{"id":142,"date":"2013-09-16T20:07:47","date_gmt":"2013-09-16T18:07:47","guid":{"rendered":"http:\/\/historiallinenyhdistys.fi\/?p=142"},"modified":"2016-09-16T20:09:10","modified_gmt":"2016-09-16T18:09:10","slug":"historia-memoria-ja-fama-myohaiskeskiajalla","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/historiallinenyhdistys.fi\/?p=142","title":{"rendered":"Historia, memoria ja fama my\u00f6h\u00e4iskeskiajalla"},"content":{"rendered":"

Historiallisia Papereita 1: <\/em>
\nPyh\u00e4t ja pahat keskiajalla<\/em><\/p>\n

Historia, memoria ja fama my\u00f6h\u00e4iskeskiajalla<\/strong><\/p>\n

Mikko Piippo<\/strong><\/p>\n

ISSN 1456\u20138055<\/p>\n

Historia, muisto, muisti ja maine kohtasivat keskiajalla monin tavoin, jotka n\u00e4kyv\u00e4t my\u00f6s ajan historiankirjoittajien teksteiss\u00e4 ja heid\u00e4n historiaa koskevissa huomautuksissaan. N\u00e4iden eksplisiittisten historiankirjoituksen luonnetta koskevien huomautusten lis\u00e4ksi aihepiirit kietoutuvat toisiinsa my\u00f6s historiankirjoituksellisissa k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6iss\u00e4: Alkakaamme kuitenkin otsikkoni ensimm\u00e4isest\u00e4 sanasta, historiasta.<\/p>\n

Historia ja memoria<\/p>\n

On yleisesti tunnettua, ett\u00e4 termi historia oli merkitykselt\u00e4\u00e4n antiikin kreikasta aina 1700-luvulle saakka sis\u00e4ll\u00f6lt\u00e4\u00e4n nykyisest\u00e4 historian k\u00e4sitteest\u00e4 poikkeava. Historia ei suinkaan tarkoittanut menneisyytt\u00e4 kokonaisuutena, tai edes kaikkien menneisyytt\u00e4 koskevien kertomusten summana. Sen sijaan historia tarkoitti menneisyytt\u00e4 koskevaa, yksitt\u00e4ist\u00e4 totuudenmukaista kertomusta. Lis\u00e4ksi historialle annettiin erilaisia merkityksi\u00e4 eri konteksteissa. Raamatun tulkitsemisopin alalla ajateltiin, ett\u00e4 Raamatun teksteill\u00e4 saatttoi olla useita eri merkityksi\u00e4: historiallinen, allegorinen, anagoginen ja tropologinen. N\u00e4ist\u00e4 historiallinen oli tekstin p\u00e4\u00e4llimm\u00e4inen merkitys; se oli historiallisesti tosi tekstin sanantarkassa muodossa. Retoriikan alalla historia erottui muista kirjoit-ta-misen lajeista, fabulasta ja argumentista (argumentum). Fabulan ajateltiin olevan kertomus, joka on ep\u00e4tosi ja my\u00f6s mahdoton ajatella todeksi; argumentti oli kertomus, joka oli ep\u00e4tosi, vaikka se saattaisi olla tosi. Historia puolestaan oli todellista asiantilaa koskeva tosi kertomus. My\u00f6s historiankirjoittajat luonnehtivat omia tekstej\u00e4\u00e4n teostensa prologeissa, joissa oli tapana keskiajalla kuvailla historiankirjoituksen luonnetta ja ideaaleja.<\/p>\n

Yksi syd\u00e4n- ja my\u00f6h\u00e4iskeskiajan historiankirjoituksessa s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisesti esiintyvist\u00e4 ajatuksista liittyy siihen funktioon, mik\u00e4 historiankirjoitukselle annettiin suhteessa muistamiseen, jota voitaneen pit\u00e4\u00e4 maineen (fama) historiallisena aspektina. Maine, fama, saattoi puolestaan olla sek\u00e4 kielteist\u00e4 ett\u00e4 my\u00f6nteist\u00e4. Yleens\u00e4 keskiajan teksteiss\u00e4 ei kuitenkaan tehd\u00e4 selke\u00e4\u00e4 eroa maineen eri muotojen v\u00e4lill\u00e4. Maineikkaat teot tai henkil\u00f6t muuttuvat muistoiksi sit\u00e4 mukaa kun tapahtumisajankohdan ja nykyhetken v\u00e4linen ajallinen ero kasvaa. Kuitenkin ihmisen muisti on horjuvainen ja maallinen maine on siten katoavaista, kuten niin monet keskiajan historiankirjoittajat ja asiakirjain sanelijat muistuttavat. Muistaminen olikin heid\u00e4n mukaansa (roomalaista oikeutta siteeraten) pikemmin Jumalalle kuin ihmisille ominaista. Koska tiedonjano on ihmiselle ominaista t\u00e4ytyi ihmisten kirjoitustaidon my\u00f6t\u00e4 ryhty\u00e4 kirjoittamaan tapahtumat muistiin voidakseen eroittua el\u00e4imist\u00e4 (Johannes de Thilrode). Rastattin kronikan kirjoittaja puolestaan toteaa, ett\u00e4 “muuttuvainen ihmislaji rep\u00e4ist\u00e4\u00e4n kuolemalla nopeasti irti lyhyist\u00e4 p\u00e4ivist\u00e4\u00e4n, ja siksi sen teot usein katoavat muististamme, ellei niit\u00e4 ikuisteta kirjoituksella.”<\/p>\n

