista ja poliittista vakaumusta.(36) Varoittaessaan jokaista uhkaavasta ulkopuolisuudesta suhteessa valtaan kirjailija haluaa osoittaa, että erilaisuus on inhimillisen olemassaolon perusehto. Erilaisuuden kieltäjä kieltää samalla oman erilaisuutensa; siten hän on tuomittu moraalisesti myös oman inhimillisen olemisensa ja kokemisensa ulkopuolelle.

Uudesta pasifistisesta yhteiskunnasta antaisi ensimmäisessä ja toisessa vaiheessa esimerkin ulkopuolisten pasifistinen yhteisö. Siinä kokeiltaisiin pienemmässä mittakaavassa utooppista hyvän elämän politiikkaa kokonaisuudessaan, eikä pelkästään makrotason lainsäädännöllisenä tai parlamentaarisena toimintana. Lisäksi yhteisöllinen, tulevaisuudessa mahdollistuva hyvä elämä ja yhteiskunta toteutuisi eettisenä ajatteluna ja toimintana henkilökohtaisella tasolla jo aikaisemmin, väkivallan hyväksyvästä valtakulttuurista ulkopuoliseksi julistautumisena. Kirjailijan mielestä naisilla oli – ulkopuolisuuteen ja sen karuuteen tottuneina – paremmat mahdollisuudet onnistua utooppisen tulevaisuuden eettisessä toteuttamisessa tässä ja nyt, henkilökohtaiseen identiteettiin sijoittuvana politiikkana. Kun ulkopuolisuudesta tulisi artikuloidusti poliittista ja se laajenisi käsittämään myös muut eroja tuottavat inhimilliset piirteet, erilaisuudesta olisi mahdollista muodostua uudenlainen yhteisyyden perusta.

Viitteet

Esitelmässäni painottuu tulkintani Virginia Woolfin ajattelun utooppisuudesta. Kirjailijan ajattelun yhteiskunnallinen ja poliittinen kontekstin osalta esitelmä perustuu seuraaville tutkimusteksteille: Saara Tuomaala: Sivistyneen sisäkön huuto. Virginia Woolfin poliittinen ajattelu pamfletissa Three Guineas, siihen liittyvissä teksteissä ja elämänkäytännössä (Yleisen historian lisensiaatintyö, Helsingin yliopisto, 1995), Saara Tuomaala: "Ulkopuolisten yhteisö. Virginia Woolfin feministinen utopia pamfletissa Three Guineas". Kvinnoforskning-Naistutkimus 10 (3) 1997, 16–30, Saara Tuomaala: "Lastenkamarin tuoksusta juoksuhautojen hajuun. Virginia Woolf ja porvarillisen vallankäytön kritiikki", Historiallinen Aikakauskirja 97 (2): 1999, 156–172. (Takaisin tekstiin.)
Virginia Woolf: Three Guineas (London 1938), esim. 172, 177. (Takaisin tekstiin.)
Teoksen Three Guineas kirjallisuuslajin nimet vaihtelevat. Tutkijoista esim. Hermonie Lee ja Raija Koli kutsuvat Three Guineasia esseeksi ja Michèle Barrett laajennetuksi esseeksi Virginia Woolfin kriittisten esseiden alalajina. Aikalaisista esimerkiksi Leonard Woolf kutsuu teosta poliittiseksi pamfletiksi, John Lehmann dokumentoiduksi polemiikiksi, Times Literary Supplementin nimetön kriitikko pamfletiksi ja muut käyttämäni lehtikriitikot neutraalisti kirjaksi. Samoin Virginia Woolf kutsuu kirjoittaessaan Three Guineasia kirjaksi tai eri työnimillä, loppuvaiheessa lyhenteellä 3Gs tarkentaen määritelmän kerran "puolivirallisiksi 3Gs -kirjeiksi". Kirjeessään säveltäjä Ethel Smythille kirjailija kutsuu työtä sotapamfletikseen. Koska tarkastelen teosta Three Guineas poliittisena manifestaationa, nimitän sitä pamfletiksi. – Hermonie Lee: Virginia Woolf (London 1997), 609; Michèle Barrett: "Introduction", teoksessa Virginia Woolf: On Women and Writing. Her Essays, Assesments and Arguments (London 1992), 1–2; Raija Koli: "'Vain mielihyvän vuoksi'. Ajatuksia esseestä, kirjoituksesta ja dialogista", Naistutkimuslehti-Kvinnoforskning 1/1995, 52–53; Leonard Woolf: Downhill All the Way. An Autobiography of the Years 1919–1939 (London 1967), 27; John Lehmann: Virginia Woolf (London 1975), 98; The Times Literary Supplement 4.7. 1938, teoksessa Robin Majumdar ja Allan McLaurin (eds), Virginia Woolf. The Critical Heritage (Boston 1975), 294; Virginia Woolf: The Diary 1936–1941. Volume V (London 1984), 173; Virginia Woolf: The Letters 1936–1941,Volume VI (London 1980), Letter n:r 3294 to Ethel Smyth 17.8. 1937. (Takaisin tekstiin.)