Historian piti siis s\u00e4ilytt\u00e4\u00e4 kuolleiden ihmisten ja menneiden tapahtumien muistoa. Asiakirjojen arengoissa esiintyy topos, ett\u00e4 se, mit\u00e4 ei ole kirjoitettu muistiin j\u00e4\u00e4 unohduksiin. Sama ajatus toistuu my\u00f6s historiankirjoituksessa, sek\u00e4 eksplisiittisiss\u00e4 ilmaisuissa ett\u00e4 historiankirjoittamisen k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6iss\u00e4. Vallassa olevat pyrkiv\u00e4t ikuistamaan itsens\u00e4 hovihistoriankirjoituksessa, erityisesti Ranskassa ja Burgundissa. My\u00f6s itse historiankirjoittajat toivoivat joskus “henkiinj\u00e4\u00e4mist\u00e4\u00e4n” muistamisen avulla. Esim. 1300-luvulla Froissart kertoi tiet\u00e4v\u00e4ns\u00e4, ett\u00e4 h\u00e4nen teostaan arvostettaisiin silloinkin kun h\u00e4n itse olisi jo kuollut. Ajatus siit\u00e4, ett\u00e4 historia pit\u00e4\u00e4 ihmisen elossa, esiintyy kuitenkin jo aikaisemmin. Kirjoittaminen piti menneisyyden tapahtumat elossa, kuten Halberstadin piispojen kronikan laatija totesi:<\/p>\n

\u2026 arvelen olevan sek\u00e4 hy\u00f6dyksi ett\u00e4 oikein, ett\u00e4, tapahtumista s\u00e4ilytet\u00e4\u00e4n j\u00e4lkipolville el\u00e4vin kirjaimin jonkinlainen maininta, etteiv\u00e4t esi-isien teot hautaudu unohduksen tuhkaan.
\nT\u00e4ss\u00e4 tiivistyv\u00e4t useat historiankirjoituksen ja muistamisen v\u00e4lisist\u00e4 yhteyksist\u00e4. Ensinn\u00e4kin kirjoittaja pit\u00e4\u00e4 t\u00e4rke\u00e4n\u00e4, ett\u00e4 menneisyyden teot muistetaan. N\u00e4in kuolleet tapahtumat pysyv\u00e4t elossa, vaikka ne eiv\u00e4t en\u00e4\u00e4 ole aktuaalisesti l\u00e4sn\u00e4. Muistaminen puolestaan on hy\u00f6dyllist\u00e4; se on t\u00e4rke\u00e4\u00e4 siksi, ett\u00e4 historian lukija tai kuulija voi menneisyydess\u00e4 tapahtuneiden asioiden kautta oppia hyveellist\u00e4 tai oikeaa toimintaa koskevia asioita. Esimerkiksi Mainzin kirkon kohtaloita 1200-luvulla k\u00e4sitellyt kirjoittaja toteaa seuraavaa:
\nUsein unohduksen jalka painaa menneisyyden tapahtumia niin, ettei niist\u00e4 j\u00e4\u00e4 j\u00e4lkipolville mink\u00e4\u00e4nlaista muistoa, ellei niit\u00e4 ole kirjoitettu muistiin. Kuitenkin tieto niist\u00e4 voisi kenties olla muille varoitukseksi ja apuv\u00e4line vaaran havaitsemiseksi tai v\u00e4ltt\u00e4miseksi.
\nMuistaminen on siis historia magistra vitae -konseption kannalta v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4t\u00f6nt\u00e4. Samankaltaiset ajatukset esiintyv\u00e4t my\u00f6s Guillelmus de Nangiacon Gesta Sancti Ludovici-teoksessa. Nanteslaisen mukaan historiankirjoittajat pyrkiv\u00e4t kirjoittamaan kuninkaiden ja ruhtinaiden muistamisen arvoiset teot muistiin muille ihmisille esimerkeiksi (ad exemplum), etteiv\u00e4t ne unohtuisi ihmisilt\u00e4. Esimerkit ovat hy\u00f6dyksi ja opettavaisia vain jos ne tunnetaan. Jo 1100-luvulla Johannes Salisburylainen pohti kysymyst\u00e4 Policraticus-teoksensa johdannossa. H\u00e4n huomautti, ett\u00e4 aikaisempien sukupolvien antamat esimerkit eiv\u00e4t hy\u00f6dyt\u00e4 ket\u00e4\u00e4n, ellei niit\u00e4 kirjoiteta muistiin. Sama koski yht\u00e4 hyvin hallitsijoita kuin apostoleita tai profeettojakin. Johannes Salisburylainen viel\u00e4 huomauttaa, ett\u00e4 ei mene kuin v\u00e4h\u00e4n aikaa, niin keisaria ei muisteta aasia enemp\u00e4\u00e4, ellei tekoja kirjoiteta muistiin. Muistamisen t\u00e4rkeys ohitti joskus t\u00e4rkeydess\u00e4 jopa kertomuksen varsinaisen aiheen; er\u00e4\u00e4t historioitsijat kertovat kirjaavansa yl\u00f6s tapahtumia, jotka eiv\u00e4t varsinaisesti kuulu k\u00e4sitelt\u00e4v\u00e4\u00e4n asiaan, mutta ovat kuitenkin muistamisen arvoisia.<\/p>\n

Ihmisten oli siis keskiajan historioitsijoiden n\u00e4kemyksen mukaan muistettava menneisyydess\u00e4 ta-pahtuneet teot. Kuitenkaan mit\u00e4 tahansa tapahtumia ei ollut tarpeen kirjoittaa muistiin eik\u00e4 var-sinkaan miten tahansa. Historiaan sis\u00e4llytett\u00e4vien tapahtumien piti olla totuuden-mukaisia. N\u00e4kemykset erosivat siin\u00e4 suhteessa, mink\u00e4laisia asioita piti kirjoittaa yl\u00f6s. Esimerkiksi Umberto Econ suurelle yleis\u00f6lle tutuksi tekem\u00e4 inkvisiittori Bernardus Gui halusi laajassa historiallisessa tuotannossaan koota teoksensa k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4ll\u00e4 rakennusosasina fragmenta memoria et laude digna, muistamisen ja ylist\u00e4misen arvoisia katkelmia. Toisten mielest\u00e4, varsinkin 1000-luvulta alkaen, my\u00f6s pahat tapahtumat ja ihmiset oli syyt\u00e4 muistaa varoittavina esimerkkein\u00e4 ja siten nekin tuli sis\u00e4llytt\u00e4\u00e4 historiankirjoitukseen. Yht\u00e4 kaikki, molempien n\u00e4kemysten kannattajat perustelivat n\u00e4kemyksi\u00e4\u00e4n historian opettavaisella funktiolla; historia oli el\u00e4m\u00e4n opettaja.<\/p>\n

Amos Funkenstein huomautti jo 1960-luvulla, ett\u00e4 keskiajalla historiankirjoituksen raaka-aineena ei pidetty ns. historiallisia faktoja, vaan asioita, joita pidettiin muistamisen arvoisina. N\u00e4in on luonnollisesta ett\u00e4 nimenomaan tapahtumien ja henkil\u00f6iden maine, joko aikalais- tai j\u00e4lkimaine, oli yksi ratkaiseva kriteeri p\u00e4\u00e4tett\u00e4ess\u00e4 tuliko jokin tapahtuma sis\u00e4llytt\u00e4\u00e4 historiaan vai ei. Varsinkin oman aikansa historiaan keskittyneet historioitsijat joutuivat usein k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n l\u00e4hteen\u00e4\u00e4n suullista tietoa, huhuja, juoruja ja “yleist\u00e4 tietoa”. Historioitsijoiden k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4t termit eiv\u00e4t aina tee n\u00e4iden v\u00e4lill\u00e4 edes selke\u00e4\u00e4 eroa. Historioitsijat pohtivat vain v\u00e4h\u00e4n t\u00e4st\u00e4 l\u00e4hdepohjasta aiheutuvia ongelmia. Periaatteessa keskiajan historiankirjoittajat pitiv\u00e4t parhaina l\u00e4htein\u00e4\u00e4n omaa muistiaan, varsinkin mik\u00e4li olivat osallistuneet kuvaamiinsa tapahtumiin silminn\u00e4kij\u00e4n\u00e4. T\u00e4m\u00e4n ohella arvostettiin muiden silminn\u00e4kij\u00f6iden kertomuksia. Menneisyytt\u00e4 koskevissa tapahtumissa luotettiin erityisesti aikaisempaan historiankirjoitukseen, joka m\u00e4\u00e4ritelm\u00e4ns\u00e4 mukaisesti sis\u00e4lsi nimenomaan tosia kertomuksia menneist\u00e4 tapahtumsita. Yksi t\u00e4m\u00e4nkaltaisten ongelmien eteen joutunut historioitsija oli 1300-luvulla vaikuttanut Johannes Winterthurlainen, fransiskaaniveli, joka kirjoitti p\u00e4\u00e4asiassa oman elinaikansa tapahtumista.<\/p>\n