Nobert Elias, The Civilizing Process. Volume I: The History of Manners, Appendices (Oxford 1978), s. 253, saksan kielestä kääntänyt Edmund Jephcott. (Takaisin tekstiin.)
Virginia Woolf tarkasteli esseissään muun muassa Aphra Behnin, lady Winchilsean, Christina Rossettin, George Elliotin, Elizabeth Gaskellin, Charlotte Bronten, Jane Austenin, Katherine Mansfieldin ja Dorothy Richardsonin tuotantoa ja elämää. Ks. esim. Rachel Bowlby: Virginia Woolf. Feminist Destinations (London 1992), 1–19; Margaret Homans: Virginia Woolf. A Collection of Critical Essays (New Jersey 1993), 4–11; Laura Marcus: Virginia Woolf (Plymouth 1997), 7–16 ; Kirsti Simonsuuri: "Juhlat omassa huoneessa kahdelta aamuyöllä. Feminiinisestä kirjallisuudenkokemuksesta", teoksessa Sara Heinämaa ja Päivi Tapola (toim.), Shakespearen sisarpuolet. Naisellisia lukukokemuksia (Helsinki 1994), 25–27. (Takaisin tekstiin.)
Ks. esim. Woolf 1980: Letter n:r 1210 to E.M. Forster 21.1. 1922; Letter n:r 1239 to Clive Bell 14.4. 1922; Letter n:r 2936 to George Rylands 27.9. 1934; Helen af Enehjelm: En litterär vänskap. Hemlängtan (Helsingfors 1946), 20–31. (Takaisin tekstiin.)
Barrett 1992: 5–36. (Takaisin tekstiin.)
Virginia Woolf: Three Guineas (London 1938), 5–6. (Takaisin tekstiin.)
Virginia Woolf: The Diary 1931–1935, Volume IV (London 1982), 9.5., 12. 5. 1935. (Takaisin tekstiin.)
Woolf 1982; Woolf 1984; Lee 1997: 678–698; Quentin Bell: Virginia Woolf, Biography I. Mrs Woolf 1912–1941 (Glasgow 1978), 187–189; Alex Zwerdling: Virginia Woolf and the Real World (London 1986), 290–292. (Takaisin tekstiin.)
Esim. Virginia Woolf: "A Letter to an Young Poet", teoksessa The Death of the Moth (London 1942), 132–144; Woolf 1980: Letter n:r 3111 to Julian Bell 11.3. 1936, Letter n:r 3156 to Ethel Smyth 25.7. 1936, Letter n:r 3294 to Vanessa Bell 17.8. 1937; Lehmann 1975: 103; Zwerdling 1986: 265–267; The Bloomsbury Group. A Collection of Memoirs, Commentary and Criticism, ed. by S.F. Rosenbaum (London 1975), 272–283, 318–326. (Takaisin tekstiin.)
Leonard Woolf: Barbarians at the Gate (London 1939), s. 41–140. (Takaisin tekstiin.)