Johannes perustaa kertomuksensa usein anonyymeiksi j\u00e4\u00e4vien informanttien antamiin tietoihin. N\u00e4m\u00e4 kuuluivat ilmeisesti l\u00e4hinn\u00e4 yhteiskunnan alempiin s\u00e4\u00e4tyihin; mik\u00e4li he olivat kauppiaita, sotilaita tai fransiskaanivelji\u00e4, saattoi Johannes saada n\u00e4ilt\u00e4 tietoja kaukaisillakin alueilla tapahtuneista asioista. Fransiskaaniveljienh\u00e4n ei tarvinnut pysy\u00e4 aloillaan luostariinsa sidottuina, vaan he saattoivat kierrell\u00e4 laajastikin. Er\u00e4\u00e4ss\u00e4 tapauksessa on Johannes selv\u00e4sti kirjoittamisty\u00f6ns\u00e4 edetess\u00e4 saanut aikaisempaa varmempaa tietoa tapahtumista silminn\u00e4kij\u00e4n\u00e4 olleena minoriittiveljelt\u00e4\u00e4n. Uuden tietol\u00e4hteens\u00e4 perusteella h\u00e4n voi kirjoittaa asiasta varmana tietona, vaikka aikaisemmin oli ep\u00e4r\u00f6inyt asian suhteen. Muutoinkin Johannes usein korostaa tietol\u00e4hteens\u00e4 olleen tapahtumien silminn\u00e4kij\u00e4n\u00e4. Kuitenkin v\u00e4lill\u00e4 h\u00e4n viittaa l\u00e4hteen\u00e4\u00e4n vain ‘yleiseen tietoon’, jolloin h\u00e4nen tietol\u00e4hteist\u00e4\u00e4n voidaan esitt\u00e4\u00e4 vain arvailuja. N\u00e4in esimerkiksi vuoden 1339 kohdalla: Yleinen tieto vakuuttaa, ett\u00e4 Brabantin herttua auttoi suuren sotajoukon kera Englannin kuningasta. T\u00e4ss\u00e4 Johannes k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 nimenomaan ilmaisua fama, maine, tieto, huhu. Johannes suhtautuu huhuihin ja maineeseen historian l\u00e4hteen\u00e4 vaihtelevasti. H\u00e4n selv\u00e4sti tunnistaa ongelmat, jotka liittyv\u00e4t huhupuheiden k\u00e4ytt\u00f6\u00f6n historiankirjoituksen l\u00e4hteen\u00e4. Kuvatessaan valtakunnan kirkollista tilannetta 1340-luvulla sek\u00e4 keisarin ja paavin v\u00e4lisi\u00e4 kiistoja h\u00e4n kertoo maassa liikkuneen huhuja keisarin ja paavin v\u00e4lisest\u00e4 sovusta, mik\u00e4 ei kuitenkaan toteutunut. Toisaalla h\u00e4n pohtii eksplisiittisesti huhupuheisiin liittyvi\u00e4 ongelmia asettuen varovaisesti hyv\u00e4ksym\u00e4\u00e4n huhupuheet ja maineen historiankirjoituksen l\u00e4hteeksi:<\/p>\n

Koska filosofi sanoo, ett\u00e4 maine, josta kaikki puhuvat, ei ole kokonaan v\u00e4\u00e4r\u00e4ss\u00e4, niin katson sopivaksi sis\u00e4llytt\u00e4\u00e4 t\u00e4h\u00e4n kirjaseen mainittuna vuonna sattuneen tapauksen. Vaikka se on er\u00e4iden ihmisten mielest\u00e4 v\u00e4hemm\u00e4n vakuuttava ja uskottava, teen n\u00e4in, koska huhu oli toistuva, innolla kuunneltu ja yleinen ja se kerrottiin useasti minullekin ihmetelt\u00e4v\u00e4ksi sit\u00e4 oikeaksi todistellen ja lujasti sanoin vakuutellen.
\nT\u00e4t\u00e4 puolustelua seuraa sitten varsin mielikuvituksellinen kertomus siit\u00e4, kuinka linnut taistelivat Italiassa toisiaan vastaan. Tapahtumain todenper\u00e4isyytt\u00e4 pohtiessaan Johannes vetoaa sitten Isidoruksen (vaikka tosiasiassa h\u00e4nen tarkoittamansa tekstikohta lieneekin per\u00e4isin Plinius Vanhemman Luonnonhistoriasta) ja Aristoteleen huomioihin el\u00e4imist\u00e4. Johanneksen ajatus n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 olevan sama kuin sananlaskussa “ei savua ilman tulta”. Jos asia on yleisesti tunnettu, on siin\u00e4 varmasti jotakin per\u00e4\u00e4, vaikka se t\u00e4ysin totuudenmukainen olisikaan.<\/p>\n

Teoksessa toistuvat jatkuvasti muutkin ymp\u00e4ripy\u00f6re\u00e4t viittaukset esitelt\u00e4ess\u00e4 eri puolilta kristikuntaa per\u00e4isin oleville katkelmille l\u00e4hteit\u00e4: “kerrotaan my\u00f6s” (fertur etiam), “kuten er\u00e4\u00e4t sanovat” (ut quidam aiunt) ja niin edelleen. Joskus Johannes on hiukan t\u00e4sm\u00e4llisempi, ja siteeraa esimerkiksi ‘er\u00e4st\u00e4 sotilasta’. Uskomattomimpienkin tarinoiden yhteydess\u00e4 h\u00e4n saattaa erityisesti mainita l\u00e4hteens\u00e4 olevan ‘uskottava’. Josefine Schmidin mukaan Johannes Winterthurlainen olikin taipuvainen fabuloimaan nimenomaan kertoessaan kuulopuheisiin perustuvia juttuja, toisin kuin kuvatessaan omin silmin n\u00e4kemi\u00e4\u00e4n tapauksia. Kun historiankirjoittaja vet\u00e4ytyi esittelem\u00e4\u00e4n tapahtumia yleiseen tietoon pohjautuen, saattoi h\u00e4n ottaa enemm\u00e4n vapauksia kuin vedotessaan silminn\u00e4kijyyteen tai yleisesti tunnustetun l\u00e4hteen auktoriteettiin.<\/p>\n

Berthold Regensburgilainen \u2013 fransiskaaniveljen maine ja muisto<\/p>\n

Johanneksen kronikassa yksi muiston s\u00e4ilymisen ja maineen v\u00e4littymisen kannalta kiinnostavimmista katkelmista kertoo legendaarisesta saarnaajasta, saksalaisesta fransiskaaniveli Berthold Regensburgilaisesta (k. 1272), jota pidet\u00e4\u00e4n aikakauden merkitt\u00e4vimp\u00e4n\u00e4 mendikanttisaarnaajana. Bertholdin maine oli jo omana aikanaan levinnyt laajalti ymp\u00e4ri Eurooppaa, sill\u00e4 my\u00f6s Salimbene de Adam kertoo 1280-luvulla laatimassaan kronikassa t\u00e4st\u00e4 saarnaajasta varsin laajasti. Sek\u00e4 Salimbenen ett\u00e4 Johanneksen kertomukset osoittavat, ett\u00e4 Bertholdin maine saarnaajana, aikansa popt\u00e4hten\u00e4 levisi laajalti. Italialainen, tosin laajalti my\u00f6s Ranskassa matkustellut Salimbene kertoo, ett\u00e4 kuuluisaa saarnaajaa seurasi suuri joukko miehi\u00e4 ja naisia, joskus jopa 60.000 tai 100.000 kuulijaa. Saarna-tilaisuudet j\u00e4rjestettiin teknisesti stadionkonserttien omaisesti: Berthold valitsi saarnapaikkan-sakin niin, ett\u00e4 tuulen suunta auttaisi \u00e4\u00e4nt\u00e4 kuulumaan mahdollisimman pitk\u00e4lle. H\u00e4n my\u00f6s puhui aina eri paikkakunnilla, niin ettei ruoka olisi loppunut paikalta ihmisten ker\u00e4\u00e4ntyess\u00e4 sinne. Joskus jopa useiden kaupunkien v\u00e4ki tuli samaikaisesti kuulemaan h\u00e4nen hunajaisia sanojaan. Olkoonkin, ett\u00e4 n\u00e4m\u00e4 lukum\u00e4\u00e4r\u00e4t ovat mielikuvituksellisia, oli Bertholdin suosio ja maine selv\u00e4sti suuri jo h\u00e4nen elinaikanaan. Bertholdin maineen vuoksi h\u00e4nt\u00e4 my\u00f6s kutsuttiin puhumaan eri kaupunkeihin saarnaamaan. Aina h\u00e4n ei kuitenkaan noudattanut kutsua, kuten viel\u00e4 1300-luvun puolenv\u00e4lin l\u00e4hestyess\u00e4 muistettiin:<\/p>\n