Myös Woolfien tarkastelutasot poikkeavat toisistaan. Leonard Woolf lähtee liikkeelle makrotasolta, poliittisesti ja legaalisti järjestäytyneestä sivilisaatiosta, jota vievät tarvittaessa väkivalloin eteenpäin valistuneet poikkeusyksilöt. Virginia Woolf puolestaan ottaa lähtökohdakseen mikrotason, arkipäivän kulttuurin. Hän pyrkii liittämään arjen sukupuolittuneet käytännöt makrotason kulttuuriseen, taloudelliseen ja poliittiseen vallankäyttöön. Sivilisaation sijasta hän käyttää termejä "kulttuuri" (culture) ja "yhteiskunta, yhteisö" (society). Hän kritisoi sivilisaatio-käsitteen käyttöä ja asettaa päämääräksi sen määrittelyn uudelleen. Ellen Hawkes: "Woolf's Magical Garden", teoksessa Jane Marcus (ed.): New Feminist Essays on Virginia Woolf (University of Nebraska 1981), 31–52. Bernice Caroll: "To crush Him in Our Own Country", Feminist Studies, Vol.4 1/1977, 99–129. (Takaisin tekstiin.)
Woolf 1938: 258–260. (Takaisin tekstiin.)
Woolf 1938: 260. Suomennos Ohto Manninen ja Saara Tuomaala. (Takaisin tekstiin.)
Ehdotuksillaan Woolf ei näytä niinkään tarkoittavan sosiaaliavustusluonteista tulonsiirtoa, vaan eräänlaista kansalaispalkkaa. Kysymys äidille maksettavasta perheavustuksesta oli 1920- ja -30-luvun angloamerikkalaisessa naisasialiikkeessä polttava keskustelunaihe, joka yhdisti erityisesti erilaisia reformisosialistisia ja sosiaalireformistisia naisjärjestöjä. Liberaalipuolueen kansanedustajan Eleanor Rathbonen teoksellaan The Disinherited Family (1924) julkiseksi tekemässä ehdotuksessa käsiteltiin lähinnä työläisnaisia koskevaa perheavustusta. Three Guineas -pamfletissa Woolf laajentaa äidinpalkan koskemaan myös keskiluokan naisia, joista enemmistö luopui palkkatyöstä avioiduttuaan sekä sairaita ja vanhoja omaisiaan kotiin hoitamaan jääviä naisia. Woolf 1938: 100, ks. myös esim. 101–102, 123–124, 200–203; Olive Banks: Faces of Feminism. A Study of Feminism as a Social Movement (Oxford 1981), 153–203; ks. Eleanor Rathbone: The Disinherited Family: A Plea for Endowment of the Family (Bristol 1986). (Takaisin tekstiin.)
Woolf 1938: 33, 73–77, 122–124. (Takaisin tekstiin.)
Ibid.: esim. 61–66, 121, 170–171, 200–217, 216; ks. Black 1984: 180–194. (Takaisin tekstiin.)
Virginia Woolf: "A Society", teoksessa Susan Dick (ed.): The Complete Shorter Fiction of Virginia Woolf (San Diego & New York & London 1989), 126. (Takaisin tekstiin.)
Woolf 1938: esim. 144–155, 217–218; ks. Marcus 1997: 41–52. (Takaisin tekstiin.)
Tutkijoiden kesken on tulkintaeroja, tarkoittaako Virginia Woolfin ehdottama kulttuurinen muutos erilaisten ja moninaisten sukupuolten välistä rauhanomaista rinnakkaiseloa vai utopiaa androgyniasta, jossa sukupuolet olisivat sulautuneet toisiinsa ja sukupuoliero olisi lakannut vaikuttamasta. (Takaisin tekstiin.)
Ks. esim. Woolf 1938: 61–66, 170–171, 200–217. (Takaisin tekstiin.)
Eva Isaksson: "Visions of Peaceful Future: War and Peace in Feminist Utopians", teoksessa Eva Isaksson (ed.): Women and Military System (Worcester 1988), 247–251. (Takaisin tekstiin.)
Ks. Jane Marcus: "The Niece of a Nun: Virginia Woolf, Caroline Stephen, and the Cloistered Imagination", teoksessa Jane Marcus (ed.): Virginia Woolf. A Feminist Slant (London 1984), 7–36; Peter Gay: The Bourgeois Experience: Victoria to Freud. The Cultivation of Hatred. Volume III (New York 1993), 281, 486–506; J.A. Mangan: "Social Darwinism and Upper Class Education in Late Victorian and Edwardian England", teoksessa J.A. Mangan & James Walvin (eds), Manliness and Morality. Middle-Class Masculinity in Britain and in America, 1800–1940 (Manchester 1987), 146; vrt. Max Weber: Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki, suom. Timo Kyntäjä (Juva 1990), alkuper. teos Die protestantische Ethik und der Geist des Kapitalismus (1920). (Takaisin tekstiin.)