H\u00e4n ei koskaan halunnut levitt\u00e4\u00e4 Jumalan sanaa kaupungissa, josta olen kotoisin, nimitt\u00e4in Winterthurissa\u2026 T\u00e4m\u00e4 johtui er\u00e4\u00e4st\u00e4 pahasta tullista, per\u00e4ti jumalattomasta kiristyksest\u00e4, joka siell\u00e4 on t\u00e4h\u00e4n asti kohdistunut k\u00f6yhiin. Koska kaupungin porvarit eiv\u00e4t halunneet luopua tuosta verosta jumalallisen hurskauden ja h\u00e4nen innokkaiden rukoustensa vuoksi, halveksi h\u00e4n heid\u00e4n puoleensa k\u00e4\u00e4ntymist\u00e4, j\u00e4tt\u00e4en huomiotta tai pikemmin halveksien heid\u00e4n jatkuvia ja toistuvia aneluita, vaikka h\u00e4n vierailikin useasti saarnaamassa ymp\u00e4r\u00f6ivill\u00e4 l\u00e4hipaikkakunnilla, kuten \u2026 Klingnaussa ja Z\u00fcrichiss\u00e4.
\nVaikuttaa silt\u00e4, ett\u00e4 t\u00e4ss\u00e4 menneisyyden suuren fransiskaaniveljen mainetta k\u00e4ytet\u00e4\u00e4n poliittisena argumenttina. Maineikas fransiskaani boikotoi kaupunkia, jonka porvariston s\u00e4\u00e4t\u00e4m\u00e4t tullit kohdistuivat nimenomaan k\u00f6yhiin. Kaukana ei ole ajatus, ett\u00e4 kronistin mukaan asiassa olisi viel\u00e4 h\u00e4nen elinaikanaankin ollut syyt\u00e4 tehd\u00e4 muutos.<\/p>\n

Suuret kuulijajoukot my\u00f6s levittiv\u00e4t Bertholdin mainetta eteenp\u00e4in. Salimbene kertookin er\u00e4\u00e4st\u00e4 rengist\u00e4, joka halusi kuulla Bertholdin saarnaavan kolmenkymmenen kilometrin p\u00e4\u00e4ss\u00e4. H\u00e4nen is\u00e4nt\u00e4ns\u00e4 ei kuitenkaan sallinut t\u00e4t\u00e4, vaan k\u00e4si rengin peltot\u00f6ihin ja l\u00e4hti itse kuuntelemaan saarnaa. Tapahtui kuitenkin kolme ihmett\u00e4. (1) Talonpoika kuuli saarnan pellolle; (2) muisti joka sanan; (3) vaikka kuunteli saarnan istualtaan, onnistui tekem\u00e4\u00e4n p\u00e4iv\u00e4n ty\u00f6t. N\u00e4m\u00e4 ihmeet vakuuttivat rengin is\u00e4nn\u00e4n, joka lupasikin rengille, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 voisi aina halutessaan l\u00e4hte\u00e4 kuuntelemaan Bertholdia. Er\u00e4s aatelisnainen puolestaan seurasi Salimbenen mukaan Bertholdusta kuuden vuoden ajan ilman ett\u00e4 kertaakaan kohtasi t\u00e4t\u00e4 kahden kesken. Kuuden vuoden kiertue tulikin naiselle niin kalliiksi, ett\u00e4 lopulta h\u00e4nell\u00e4 ei ollut en\u00e4\u00e4 varaa ruokaankaan. Tavatessaan lopulta Bertholduksen, auttoi t\u00e4m\u00e4 aatelisnaista kuitenkin er\u00e4\u00e4n ihmeen avulla.<\/p>\n

Bertholduksen maine oli siis selv\u00e4sti suuri jo h\u00e4nen elinaikanaan ja pian h\u00e4nen kuolemansa j\u00e4lkeen. Kuoleman j\u00e4lkeen h\u00e4nen h\u00e4nen mainettaan yll\u00e4pidettiin s\u00e4ilytt\u00e4m\u00e4ll\u00e4 muistoa historiankirjoituksessa; kuitenkin viel\u00e4 1300-luvun toisella nelj\u00e4nneksell\u00e4 saatettiin Saksassa kirjoittaa yl\u00f6s kansan keskuudessa s\u00e4ilynytt\u00e4 muistitietoa t\u00e4st\u00e4 kuuluisasta saarnaajasta. Berthold Regensburgilaista koskeva osa kronikkaa on paitsi varhaisin yksitt\u00e4isest\u00e4 fransiskaanista kertova osuus kronikassa, my\u00f6s laajin. Sen merkitys korostuu my\u00f6s katkelman sijoittelun kautta – juuri ennen Bertholdia Johannes nimitt\u00e4in kertoo sistersil\u00e4isluopio Jakobista ja h\u00e4nen pahoista teoistaan. T\u00e4t\u00e4 taustaa vasten Berthold n\u00e4ytt\u00e4ytyy entist\u00e4kin merkitt\u00e4v\u00e4mp\u00e4n\u00e4 ja parempana saarnamiehen\u00e4, jonka muisto on Johanneksen mielest\u00e4 syyt\u00e4 s\u00e4ilytt\u00e4\u00e4 j\u00e4lkipolville sen jo ollessa katoamassa muistista, vaikka Johanneksen mukaan my\u00f6s h\u00e4nen kirjoittamishetkell\u00e4\u00e4n (vuonna 1340) oli viel\u00e4 hengiss\u00e4 ihmisi\u00e4, jotka olivat usein kuunnelleet Bertholdin saarnoja.<\/p>\n

Johannes keskittyi kertomuksessaan erityisesti Bertholdin toimintaan saarnaajana. H\u00e4n kertoo Bertholdin tavanneen saarnata kentill\u00e4, jotka t\u00e4yttyiv\u00e4t l\u00e4hialueiden ihmisist\u00e4, joita tulikin suurin joukoin paikalle. Johannes kertoo my\u00f6s Bertholdin erityismenetelmist\u00e4 saarnan kuulemisen varmistamiseksi (todenn\u00e4k\u00f6isesti tarkoituksenaan antaa k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6n neuvoja aikalaiskollegoille): Berthold otti nimitt\u00e4in aina tuulen suunnan huomioon ja suostutteli kansan istumaan tuulen alapuolella, niin ett\u00e4 h\u00e4nen \u00e4\u00e4nens\u00e4 kantautuisi kauemmaksi. Berthold oli paitsi teknisesti taitava, my\u00f6s vaikuttava saarnaaja:<\/p>\n

H\u00e4n oli sanavalmis, el\u00e4m\u00e4ntavoiltaan pyh\u00e4, suuri kirjoittaja, kuten k\u00e4y ilmiselv\u00e4sti ilmi kirjoista, joihin h\u00e4n kokosi maalaismaiseksi kutsumia saarnojaan. H\u00e4nen saarnojensa aikana ik\u00e4\u00e4ntyneet, piintyneet ja mit\u00e4 pahimmat syntiset nousivat, tunnustivat avoimesti syntins\u00e4 ja irtisanoutuivat menneest\u00e4 paheellisesta el\u00e4m\u00e4st\u00e4\u00e4n pyyt\u00e4en anteeksi ja luvaten sopivaa hyv\u00e4ntekoa ja korvausta.
\nBertholdin omin silmin ja korvin kokeneet vanhukset osasivat kertoa muutakin kuuluisan saarnaajan el\u00e4m\u00e4st\u00e4. Bertholdilla kerrottiin olevan kyky ennustaa, ja monien h\u00e4nen ennustuksistaan kerrottiin toteutuneenkin. Johannes ei valitettavasti kerro tarkempia yksityiskohtia Bertholdin toteutuneista ennustuksista kuin yhdess\u00e4 tapauksessa. Tuolloin Bertholdin saarnatessa oli h\u00e4nen yleis\u00f6ns\u00e4 joukossa prostituoitu, joka kuullessaan saarnaa nousi yl\u00f6s ja kielsi aikaisemmansa paheellisen el\u00e4m\u00e4ntavan. Tuolloin Berthold kysyi v\u00e4kijoukolta, olisiko paikalla miest\u00e4, joka ottaisi tuon syntisen, mutta parannuksen tehneen naisen puolisokseen kunnioituksesta Jumalan rakkautta kohtaan. Bertholdus lupasi j\u00e4rjest\u00e4\u00e4 my\u00f6s my\u00f6t\u00e4j\u00e4iset. V\u00e4kijoukosta nousi sitten mies, jolle Bertholdus lupasi kymmenen kultarahan my\u00f6t\u00e4j\u00e4iset. Koska h\u00e4nell\u00e4 ei itsell\u00e4\u00e4n ollut rahaa, ker\u00e4siv\u00e4t er\u00e4\u00e4t miehet sitten rahan paikalle kokoontuneelta kansalta almuina. Ennen kuin kaikilta oli edes ehditty pyyt\u00e4\u00e4 lahjoitusta, ilmoitti pater sanctus, ett\u00e4 nyt oli rahasumma saatu kokoon. Kun ker\u00e4tty rahasumma laskettiin, havaittiin ett\u00e4 Bertholdus oli tiennyt raham\u00e4\u00e4r\u00e4n t\u00e4sm\u00e4llisesti. T\u00e4m\u00e4 tapaus osoitti Johanneksen mukaan kaksi asiaa. Ensinn\u00e4kin se oli osoitus siit\u00e4, ett\u00e4 Bertholdus sai uppiniskaisimmatkin syntiset tekem\u00e4\u00e4n parannuksen. Toiseksi se oli osoitus Bertholduksen profeetallisista kyvyist\u00e4. Johannes viel\u00e4 jatkaa:
\nKuolemansa j\u00e4lkeen h\u00e4n teki monina aikoina monia ihmeit\u00e4 baijerilaisessa Regensburgin kaupungissa, jossa h\u00e4nen kerrottiin syntyneen ja kasvaneen, fransiskaanien paikassa, jonne h\u00e4net oli haudattu.
\nN\u00e4in Bertholdin maine alkaa muistuttaa pyhimyst\u00e4: kuuluisa saarnaaja teki ihmeellisi\u00e4 tekoja elinaikanaan, my\u00f6s kuolemansa j\u00e4lkeen. Olisikohan kyseess\u00e4 s\u00e4\u00e4nt\u00f6kunnan sis\u00e4ll\u00e4 syntynyt pyrkimys levitt\u00e4\u00e4 Bertholduksen mainetta; kenties rakentaa h\u00e4nest\u00e4 uusi pyhimys s\u00e4\u00e4nt\u00f6kunnalle?<\/p>\n