Harold Perkin: The Origins of Modern English Society 1780–1880 (London 1978), 218–221; Harold Perkin: The Rise of Professional Society: England since 1880 (London 1989), 116–123, 155–170. (Takaisin tekstiin.)
Woolf 1938: 176. (Takaisin tekstiin.)
Woolf 1938: 178. (Takaisin tekstiin.)
Heinäkuussa teosta Three Guineas oli ostettu noin 5400 ja elokuussa noin 6500 kappaletta, minkä jälkeen myynti alkoi tyrehtyä. Virginia Woolfin päiväkirjassa kesällä 1938 on mainittu yhteensä 16 eri julkaisun antama kritiikki. Woolf 1984: 3.6., 5.6., 11.6., 5.7., 17.7., 7.8., 22.8. 1938; B.J. Kirckpatrick (ed.): A Bibliography of Virginia Woolf (Oxford 1980). (Takaisin tekstiin.)
Esim. Woolf 1984: 20.5., 23.8. 1938; Marcus 1997: 151–153; Zwerdling 1986: 96–100, 217–218, 262–276. (Takaisin tekstiin.)
Woolf 1984: 1.9. 1938; Bell 1978: 205; Nigel Nicolson: "Introduction", teoksessa Virginia Woolf: The Letters 1932–1935, Volume V (London 1979), xiv–xviii; Carolyn G. Heilbrun: "Three Guineas Before and After", teoksessa Jane Marcus (ed.): Virginia Woolf. A Feminist Slant (London 1984), 238–244, 262–268. (Takaisin tekstiin.)
Bell 1978: 214; Lehmann 1975: 97; Woolf, L. 1967: 27, 157. (Takaisin tekstiin.)
Graham Greene: "Review on Three Guineas, Spectator 17.7. 1938", teoksessa Robin Majumdar ja Allan McLaurin (eds): Virginia Woolf. The Critical Heritage (Boston 1975): 1110–1112. (Takaisin tekstiin.)
Woolf 1980: Letter n:r 3387 to Viscountess Rhondda 24.5. 1938, Letter n:r 3390 to Lady Simon 15.6. 1938, Letter n:o 3395 to Ethel Smyth; Woolf 1984: 17.9. 1938, 30.10. 1938; Heilbrun 1984: 255–270. (Takaisin tekstiin.)
Woolf 1938: 164–171. (Takaisin tekstiin.)
Queenie D. Leavis: "Caterpillars of the Commonwealth Unite!, Scrutiny Volume VII n:r 2 1938", teoksessa Robin Majumdar ja Allan McLaurin (eds): Virginia Woolf. The Critical Heritage (Boston 1975), 203–214. – Ensimmäinen maailmansota oli sysännyt Englannissa liikkeelle murroksen, jonka seurauksena klassisen yliopistokoulutuksen rinnalla alkoi vakiintua erikoistunut ammatillinen koulutus. Virginia Woolfin ja Queenie Leavisin välinen vastakkainasettelu liittyi yleisempään kamppailuun kirjallisuuden tutkimuksen ja kritiikin ammatillistamisesta, jota käytiin 1920 - ja 1930 -luvulla perinteisten, niin sanottujen statusprofessioiden ja uusien ammattiprofessioiden välillä. Aikakauslehti Scrutiny oli johtanut 1930-luvulla Bloombury-ryhmään kuuluvien ja erityisesti Virginia Woolfin arvostelua syyttäen heitä yläluokkaisesta, elämästä vieraantuneesta estetismistä. Queenie Leavis ja Virginia Woolf olivat olleet toistuvasti eri mieltä kirjallisuuden opetuksen oikeasta sisällöstä ja institutionaalisista puitteista. – Woolf 1978a: Letter n:r 3061 to Margaret Llewelyn Davies 6.9. 1935; Woolf 1980: Letter n:r 3441 to Ethel Smyth 11.9. 1938; ks. Kirkpatrick 1980: 135–177; Perkin 1989: 395–398; Gay 1993: 474–475. (Takaisin tekstiin.)
Woolf 1938: 184–187, 196–198, 255. (Takaisin tekstiin.)

saara.tuomaala@helsinki.fi

Takaisin edelliselle tasolle