Lopuksi<\/p>\n

Historia, muisti, muisto ja maine kietoutuivat siis keskiajalla monin tavoin yhteen. Maine ja muisto ovat toisaalta historiankirjoituksen rakennuspalikoita, toisaalta historiankirjoituksen prosessi oli aktiivisesti s\u00e4ilytt\u00e4m\u00e4ss\u00e4, muokkaamassa ja levitt\u00e4m\u00e4ss\u00e4 muistoa ja mainetta eteenp\u00e4in. Lis\u00e4ksi maineikkaiden ihmisten ja tekojen kirjaaminen historiankirjoitukseen toi niille uutta uskottavuutta. Osana historiaa niist\u00e4 tuli tosia; kiinnitt\u00e4minen kronologiaan erotti ihmeetkin hagiogafiasta. Fransiskaanihistorioitsija Paulinus Venetsialainen piti 1320-luvulla t\u00e4t\u00e4 kronologiaan sitomista keskeisen t\u00e4rke\u00e4n\u00e4: se erotti faktan “\u00e4mmien satuilusta”.<\/p>\n

Kenties maineen levi\u00e4minen nopeutui 1200- ja 1300-luvulla aikaisempaan verrattuna. Osaksi t\u00e4m\u00e4 varmasti johtuu kerj\u00e4l\u00e4isveljest\u00f6jen luostarikristillisyydest\u00e4 eroavasta el\u00e4m\u00e4ntavasta: maantieteellinen mobiliteetti mahdollisti maineen entist\u00e4 nopeamman levi\u00e4misen maailmalle. Toisaalta my\u00f6s historiankirjoituksessa tapahtui t\u00e4n\u00e4 aikana muutoksia. Aikaisempaa enemm\u00e4n historiankirjoitus rakentui lyhyist\u00e4 episodeista ja anekdooteista, jotka tarjosivat mahdollisuuden uudenlaisten kertomusten esiin tuomiselle. Yksi tyypillisist\u00e4 1200- ja 1300-luvun anekdoottityypeist\u00e4, ainakin historiankirjoituksessa, esittelee juuri merkitt\u00e4vien ihmisten kohtaamisia tavallisen kansan kanssa. N\u00e4m\u00e4 kertomukset paljastavat meille aikaisempaa enemm\u00e4n siit\u00e4, kuinka maine levisi kansan keskuudessa. Maineen levi\u00e4minen tapahtui edelleen oraalisesti, huolimatta syd\u00e4nkeskiajalla alkaneesta voimakkaasta kirjallistumisprosessista. Kuitenkin nimenomaan kirjalliseen muotoon saatettuna maineikkaiden tekojen muisto s\u00e4ilyi j\u00e4lkipolville, aina meid\u00e4n aikaamme saakka.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Historiallisia Papereita 1: Pyh\u00e4t ja pahat keskiajalla Historia, memoria ja fama my\u00f6h\u00e4iskeskiajalla Mikko Piippo ISSN 1456\u20138055 Historia, muisto, muisti ja maine kohtasivat keskiajalla monin tavoin, jotka n\u00e4kyv\u00e4t my\u00f6s ajan historiankirjoittajien teksteiss\u00e4 ja heid\u00e4n historiaa koskevissa huomautuksissaan. N\u00e4iden eksplisiittisten historiankirjoituksen luonnetta koskevien huomautusten lis\u00e4ksi aihepiirit kietoutuvat toisiinsa my\u00f6s historiankirjoituksellisissa k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6iss\u00e4: Alkakaamme … Jatka lukemista<\/a><\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[5],"tags":[38,39,37,33,36],"class_list":["post-142","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-julkaisut","tag-fama","tag-historia","tag-memoria","tag-mikko-piippo","tag-myohaiskeskiaika"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/historiallinenyhdistys.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/142","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/historiallinenyhdistys.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/historiallinenyhdistys.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/historiallinenyhdistys.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/historiallinenyhdistys.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcomments&post=142"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/historiallinenyhdistys.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/142\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":143,"href":"https:\/\/historiallinenyhdistys.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/142\/revisions\/143"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/historiallinenyhdistys.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fmedia&parent=142"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/historiallinenyhdistys.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcategories&post=142"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/historiallinenyhdistys.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Ftags&post=142"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}